Lyngen ja vapaalasku – ensikertalaisen opas

Kansikuva: Sampsa Sulonen

Olen lykännyt tämän jutun kirjoittamista. En ole oikein tiennyt mistä kertoa. Reissusta Lyngeniin, joo. Mutta ainakin minun some-kuplani tuntuu olleen viimeisen kuukauden ajan kyllästetty upeilla kuvilla ja jutuilla Lyngenistä. Mitä minulla on siihen enää lisättävää? Tuntuu, että kaikki on jo tehty, koettu, kuvattu, laskettu ja nähty.

Piti palata jälleen kerran alkupisteeseen. Koitin palauttaa mieleeni, miksi alunperin aloin pitää tätä blogia ja kirjoittaa näitä juttuja. Siksi, että muistan liian hyvin miltä kaikkien näiden lajien aloittaminen tuntui. Siksi, että silloin toivoin kunpa nämä (esimerkiksi) laskuhommat eivät tuntuisi olevan niin suljettujen piirien puuhaa – ja kunpa minä itse en olisi niin totaalisen pihalla kaikesta. Olisipa joku kirjoittanut niihin liittyviä ”itsestäänselvyyksiä” jonnekin, ettei aina tarvisi tuntea oloaan typeräksi.

Siitä ei nimittäin ole kuin alle kymmenen vuotta, kun itse avasin Googlen kartan katsoakseni, missä hitossa on se Lyngen, josta kaikki puhuvat. Mikä siinä on niin ihmeellistä?

Siispä kokosin tähän juttuun asioita, jotka itse olen oppinut näiden muutamien vuosien aikana, kun olen Lyngenissä käynyt. En missään nimessä väitä olevani mikään huippuasiantuntija – päin vastoin, Suomi on pullollaan ihmisiä jotka tietävät paikasta tosi paljon enemmän. Mutta tässä koosteena niitä juttuja, jotka olisin mielelläni itse halunnut tietää ennen ensimmäisiä reissuja.

Miksi Lyngen?

Kun karttaa katsoo, Lyngenin alueella on suhteellisesti eniten ja korkeampia huippuja kuin viereisillä alueilla. Siellä on siis tilaa laskea. Lisäksi, se on lähellä Suomen rajaa, vaikka siihen se lähellä oleminen oikeastaan sitten loppuukin, sillä rajapyykin jälkeen, Kilpisjärven lisäksi Suomen puolella ei ole kolmeensataan kilometriin oikein mitään. (Paitsi Suomen parhaita laskuja, mistä kirjoitin jo aiemmin.)

Lyngen on myös norjalaisten vinkkelistä katsottuna kaukana, eikä se ole läheskään yhtä suosittu matkailukohde kuin vaikkapa Lofootit. Vähäiset ruuhkat puoltavatkin sen suosiota laskukohteena. Siellä on jäätiköitä, dramaattisia kuruja ja loivia rinteitä. Laskettavaa ihan kaikille.

Klassista Lyngenin maisemaa. Kuva otettu Rissavarrilta Lyngenfjordin itäpuolelta, taustalla Lyngenin niemimaa. Kuva Sampsa Sulonen.

Lyngen kartalla

Koska hahmotan asioita kuvin, päätin piirtää kartan. Siinä näkyy alueita, jota Lyngen-talkissa vilisee. Maantieteellisesti Lyngen itsessään on käsittääkseni vain kuvan keskimmäinen niemimaa, joka sijaitsee käytännöllisesti katsoen aika suoraan Kilpisjärveltä ylöspäin. Joskus siihen muuten saattaa törmätä nimellä Yykeän niemimaa. Sen oikealla puolella on Lyngenfjord (Yykeänvuono) ja vasemmalla puolella Ullsfjorden (Moskivuono). Lyngenin niemimaan poikki kulkee myös vuono, joka lähes halkaisee niemen kahtia.

Mitä tulee puheisiin, on hyvin tavallista, että Lyngeniä käytetään viittaamaan huomattavasti laajempaan alueeseen, ja että ”Lyngenin reissulla” käydään laskemassa sekä läheisillä alueilla Tamokissa ja Kåfjordissa.

Kartassa onkin erilaisia hahmotelmia, miten eri alueisiin Lyngenissä ja sen lähialueilla tulisi suhtautua ja mitä sieltä voi olettaa löytävänsä. En ole itse edelleenkään aivan perillä siitä, mistä esimerkiksi Tamok alkaa ja mihin se päättyy, mutta jossain kuvaan merkatun alueen suunnalla se on. Keskellä Lyngenin niemimaan eteläosaa sijaitsevat puolestaan kaikki korkeimmat huiput, joissa monet käyvät telttailemassa, ”laskemassa kuruja” ja ylipäätään heilumassa kaikennäköisten järeiden välineiden kuten hakkujen, jäärautojen ja köysien kanssa. Useimmat heistä luultavasti tietävät mitä ovat tekemässä, itsestäni en ole laisinkaan niin varma.

Mitä tulee muihin lähellä sijaitseviin alueisiin, siellä on paljon ”salaisia spotteja”, joiden sijaintia ei paljasteta. Jos niistä ei esitettäisi julkisuudessa toinen toistaan hienompia klippejä ja kuvia, rohkenisin epäillä moisten olemassaoloa.

Lyngen on kaukana

Lyngen on kaukana, oikeastaan riippumatta mistä sitä katsoo. Helsingistä matkaa Lyngseidetiin, joka on yksi keskeisimmistä taajamista, kertyy 1298 kilometriä – ja ajoaikaa tauotta 16 tuntia. Kun mukaan laskee tauot, se on vähintään 20 tuntia, luultavasti lähempänä vuorokautta.

Harvemmin tulee ajateltua, että Rovaniemeltäkin matkaa on vielä 538 kilometriä eli noin 7 tuntia. Helsinkiläinen on Oulun kohdalla hädin tuskin puolessa välissä. Suomen puolella matkanteko sujuu yleensä melko jouhevasti, mutta varsinaisella Lyngenin alueella tiet ovat epätasaisempia ja nopeudet lähempänä kuuttakymppiä. Tiet eivät myöskään kulje aina sieltä, mistä olisi lyhin matka. Meidän mökiltämme oli esimerkiksi Lyngseidetin kylään linnuntietä alle 10 kilometriä, mutta ajettavaa 100 kilometriä ja kaksi tuntia.

Lyngenissä auto on välttämätön. Laskupaikkoja on käytännössä missä vain, mutta suurin osa käy sellaisilla reiteillä, jotka on merkitty alueen opaskirjoihin. On tavallista, että päivittäisiin matkoihin laskupaikoille kertyy ajoa useampi tunti.

Isot ruokakaupat löytyvät Nordkjosbotnista sekä Lyngseidetista. Lisäksi kylissä on pikkukauppoja. Mutta tässä tullaankin siihen varsinaiseen hupiin: Norjassa on sen verran kallista, että suurin osa suomalaisista roudaa kaikki ruoat mukanaan Suomesta. Se tarkoittaa, että Muonion, jossa sijaitsevat viimeiset isot ruokakaupat, jälkeen ajetaan vielä 300 kilometriä – eli neljä tuntia – olutlavat jalkojen alla ja ruohosipulit naamalla. Mutta se jotenkin vain kuuluu asiaan. Toki Kilpisjärvellä ennen rajaa on myös Alko ja K-kauppa, jossa on hyvä valikoima.

Norjalaiset ottavat lisäksi pääsiäisloman melko tosissaan, sillä kaupat menevät kiinni jo kiirastorstain aattona ja monet avaavat vasta tiistaina pääsiäisen jälkeen.

Ajamisen sijaan voi myös lentää Tromssaan vaihdolla Tukholman tai Oslon kautta ja vuokrata sieltä auton. Silloin toki on norjalaisten ruokakauppojen varassa, mutta lyhyellä reissulla siinä säästää aikaa.

Eteläisen Lyngenin huippuja auringonlaskussa.

Mistä tietää mihin mennä laskemaan?

Sepä se. Ei tiedä. Ainakin omiin reissuihin on kuulunut erottamattomana jokailtainen ja -aamuinen debatti siitä, mistä voisi kunakin päivänä löytyä parhaimmat lumet, vyöryriskiin nähden sopivin reitti, vähiten muita ja ennen kaikkea: sopivat keli-ikkunat. Viikon ajan kolmasosaan käytetystä sanavarastosta liittyy tinden, varri tai fjellet. Kaikki sanoja, jotka tarkoittavat vuoria tai niiden huippuja.

Sää on Lyngenin reissuilla aina se odottamaton vieras X, josta ei koskaan tiedä mihin se menee ja mitä aikoo. Lyngen on Atlantin valtameren ja isojen vuorten kohtaamispaikka, jossa säätilat vaihtuvat nopeasti ja vaihtelevat myös suuresti korkeuden mukaan. Norjalaiset ovat onneksi kehittäneet tarpeisiinsa kenties yhden maailman kattavimmista sääpalveluista, joka löytyy osoitteesta yr.no. Se kulkee puheissa yrrinä, tai ihan vaan ”norjalaisina”. Sieltä voi katsoa ennusteet tuntikohtaisesti, huippukohtaisesti, tarkastella eli pilvikerrosten paksuutta, ennusteiden todennäköisyyksiä ja varmasti aika monta muutakin asiaa, joista en ole koskaan kuullutkaan.

Lisäksi Norjan topokartat löytyvät avoimesta datapankista, ja sen päälle on rakennettu useita sovelluksia. Yksi kätevimmistä on RegObs, joka näyttää väreinä muun muassa rinteiden kaltevuudet. Tämä on arvokas tieto, kun suunnitellaan reittejä lumiturvallisuuden näkökulmasta. Nämä molemmat löytyvät myös applikaation muodossa.

Alueen lumivyöryennusteet puolestaan löytyvät osoitteesta varsom.no.

Sattuman kauppaa. Meidän reissu meni tänä vuonna lumisateessa, ja vasta viimeisenä päivänä taivas aukesi. Kuva: Sampsa Sulonen

Loppujen lopuksi, usein riippumatta analyysiin käytetyistä tunneista, on aika sattuman kauppaa, millaisiin keliolosuhteisiin päätyy laskemaan. On tavallista, että aurinkoinen päivä peittyy pilviverhoon juuri ennen kuin päästään huipulle. Sitten joko odotellaan taivaan kirkastumista tai körötellään sinkissä nousujälkeä pitkin alas. Huonossa tapauksessa nousujälkikin on peittynyt lumeen, minkä takia itse träkkään reitit aina gps-kellolla. Hyvällä tuurilla käy toisinpäin; keli voi kirkastua siten, että pääsee laskemaan kauniissa auringonlaskussa takaisin vuonon rantaan.

Usein käy näin. Mutta: tämä on samanlta laskulta, kuin edellinen kuva. Joskus pilvet ovat vain huipulla, ja alempana kirkasta. Kuva: Sampsa Sulonen

Mitä tulee itse laskemiseen, useimmiten minulta kysytään, millä huipulle oikein pääsee. Vastaan, että on skinnattava nousukarvojen kanssa ylös, ja se kestää kohteesta riippuen 4-8 tuntia. Mukana on yleensä vain eväsleivät ja patukoita. Kroppa tottuu nopeasti rytmiin, että aamulla on tankattava, koska vasta illalla pääsee syömään. Monet laihtuvat näillä laskureissuilla useita kiloja.

Milloin Lyngeniin?

Tähän minulla ei ole oikein vastausta. Koska Lyngen sijaitsee todella pohjoisessa, on siellä keskitalvella pimeää. Monet kuitenkin käyvät kaamosaikaankin laskemassa, mutta alkutalven lumitilanne voi tietysti olla vaihteleva. Pääsiäisen molemmin puolin on eniten ruuhkaa, mutta itse tykkäsin myös myöhäisestä keväästä, kun kerran kävin siellä viikkoa ennen vappua. Joskus haavena on, että tulisi lähdettyä juhannuslaskuille Lyngeniin.

Paikallinen topptur-kulttuuri

Norjalaisille vuorien huiputusretki eli topptur on viikonloppuinen koko perheen ulkoilumuoto. Erityisesti Tromssaa lähellä sijaitsevilla reiteillä paikalliset hiihtelevät verrattain kevyellä varusteilla pikaisesti ylös, juomat kuumat mehut termarista ja laskevat takaisin kotiin lounaalle. Olen muutamia kertoja ollut omasta mielestäni jossain hieman ”jännittävässä” paikassa, kuvitellut olevani suuremmallakin vuoristoretkellä, kun vastaan on tullut yksinäinen vanhempi norjalaishenkilö villapaidassa, hiihtoreppu selässään rennonletkeästi auraten alas. ”Hej hej!” kaikuu tervehdys.

Topptur tuntuukin paikallisille olevan samantyyppinen harrastus kuin murtomaahiihto Suomessa, eikä sitä tehdä pelkästään laskemisen takia. Suomalaiset ovat usein puolestaan Lyngenissä nimenomaan laskemassa ja etsimässä parhaita lumia. On hyvin mahdollista, että vaikka vuorella olisi 30 muuta ihmistä yhtä aikaa, suosituimman laskureitin ulkopuolelta voi löytyä vielä aivan puhdasta laskettavaa, sillä paikalliset laskevat mäkiä hyvin säästeliäästi, aina seuraavan jäljen viereen.

Vaikka lumisateet eivät aina osu kohdilleen, revontulet saattavat silti osua. Reissun ekoina päivinä olimme aurinkomyrskyn silmässä ja taivas leimusi monta iltaa putkeen.

Majoitus Lyngenissä

Lyngenin alueella ei ole kovin montaa hotellia, eikö myöskään keskusvaraamoa. Mökkejä voi varata helposti esimerkiksi Airbnb:stä sekä Booking.comista. Monet ”mökit” ovat itse asiassa kolmi-nelikymppisten lapsuudenkoteja tai isovanhempien koteja: kuution mallisia lautataloja, jotka saattavat olla homeessa. Muunlaistakin rakennuskantaa löytyy aina kalastusmökeistä uudempiin huviloihin, ja hintahaitari on suuri.

Olennaista on sijainti: jos haluaa laskea Lyngenin pohjoispuolen mäkiä, joista on hienot vuonomaisemat, ei kannata majoittua Lakselvbuktin puolella. Jos taas haikailee jyrkemmille ja korkeammille mäille, Lakselvbuktin laakso on hyvä osoite. Vaihtoehtoisesti kivan kämpän voi löytää Lyngeninvuonon toiselta puolen Kåfjordista (Kaivuono).

Sijaintiongelman voi ratkaista myös matkailuautolla tai vaunulla, joita näkyy kevättalvisin teiden levikkeillä, pääosin suomalaisissa rekkareissa. Telttailukin on mahdollista. Tärkeintä molempien osalta on huolehtia jätehuollosta.

Aamuinen aurinko Ullsfjordenilla.

Kutakuinkin sama maisema pari päivää myöhemmin.

Miten siis pääsee alkuun? Jos vapaalaskuun liittyvät lumiturvallisuuden perusteet ovat hallussa, suosittelen hankkimaan alueen opaskirjan. Perusopuksesta, Tromssan Toppturista, löytyy tiedot kunkin reittien vaikeusasteista, tarvittavista lisävarusteista ja kaltevuuksista. Haastavampia reittejä puolestaan voi kurkkia Lyngen Alps -opaskirjasta. Helpoin tapa on lähteä mukaan porukkaan, joka on käynyt Lyngenissä jo aiemmin. Jos sellaista ei löydy, kannattaa etsiä opastettuja reissuja, joita esimerkiksi suomalaiset vuoristo-oppaat tekevät.

Kuva: Sampsa Sulonen

Tänä vuonna Lyngenissä oli todella erikoiset olosuhteet. Koko talvena ei ollut tullut kunnolla lunta, ja monet rinteistä olivat kivillä kun saavuimme. Lumipakka oli erittäin epävakaa, ja ekojen päivien jälkeen sen päälle satoi lunta kuuden päivän ajan. Hanki humahteli skinnatessa ylös jo metsässä, eikä kukaan halunnut ajatellakaan jyrkempiä laskuja. Vyöryvaroitus oli monena päivänä nelosessa, ja pariksi päiväksi jäimme saarroksiin tien päähän, kun lumivyöry katkaisi tien. Kaikki ajatukset laskuista, joita oli kenties ennen reissua ollut, heitettiin aika nopeasti yli laidan. Mutta onneksi olin ottanut reissulle mukaan alppisukset, joilla en ole oikeastaan laskenut offaria koskaan. Puuteripäivät metsässä ja loivemmilla rinteillä olivat mainio tilaisuus treenata, ja loppumatkasta aloin saada jotain tolkkua suksilla laskemisesta. Ja ennen kaikkea, sain niistä valtavasti riemua, vaikkei haastavimpiin mäkiin päästykään. Tämä oli mainio muistutus tulevia reissuja varten siitä, että on aina hyvä olla takataskussa suunnitelma B! Sillä Lyngenissä on se hyvä puoli, että sieltä löytyy kaiken tasoista laskettavaa. Jos keli on huono, voi laskea metsässä, ja jos taas muuten epävakaa, voi pysytellä loivilla mäillä, kuten kuvassa.

Blogin varusteyhteistyössä: Buff, Poc, Ortovox, Extrem

Seuraa blogia:

Instagram: https://instagram.com/piposilmilla

Facebook: https://facebook.com/piposilmilla

Vanhoja Lyngen -juttuja

Videoblogi: Viikko Lyngenissä

Lyngen, viimeinen osa: The godmother of all couloirs

Lyngen osa 3: Pitkiä päiviä ja pehmeitä käännöksiä

Lyngen osa 2: Viimeinkin Tomasrenna!

Lyngen osa 1: Kun nousukarvat eivät luista

Norja osa 2: Miksi en luovu telemarkista

Norja osa 1: Lyngenissä oli vuosisadan puuteriviikko

Vapaalaskijan roadtrip – revontulia, paukkupakkasia ja auringonlaskuja