Kebnekaisen vaellus ja huiputus

Ruotsin klassikko, Kebnekaise! Pitkällisen haaveilun jälkeen pääsimme viimein ystäväni kanssa matkaan syksyllä 2011.

Lensimme Oslon kautta Narvikiin. Olimme yötä halvimmassa mahdollisessa majoituksessa, joka Narvikista löytyy, ostimme seuraavana päivänä huoltoasemalta bensat keittimeen ja hyppäsimme Malmiradalle, eli alunperin kaivoskäyttöä varten rakennetulle junaradalle, joka kulkee Narvikista meren rannalta Ruotsin puolelle Riksgränseniin ja sieltä edelleen Kiirunaan, jossa sijaitsevat isot rautamalmikaivokset.

Elokuun aurinko paistoi lähtiessämme kirkkaalta taivaalta, kun jolkottelimme Riksgränsenistä kohti ensimmäistä yöpaikkaamme, Stuor Kärpeliä lähellä Norjan rajaa. Turkoosit pienet lammet välkehtivät rakkakivikon keskellä auringossa.

Leiri Stuor Kärpelissä.

Seuraavana päivänä kävelimme rajaa pitkin kohti Unna Allakasta. Maasto oli paikoin vaikeakulkuista kivikkoa, ja matkalle osui muutama joenylityskin. Reitti oli kuitenkin upea, ja varmasti mielenkiintoisempi paljon kuljetun Kungsledenin sijaan.

Unna Allakkaasta kävelimme kohti Kungsledeniä – seuralaisellani oli kova kuume, joten päätimme pitää päivän mittaisen tauon Alesjauressa. Pohdimme jopa mahdollista evakuointia, mutta kuin ihmeen kaupalla hän parantui ja pääsimme päivän tauon jälkeen jatkamaan matkaa. Poikkesimme tässä kohtaa taas Kungsledeniltä, sillä halusimme välttää suuremmat ruuhkat.
Ja minkä valinnan teimmekään! Jatkoimme kävelyä alajuoksuun pitkin Vistavaggen laaksoa, kääntyäksemme sieltä sitten ylös kohti Nallostugania. Nuo muutaman päivän etapit olivat yksiä hienoimmista, joita olen koskaan nähnyt.

Näkymä alas kohti Vistavaggen laaksoa.

Nallostugan.

Nallostuganin jälkeen yhytimme pian jälleen Kungsledenin. Yövyimme teltalla väylän kupeessa ennen viimeistä päivän matkaa Kebnekaise Fjellstationille. Koko päivän satoi, ja pelkäsimme, että seuraavaksi päiväksi suunnittelemamme Kebnekaisen huiputus jäisi tekemättä. Mutta meillä kävi aivan käsittämätön munkki: aamulla herätessämme aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja keli oli tyyni. Pääsimme topittamaan Ruotsin korkeimman huipun reissun päätteeksi.

Tässä vaiheessa oltiin jo Kungsledenillä.

Viimeisiä kilometrejä kohti Kebnekaisen asemaa.

Sitten ollaankin jo matkalla ylös Kebnen huipulle! Päiväretkeä varten irroitimme rinkoista lantiovyöt ja kiinnitimme niihin rinkan läppätaskut. Niistä syntyy kätevä vyölaukku johon mahtui päivän eväät sekä termarillinen kuumaa vettä, jolla keitimme retkiruoat lounaaksi matkalla ylös. Koska huipulla olisi kylmä, pakkasimme mukaan myös toppatakit.

Maisemat huipulta.

After hike look vuodelta 2011. Olimme siellä samaan aikaan kun kaverimme olivat Helsingissä Flow:ssa ja muistan elävästi sanoneeni Helille: ”retkeilystä tulee vielä muodikasta, ja Flow-yleisökin on kohta täällä vuorilla telttailemassa.” No, kuinkas kävikään! Instagramin retkeilykuvat, Lappi ja Fjällräven puskivat yhtäkkiä marginaalista valtavirtaan. Islanti muuttui finanssikriisistä eeppiseksi telttailukohteeksi. Nyt kun katsoo taaksepäin, tuntuu tosi hassulta, että meidän vaellusreissuja pidettiin aikanaan jopa ”outoina”. Muutos on ollut tosi nopea.

Vielä hetkeksi takaisin Kebnekaiselle. Koko reissu sai vielä aivan huikean päätöksen; meidän molempien ensimmäinen helikopterimatka! Tarkoituksena oli kävellä Kebnekaiselta Nikkaluoktaan, mutta koska jouduimme kuumeen takia pitämään ylimääräisen päivän Alesjauressa, aikataulu ei antanut enää tälle myöten joten otimme Kebnekaise Fjellstationilta turistikopterin Nikkaluoktaan. Se maksoi silloin muistaakseni noin 60-70euroa, eli perin kohtuullinen hinta tuosta 20 kilometrin matkasta.

Nikkaluokasta menimme bussilla Kiirunaan, josta vaihdoimme edelleen Pajalan kautta Haaparantaan. Haaparannasta otimme taksin Kemin rautatieasemalle yöjunaan.