Polkujuoksu Vaellus

Kahden päivän ja 85 kilometrin juoksuvaellus Nuuksiossa

Huom: Osa vaellusvarusteista saatu (Merrell Finland, CamelBak, Buff, Garmin)

Kävimme kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Nuuksiossa juoksemassa kahden päivän mittaisen juoksuvaelluksen kevyillä, noin 5-6 kiloa painavilla juoksurepuilla. Molempina päivinä matkaa kertyi noin maratonin verran, ja reittinä käytimme Nuuksio Classic Ultra Trail -kilpailun 73 kilometrin reittiä. Yövyimme teltassa makuupussien/untuvapeittojen ja makuualustojen kanssa ihan normaalisti, ja keitimme retkikeittimellä vettä kuivaruokia varten.

Mitä on juoksuvaellus / fastpacking?

”Fastpacking is a marriage of trail running and ultralight backpacking: ”it is hiking the ups, jogging the flats, and running the downs”.

Näin kertoo Wikipedia. Eli kyseessä on polkujuoksun ja kevytretkeilyn/vaeltamisen välimuoto, jossa usein kävellään ylämäet ja juostaan tasaiset pätkä sekä alamäet.

Fastpacking-sanalle ei kai ole vielä suomalaista vastinetta, joten käytän tässä jutussa termiä juoksuvaellus, vaikka on syytä tarkentaa, että juoksuvaelluksella ei juosta koko aikaa samaan tapaan kuin vaikkapa polkujuoksutapahtumissa.

 

85k adventure run in Nuuksio

Esimerkki fastpacking-kantamuksesta (5,5kg). Kuva: Laura Wirtavuori

Miksi juoksuvaeltaa?

Tämä onkin hyvä kysymys. Itselläni kyse on enemmän kevyiden varusteiden mahdollistamasta uudesta tavasta kerätä elämyksiä. Se tuo samalla toki myös joustavuutta reittisuunnitteluun, kun tarvittaessa on mahdollista tehdä hieman pidempiäkin päivämatkoja. On kuitenkin huomattavaa, että tavallisella kunnolla varustettu retkeilijä ei jaksa juosta päivässä kovin paljoa 40 kilometriä enempää, ja useampana päivänä putkeen sekin on liikaa. Samalla kunnolla on kuitenkin hyvin todennäköisesti mahdollista kävellä esimerkiksi 30-35 kilometriä päivässä vaikkapa neljänä päivänä peräkkäin, kun vain optimoi muuhun toimintaan käytetyn ajan (ruokailut, tauot). Eli kääntäen, juoksemisesta ei välttämättä juuri ole hyötyä matkan edistymistä ajatellen. Se kuitenkin antaa hieman lisäaikaa muuhun tekemiseen, kuten maisemien ihailuun, ruokailuun sekä lepäilyyn.

 

85k adventure run in Nuuksio

Nuuksion maisemia kesäkuun alun vihreydessä.

Juoksuvaelluksen varusteet

Juoksuvaelluksen yksi tärkeimmistä mahdollistajista ovat kevyet varusteet. Viime vuosina Suomessakin yleistynyt kevytretkeily tarkoittaa käytännössä mukana kannettavan retkeilyrepun keventämistä erilaisin keinoin. Kevytretkeilyyn voi perehtyä tarkemmin esimerkiksi Ossi Määtän kirjassa ”Kevytretkeilijän opas”, jossa hän avaa eri tapoja keventää reppua. Näitä ovat esimerkiksi karsiminen, eli tarpeettomien tavaroiden poistaminen, yhden tavaran käyttäminen useampaan tarkoitukseen (reppu tyynynä yms), yksinkertaistaminen (eli esim turhien osien leikkaaminen pois repusta tms).

Moni mieltää kevytretkeilyn lajiksi, jossa karsitaan mukavuudesta, nukutaan sammalilla ja hytistään kylmässä ilman lämpimiä vaatteita. Itse miellän sen kuitenkin täysin päinvastoin: kevyiden varusteiden hankkiminen on järkevää, sillä näin retkeilystä ja vaeltamisesta tekee itselleen mukavampaa.

Reppuni painoi viikonloppuna noin 5,5kg. Lauran reppu taisi olla 6-6,5 kiloa. Minulla oli nyt viikonlopun aikana mukana oikeastaan täysin samat varusteet kuin muutenkin vaeltaessa. Ruoista olin karsinut jonkin verran painavia herkkuja pois, ja untuvatakin vaihdoin kevyempään. Muutoin mentiin ihan samalla setillä kuin yleensäkin. Voit katsoa tarkan tavaralistan jutun lopusta.

Kaikkein olennaista juoksuvaelluksella, kuten muillakin vaelluksilla on se, että tietää sen, minkälaisilla varusteilla pärjää, ja varautuu ennalta arvaamattomiin ongelmiin. Juoksuvaelluksella tällaisia saattavat olla esimerkiksi normaali pahemmat rakot, joihin tarvitaan enemmän urheiluteippiä.

 

Juoksuvaellus Nuuksiossa

Reppu avonaisena lähtiessä.

Ensimmäinen päivä: Kattilajärven parkkis – Kattila – Iso-Parikas – Klassarinkallio – Saarilampi 43 km

Ensimmäisenä päivänä oli kosteaa, sillä oli satanut lähes vuorokauden putkeen. Kastuimme käytännössä heti, kun lähdimme liikkeelle, sillä maasto oli litimärkää. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä keli oli lämmin. Saimme ensimmäiselle kahdellekympille mukaan muutaman kaverin, mikä oli kiva, sillä juoksu kulki mukavasti rupatellessa, ja välillä kävelimme.

 

Juoksuvaellus Nuuksiossa

Lauantaina metsässä oli ihanan raikas ja kostea ilma sateen jäljiltä. Kuvassa lauantain matkan kirittäjäksi lähtenyt Eero sekä Laura

Kahdenkympin jälkeen pidimme pitkän lounastauon (ja katsoimme samalla Mustavuori 24h challenge -tapahtuman kohokohdan, kun vuorijuoksija Juha Jumisko teki kestävyysurheilun historiaa kiipeämällä maailmanennätyslukemat, yli 16 000 vertikaalimetriä vuorokauden aikana). Lounastauon aikana alkoi sataa kaatamalla, mutta olimme onneksi Kattilan leiripaikalla, josta pääsimme nopeasti halkovajaan suojaan pahimmalta kuurolta.

 

85k adventure run in Nuuksio

Lounastauolla pidimme sadetta halkovajassa. Kuva: Laura Wirtavuori

Lounastauon jälkeen käynnistyminen kesti jälleen tovin. Maasto oli aluksi oikein juostavaa, mutta kun pääsimme lähemmäksi Nuuksion luoteisosia, polut muuttuivat tosi juurakkoisiksi ja etenimme melko hitaasti. Kilometrit kolmestakympistä neljäänkymppiin tuntuivat ikuisuudelta.

 

85k adventure run in Nuuksio

Päivän päätteeksi Espoon korkeimmalla kohdalla: Klassarinkallio 116m. Kuva: Laura Wirtavuori.

 

85k adventure run in Nuuksio

Päivän viimeiset kilometrit ottivat koville.

Leiriytyminen Salmilammilla

Leiridyimme Saarilammilla, jossa oli meidän lisäksemme muutama muu seurue. Aivan ensitöiksemme menimme seisomaan viileään järveen, joka teki todella hyvää jaloille.

Sen jälkeen pystytimme teltan ja kokkailimme illallisen, minkä jälkeen oli aika mennä nukkumaan. Yö sujui vaihtelevissa tunnelmissa, minä nukuin hyvin, mutta Laura ilmeisesti huonommin.

Aamulla jalat olivat yllättäen aika virkeät meillä molemmilla, vaikka olimme tehneet 43 kilometrin taivalta edellisenä päivänä seitsemän ja puoli tuntia (lounastauon kanssa 8 tuntia 8 minuuttia). Aurinkokin oli ilmaantunut taivaalle.

 

85k adventure run in Nuuksio

Viileä vesi teki hyvää väsyneille jaloille.

Toinen päivä: Salmilampi – Siikaranta – Haukkalampi – Swinghill – Orajärvi – Kattilajärvi 42 km

Toisen päivän maasto oli paljon edellistä juostavampaa ja pääsimme hyvään vauhtiin heti aamupäivästä. Jälleen ensimmäinen kaksikymppiä sujui varsin mukavissa tunnelmissa aina Haukkalammelle asti, missä pidimme lounastauon edellisen päivään tapaan.

Lounaan jälkeen käynnistyminen oli jälleen hidasta, eikä sitä auttanut Haukkalammen ja Solvallan välille jäävä mäkinen osuus, jossa on useita mäkiä ja portaita. Viimein pääsimme kuitenkin Swinghillin mäkeen, jonka jälkeen kiersimme yhden ekstralenkin Solvallan kuntoladulla, koska halusimme saada täyteen viikonlopun aikana NUTS Kesäkirmaisu -virtuaalitapahtuman 85 km sarjaan vaaditut kilsat. Tässä kohtaa oli kieltämättä vähän hoopo olo.

 

85k adventure run in Nuuksio

Virkeänä lähdössä toiseen maraton-päivään.

”Sakkokierroksen” jälkeen polku jatkui Orajärven ohi, Urjan tulipaikan ohi päätyen lopulta lähtöpisteeseemme Kattilajärven parkkikselle. Harmi kyllä, tässä kohtaa kellosta puuttui vielä 4,5 kilometriä vaadittuun 85:een, joten ei auttanut kuin heittää reput autoon ja lähteä keräämään puuttuvat kilsat. Siinä kohtaa, jos mahdollista, oli vielä hoopompi olo.

Lopulta tarvittavat kilsat olivat Garminin ruudulla ja oli aika hypätä Kattilajärveen uimaan. Aikaa kului sunnuntaina n. 40minuttia vähemmän, mikä johtui pääosin maastosta – ensimmäiselle päivälle osuivat reitin vaikeakulkuisimmat pätkät. Toki oli hyvä, että pystyimme toisena vaelluspäivänä pitämään tahdin suunnilleen samana.

Reissu oli rankempi kuin mitä olin osannut ajatella, mutta samaan aikaan olin ihmeissäni siitä, miten hyvin jaksoimme. Tämän oli tarkoitus olla testi parin viikon päässä olevaa fastpacking-reissua pohjoiseen, ja sen tarkoituksen reissu ajoi hyvin. Saimme hyvän käsityksen siitä, millaiset päivämatkat ovat järjellisiä ja mitkä varustetarpeet korostuvat juostessa (mm. ruoka sekä ea-packin sisältö).

 

85k adventure run in Nuuksio

Kenkinä olivat tällä kertaa Merrellin MTL Long Sky -polkujuoksukengät.

Kahden päivän juoksuvaelluksen varustelista

Huomiota listaan:

– Keitin ja kattila -kombo ei ole hyvä. En ole saanut ostetuksi Mighty Mo -keittimen kaveriksi kevyttä pientä kattilaa, lisäksi käyttämäni silikonikansi on painava. Lisäksi tuulisilla keleillä energiaa kuluu tuossa hukkaan. Seuraavalle pidemmälle reissulle otan mukaan Jetboil MicroMon sen takia, että sen avulla säästää vastaavasti kaasun painossa, koska keitin on huomattavasti energiatehokkaampi.

– Ruokaa olin ottanut mukaan hieman liian vähän. Sain lauantaina illalla telttapaikalla olleelta seurueelta muutaman makkaran, joista oli varmasti apua. Olisin selvinnyt toki näilläkin eväillä, mutta sunnuntaina olisi luultavasti ollut heikompi fiilis. On hyvä muistaa, että energian määrä on aina hyvin henkilökohtainen asia. Itse tiedän pärjääväni melko hyvin vajailla energioilla, mutta tätä on syytä testata ja ruoista karsimista kannattaa tehdä harkiten.

– Minulla oli kaksi iphonea, toinen kuvaamiseen ja toinen soittamiseen. Varsinaisen puhelimeni akku kestää vain muutaman tunnin, joten sitä piti pitää pois päältä. Seuraavalle reissulle otan Nokia 3210:ni sekä ainoastaan GoPron, jolloin tältä osin kuorma kevenee.

– Käytän nukkuessa kahta tyynyä, sillä muuten en saa päätä tarpeeksi korkealle. Tämä on pitkäaikaisten havaintojen tulos, ja tämän verran lisägrammoja olen valmis kantamaan.

– Meillä ei ollut karttaa ja kompassia, koska kuljimme gps-kelloon merkattua reittiä pitkin, ja tiedän oman kelloni akun kestävän reilusti yli viikonlopun, vaikka navigointi olisi päällä 8 tuntia päivässä. Lisäksi kellossani on maastokartta. Jos tällaista navigointilaitetta ei ole, on kartta ja kompassi pidettävä aina mukana. Kannattaa huomioida, että tämä käyttämäni Garmin Fenix 6x Pro on markkinoiden ainoita ellei ainoa malli, jossa akku kestää oikeasti kunnolla yli viikonlopun. Jos olet liikkeessä millä tahansa muulla kellolla, ota kartta ja kompassi mukaan. Nuuksiossa voi eksyä todella helposti, jos liikkuu merkittyjen polkujen ulkopuolella.

OMAT VARUSTEET GR
Juoksureppu (CamelBak Octane 25) 610
Makuualusta (Thermarest NeoAir AllSeason) 387
Untuvapeitto (Cumulus 450 Quilt) 490
Marmot Strato pillow 42
Sea to Summit Aeros pillow 70
Untuvatakki (Arcteryx Cerium LT Hoody) 395
Kuorihousut (Montane Minimus Pants) 145
Kuoritakki (Buff-tiimin takki) 195
Merinovillasortsit (yöksi) (Aclima) 120
Merinovillainen buff (kuiva yöksi) 40
Ohuet liner-hanskat 20
Ohuet liner-sukat (yöksi) 30
Go pro 7 116
2x iphone 276
Omat varusteet yhteensä 2936
RUOKA
1x kuivaruokapussi lauantai-illalle 121
1x blå band kiisselipussi (su lounas) 100
nosht energy chew 37
5x Nosht protein bites 60
3x snickers 144
6x energy gels 198
pähkinöitä ja sormisuolaa 50
3x elovena porridge (sunnuntai-aamuksi) 120
3x barebar -patukka 120
vesi 750
Ruoka yhteensä 1700
YHTEISET
Teltta (MSR Carbon Reflex 2) 960
ea pack 300
Trangian kattila 195
Silikonikansi 200
Jetboil MightyMo keitin 96
pieni kaasu 110
Osuus yhteisistä (1/2) 930
REPUN KOKO PAINO YHT 5566
Lisäksi juoksuvarusteet
ohuet zip-off housut
merino t-paita
pollvimittaiset varvassukat
varvassukat
polkujuoksukengät
merinobuff
keinokuitubuff
aurinkolasit

 

Seuraa Instagramissa: https://instagram.com/piposilmilla

Seuraa Facebookissa: https://facebook.com/piposilmilla

1 kommentti

  1. Kivan kuuloinen retki teillä. Itse olen myös pohtinut tuota juoksuvaellus -sanaa. Omasta mielestä se kuulostaa vähän hassulle. Ihan kuin juostaisiin hiki päässä savottarinkka selässä. Olisko sopiva nimi suomeksi vaikka retkihölkkä 🤔

    Mua jäi mietityttämään sun ruokien kalorit? Laskitko niitä ennen lähtöä? Olen tosi pienikokoinen ja varaisin n 2500 Kcal per päivä jos kuljettavaa on tuo 40 km.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: