polkujuoksu

Miten sujui maraton ilman juoksuharjoittelua?

Katson sumuisin silmin Aurajoen jokivartta pitkin. Tiedän, että maali on jossakin oikealla, mutta sinne on vielä pitkä matka kiertää joen toista puolta. Kilometreissä ehkä kolme, mutta se voisi yhtä hyvin olla kolme sataa. Nämä kyltit eivät voi olla oikein! Mutta kyllä ne ovat, sillä olen nähnyt ne edellisellä kierroksella. Tuntuu käsittämättömältä, että 39 kilometrin jälkeen niin lyhyt matka voi tuntua niin pitkältä. Mutta hidastaa ei voi.

Sydän hakkaa lähes maksimisykkeen tasolla, jalat tömähtelevät maahan raskaasti, sillä juoksutekniikka, jos sitä on koskaan ollutkaan, on hajonnut viimeisten kilometrien aikana. On vaikea eritellä, mihin kaikkialle sattuu, koska olo tuntuu kokonaisuutena niin pahalta. Yritän tarkentaa katsetta viereisen terassin tiskillä seisovaan parrakkaaseen mieheen, joka tilaa hanaoluen. Osaisinpa minäkin tehdä elämästäni niin helppoa, mietin. Sen sijaan olen juoksemassa elämäni ensimmäistä maratonia, jonne päätin osallistua siitä huolimatta, etten kevään mittaan oikein ehtinyt harjoitella juoksua.

13 kilometriä aiemmin, Ruissalon perukoilla olin käynyt lähellä luhistumisen hetkeä. Silloin huomasin, että viiden tunnin alitusta merkkaava pallo, jota tapahtumajärjestäjän puolesta kuljettava juoksija veti, liikkui lähes kilometrin edelläni – sen oli täytynyt päästä ohitseni käydessäni vessassa! Ainoa tavoite, jonka olin ensimmäiselle maratonille asettanut, uhkasi jäädä toteutumatta.

Silloin tuntui, ettei jaksaisi juosta enää askeltakaan. Olin kananlihalla ja pelkäsin sen merkitsevän nestevajausta. Itku pyrki kurkkuun. Monet ympärilläni olivat vaihtaneet kävelyksi, ja minäkin otin muutaman kävelyaskeleen. Ääni sisälläni huusi, että nyt ei saa luovuttaa. ”Muistatko, mitä sovittiin”, se kysyi.  Olin käynyt etukäteen läpi päässäni tätä tilannetta, sillä tiesin sen koittavan ennemmin tai myöhemmin. Olin jo etukäteen vesittänyt laiskan minäni argumentit, joiden tiesin luikertelevan tajuntaani. Jos nivelet eivät petä tai taju lähde, et jumalauta keskeytä.

Vaihdoin takaisin juoksuksi ja kiristin vauhtia. Töms, töms, töms. Yritin olla miettimättä kilometrejä (mahdotonta). Niitä oli jäljellä vielä liikaa. Aivotoimintani tuntui muuttuvan yksinkertaiseksi. En voinut ajatella muuta kuin sitä, että liikutin jalkoja eteenpäin sekä sitä, mihin reitti seuraavaksi kääntyisi. Juomapisteillä käsi osui hädin tuskin tarjolla olevaan mukiin. Toiseksi viimeisellä juomapisteellä heitin vedet naamalleni, koska en jaksanut juoda. Viimeisen ohi juoksin, koska tiesin, että jos hidastaisin, en pääsisi enää liikkeelle.

Jo ensimmäisten kilometrien aikana olin tajunnut, että päivän juoksusta tulisi vaikea. Ammattiurheilijatkin sanovat niin usein – joskus ei vain kulje. Tämä päivä osui harmikseni ensimmäisen maratonin kohdalle, mutta on mahdoton sanoa, miksi. Ensimmäisten kymmenen kilometrin aikana Turun kirkkaalta taivaalta porottanut aurinko nosti sykkeeni korkeammalle kuin yleensä, ja kauhuissani silmäilin Suunnon näytöllä näkyviä lukemia. Sitkeästi töpötin muiden perässä, vaikka vatsani yritti pulista vastaan. Selvisin onneksi yhdellä vessatauolla.

Muutamaa kilometriä ennen maalia ohitan viiden tunnin jänikset. Kiristän vauhtia entisetestään, vaikka tiedän, että samalla tahdillakin alittaisin viiden tunnin rajapyykin. Mutta entä jos kelloni on väärässä? Entä jos kompastun? Juoksen niin lujaa, kuin puujaloillani suinkin pääsen ja ylitän maaliviivan nettoajalla 4:56. Brutto- eli virallinen aika jää myös alle viiden tunnin: 4:58.

Maaliviivan jälkeen pää on tyhjä. Iloitsen vain siitä, että enää ei tarvitse juosta.

Harjoittelu: liian vähän juoksukilometrejä

Maraton on ollut minulle tavoittamattomalta tuntuva unelma niin kauan kuin muistan. Vasta muutaman viime vuoden ajan olen oikeasti ajatellut, että sen juokseminen olisi ylipäätään mahdollista. En silti ole juossut kilometreissä kovin paljoa, sillä monet muut lajit syövät siltä aikaa. Tänä vuonna ennen maratonia juoksukilometrejä oli kertynyt naurettavat 164, joista 28 kesäkuussa.

Paavo Nurmi Maraton 2017

Tämän vuoden urheilulajini (treenien lukumäärä). Juosta olisi varmasti pitänyt enemmän, mutta uskon, että monipuolisesta treenistä on myös hyötyä, eikä rasitusvammoja tule niin herkästi, kun lajikirjo on laajempi. Tunnen, että olen vahvassa kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja siksi uskalsin lähteä juoksemaan. Toki, jos maratonilta haluaisi jonkun järkevän ajan, pitäisi harjoitella. Paljon.

Juoksu on ollut minulle aina vaikeaa. Jo lapsena tykkäsin erilaisista motoriikkaa vaativista lajeista, kuten pallopeleistä, laskettelusta ja uimisesta, vaikka en harrastanutkaan mitään tosissani (paitsi nyrkkeilyä vähäsen). Mutta juoksussa olin huono. Ja olen edelleen. Ja siksi juoksen. Haluan tehdä mahdottomasta mahdollisen.

Halusin myös tietää, miten pääni pärjää maratonin kaltaisessa rasituksessa. Maraton ei ole saanut mainettaan turhasta, ja kyllä se niin taitaa olla, että lauantain juoksu oli elämäni kaikista vaativin yksittäinen fyysinen rasitus, vaikka toissakeväinen Pyhä Randonnéé pääsikin lähelle.

Kai mieleni pärjäsi Turussa ihan hyvin. En luovuttanut, vaikka olo oli kamalampi kuin olin osannut odottaa. Otin mahdottomalta tuntuvan 10 kilometrin loppukirin, ja juoksin toisen puolikkaan ensimmäistä nopeammin. Pääsin maaliin ja jaksoin lähteä illalla juomaan cocktaileja Turun jokilaivoille; vähän kuten valtiomies Erkki Liikanen, joka bongattiin kerran Helsingin maratonin jälkeen Mamma Rosan terassilta juomassa konjakkia ja polttamassa sikaria. Silloin päätin, että jos ikinä juoksen maratonin, teen sen yhtä tyylikkäästi!

Mitä seuraavaksi?

Illan aikana huomasin spekuloivani kavereille, että olisihan se kiva tietää, voisiko ensimmäisen puolikkaan juosta hieman nopeammin ja silti kiriä lopussa? Se tiputtaisi aikaa merkittävästi.

En kuitenkaan usko, että minusta tulee tasamaan maratoonaria. Henkinen kotini on tuntureiden rinteillä, rakkakivikoissa ja vuoristomaisemissa. Tunturi- ja vuorijuoksukisoissa on enemmän mieltä, sillä siellä ollaan luonnon armoilla. Maasto ja olosuhteet vaihtelevat, myös hulluudesta on hyötyä – nimittäin alamäkeen juostessa.

Olen ilmoittautunut Pyhän tunturimaratonille, joka juostaan elokuun 12. päivä minulle rakkaissa maisemissa Pyhätunturilla. Jos siitä selvitään, syksyn päätteeksi olisi tarkoitus rämpiä läpi myös Suomen raskaimmaksi kehuttu polkujuoksukisa, Kolin Vaarojen maraton. Pelkkä ajatuskin pyörryttää.

Paavo Nurmi Maraton 2017

Paavo Nurmi Maraton 2017

Junassa matkalla Turkuun. Onni on ystävä, joka letittää tukan maratonia varten!

Paavo Nurmi Maraton 2017

Ennen lähtöä taisi vähän jännittää. Juoksin kisan Merrellin Agility Peak Flex -kengillä, jotka ovat tarkoitettu pitkille maastojuoksulenkeille. Niistä tulee kuitenkin jalat kaikista vähiten kipeiksi. Omistan myös ns. perinteiset Asicsin asfalttitossut, mutta kun torstai-iltana pakatessa tuli päätöksen aika, luotin Merrelleihin. Kuva: Miia Alapeteri

Paavo Nurmi Maraton 2017

Mietin pitkään, otanko aurinkolaseja mukaan. Onneksi omistan tosi kevyet Pocin aurinkolasit, jotka eivät paina korvia. Oli myös hyvä ratkaisu ottaa hihna, jonka avulla niitä saattoi välillä roikuttaa kaulalla. Kuva: Miia Alapeteri

Paavo Nurmi Maraton 2017

Kisaan startattiin auringonpaisteessa, mutta onneksi vajaan parin tunnin päästä viileni. Kuva: Miia Alapeteri

Paavo Nurmi Maraton 2017

Tässä vaiheessa vielä hymyilytti.

Paavo Nurmi Maraton 2017<

First things first: maalissa on heti tarkistettava, miten meni!

Paavo Nurmi Maraton 2017

Sitten oli pakko istua alas.

Paavo Nurmi Maraton 2017

Odottelimme vielä maalissa odottaneen Miian kanssa, että Heli saapuisi kymmnenen kilometrin juoksulta, jonka jälkeen suuntasimme yhdessä hakemaan mitaleita ja palautusbanaaneja. Löytyipä sieltä maratoonarille paitakin!

Paavo Nurmi Maraton 2017

Illalla oli pakko laittaa mekon kanssa lenkkarit, koska mukaan otetut avokkaat sattuivat liikaa.

Paavo Nurmi Maraton 2017

Skåål! Ihana Turku ❤

Paavo Nurmi Maraton 2017

Ilta jatkui vielä Blankoon, jossa palautuminen oli mitä mainion tekosyy tilata ihana mansikkadaiquiri!

Paavo Nurmi Maraton 2017

Sunnuntaina brunssittelimme Tiirikkalassa, josta löytyi hyvin myös gluteenitonta syötävää.

Paavo Nurmi Maraton 2017

Sitten oli aika kömpiä Helsingin-junaan. En tiedä, mikä oli ihaninta, maraton vai kesäinen Turku ystävien kanssa. Molemmat yhdessä ainakin tykittivät tämän viikonlopun yhdeksi kesän parhaista!

Varusteyhteistyössä: Merrell, Superyellow Headwear, Suunto, Mons Royale, Halti, Poc

 

Seuraa blogia:

facebook.com/piposilmilla

instagram.com/milja.maaret

2 kommenttia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s