Viime keväänä yksi luetuimmista jutuista oli postaus, jossa listasin vaihtoehtoja kesätekemiseksi. Tässäpä siis uutta versiota ensi kesää silmällä pitäen!
1. Pyöräretki Viroon – Tervisetee ja Hiidenmaa
Tämä oli yksi viime kesän ihanimmista reissuista. Ensinnäkin, tykkään pyöräretkistä, ja toiseksi, ei ole mitään parempaa kuin lähteä ulkomaanmatkalle pyörällä suoraan omalta kotiovelta. Olimme reissussa kolme yötä ja kävimme hienoilla Paldiskin rantakallioilla, Rummun hylätyssä vankilassa ja kaivosjärvellä.
Lue koko juttu täältä.
2. Telttaretki Helsingin Kaunissaareen
Tämä reissu oli pyörinyt ajatuksissa pitkään, mutta jäänyt paitsioon – ehkä osin sen takia, että se on liian lähellä. Ehkä myös siksi, että Kaunissaarella on maine juhlasaarena, jonne mennään lähinnä juomaan olutta.
Ennakkoluulot onneksi todistettiin toisiksi, kun löysimme upean telttapaikan aivan Kaunissaaren länsireunalta ja aurinkoinen heinäkuun lopun päivä lämmitti rantakalliot. Kaunissaareen pääsee yhteysveneellä Vuosaaresta päivittäin. Tsekkaa juttu täältä.
3. Toukokuinen riippumattoretki Olhavalle
Repoveden kansallispuistossa sijaitseva Olhava on yksi upeimmista kiipeilykohteista. En kuitenkaan ollut käynyt siellä aiemmin kiipeilemässä, (jossei noin viisitoista vuotta sitten suoritettua jäätikkökurssia lasketa). Lähdimme sinne telttailemaan ystäväni Miian kanssa – mutta otin myös kiipeilyköyden mukaan siltä varalta, että uskaltautuisin kokeilemaan joitakin helppoja yläköysireittejä.
Toukokuinen viikonloppu muuttui yllättäen trooppiseksi helteeksi, ja saimme kävellä vielä illalla yhdeksän aikaan sortsit jalassa leiripaikalle. Unet riippumatossa maistuivat kuten yleensäkin.
Lue koko juttu täältä.
4. Polkujuoksukisat ja Pyhän tunturimaratonin täysmatka
Polkujuoksusta, ja erityisesti siihen liittyvistä tapahtumista on tullut viime vuosina olennainen osa kesänviettoani. Viime vuonna toukokuisen Bodom Nightin jälkeen juoksin ensimmäisen tasamaan maratonini Turussa, joka meni melko lailla penkin alle. Kuukauden kuluttua Pyhän tunturimaratonilla oli onneksi jo ihan eri meininki. Elokuisessa tunturissa paistoi aurinko ja kisaviikonlopun läpi saattoi läpytellä rantasandaaleissa. Tämä oli jo kolmas kertani kyseissä tapahtumassa, ja nyt viimein koko matkalla.
Tänä vuonna taas uudestaan! Lue koko juttu täältä.
Lisää polkujuoksutapahtumista: http://www.trailrunning.fi
5. Kiipeilyretki Kalymnokselle – sopii myös aloitteleville liidaajille
Viime kesänä kävin kahdella ulkomaan kiipeilyreissulla, joista ehdoton suosikkini oli Kalymnoksen saari Kreikassa. Reitit olivat siellä helppoja ja pultit sporttireiteillä todella lähellä toisiaan. Asuminen huoneistossa suoraan turkoosin kimaltelevan Välimeren rannalla oli edullista, eikä ruoan hintakaan korvia huimaa.
Kalymnos sopii erinomaisesti myös aloitteleville liidaajille, sillä helppoja reittejä on paljon. Tämä toki vaatii lentämistä, enkä tänä vuonna tee ainakaan kahta reissua. Luultavasti yhden reissun aion itselleni sallia Välimeren kallioille syksymmällä, mutta koitan yhdistää samaan settiin muutakin tekemistä.
Lue koko juttu täältä.
Kyllä näissä maisemissa kelpaa!
Blogin varusteyhteistyössä: Buff, CamelBak, Petzl, Merrell, Poc
Seuraa blogia:
Instagram: https://instagram.com/piposilmilla
Facebook: https://facebook.com/piposilmilla
Hauska postaus! Seikkailuvinkit ovat aina mukavaa vaihtelua niille perinteisille kesätekemislistoille. 😀
TykkääLiked by 1 henkilö