Päätin viikon Ylläksellä lepäilyn startata NUTS Ylläs Pallas 66km:lle, alkukesän haasteista huolimatta. Talvi meni hiihtokilometriennätystä rikkoessa, ja hiihtokausi päättyi osaltani vasta hieman ennen vappua, kun palasin etelään. Toukokuussa aloitin Jalanjälkivalmennuksen pikatreenin Nuts YPH:ta varten. Juoksuharkat alkoivat hyvin, mutta jouduin harmikseni keskeyttämään juoksuharjoittelun reilun kuukauden jälkeen ylikuormitusoireiden takia.
Olimme joka tapuksessa tulossa loman viettoon Ylläkselle ja päätin, että katson sen hetkisen kunnon mukaan, starttaanko kisaan. Kun kisapäivä lähestyi, olo tuntui palautuneen aika hyvin. Hyppäsin siis perjantaiaamuna Hetan bussiin hyvillä mielin. Eniten huoletti kuuma keli.
Juoksu lähti kulkemaan tosi hyvin, vaikka alkupätkät pölyisellä tiellä väkijoukossa onkin sykettä nostavaa. Pyhäkeron jälkeen avautuvat hienot maisemat tunturiin jaksaa aina sykähdyttää.
Matka sujui mukavasti tokaan huoltoon Ketomellaan (n 31km), ja siitä eteenpäinkin oikein kivasti. Tälle vuodelle lisätty uusi lenkki oli hauskaa vaihtelua reitille, kiemurtelevaa metsäpolkua, jossa oli syytä pitää vauhtia yllä, ettei itikat syöneet.
45km jälkeen oksettava olo alkoi hiipiä. Olin juonut runsaasti, mutta eväät ei kuumuudessa olleet maistuneet riittävästi. Yritin mutustella Noshteja kiihtyvällä tahdilla, mutta vesi oli vähissä, eikä energia tuntunut millään menevän alas. Otin purosta vähän vettä, mutta en tajunnut ottaa likimainkaan tarpeeksi.
Viidenkymmenenviiden kilsan kohdalla näin jo tähtiä, ja paniikki meinasi iskeä kun muistelin vielä reitin vikaa kymppiä. Siinä on muutama kumpare (Pallastuntureiden ”satulan” ylitys muun muassa).
Vikoissa nousuissa porukka kyseli oliko kaikki hyvin. Kiipesin epävarmaa siksakkia mäkeä ylös, ja porukkaa meni ohi vauhdilla. Viimeisen kolmen kilsan alamäen alkaessa tajusin, että jaloissa ei ollut voimaa edes töpötellä sitä alas kunnollista vauhtia. Edelleen oksetti. Porukkaa juoksi taas ohi oikealta ja vasemmalta.
Kilsa ennen maalia näin Valtterin tsemppaamassa ylämäessä, en pystynyt puhumaan, mutta nyökyttelin vain. Maalissa olin ajalla 9:59. Naisten sijoitus 71.
Maaliviivan jälkeen menin suoraan vesihanalle juomaan pari lötköpullollista. Sen jälkeen yritin syödä keittoa mutta ei siitäkään meinannut tulla mitään.
Tämä oli eka kerta kun tuli kesken juoksun näin voipunut ja oksettava fiilis, ja veti kyllä nöyräksi. En ehkä sittenkään ollut vielä ihan kunnossa tällaiselle juoksulle – jouduinhan jättämään Jalanjäljen harjoitusohjelmankin kesken kesäkuun puolivälissä. Mutta ihminen on heikko: olin joka tapauksessa Ylläksellä lippu kädessä. Miten sitä olisi osannut olla menemättä starttibussiin?
Mökillä en uskaltanut mennä heti nukkumaan, koska pelotti, mikä olo olisi aamulla. Pakotin itseni syömään pari leipää; meni melkein 1,5 tuntia ennenkuin sain ne pala palata nieltyä. Sen jälkeen uskalsin viimein mennä nukkumaan.
Aikamoinen reissu siis. Vahva kontrasti hyvin menneen ekan viidenkympin ja kamalalta tuntuneen viimeisen 16 kilsan välillä – en oikein tiedä kumpaa muistella. Kaikista parasta oli taas olla kokemassa tätä yhdessä kavereiden kanssa – tänä vuonna mukana oli taas paljon lisää lajista innostuneita kamuja.
Pipo silmillä 