Pyöretki Viroon: Tervisetee juhannuksena

Miten tämän tarinan aloittaisi? Juhannuksen pyöräretkellä Virossa näin naapurimaan aivan uudessa valossa, hengitin alkukesän hohtavaa vihreyttä, kävelin Haapsalun puutalojen reunustamilla kujilla, samalla kun oranssi pyöräni nieli kilometrejä. Iloitsin uusista pyörälaukuistani ja haistoin Hiidenmaalla pärskyvää Itämerta.

Juhannuksen pyöräretki oli jo neljäs lajiaan. Emme missään vaiheessa sopineet aloittavamme perinnettä, mutta keskikesän pyöräretkemme ovat olleet joka vuosi niin ihania, että kevään kääntyessä kesäksi ei ole ollut ongelmia päättää, mitä tänä juhannuksena tehdään.

Ensimmäinen päivä: Junalla Tallinnasta Paldiskiin

Lähdimme Linda Linen lautalla Tallinnaan juhannusaaton aattona. Pyöräpaikat maksavat siellä vain 4 euroa per kappale, ja yhteys on muutenkin kätevä. Menomatkalla tuuli aika reippaasti, mutta onneksemme lautta pääsi lähtemään kohti rajua vasta-aallokkoa.

Tallinnassa poljimme lyhyen matkan Balti Jaam -rautatieasemalle, josta lähti juna Paldiskiin. Paldiski oli Neuvostoliiton aikana ydinsukellusvenetukikohta ja siitä syystä siellä asumista ja kulkua rajoitettiin. Venäläisen sotateollisuuden jalanjälki näkyy Paldiskissa edelleen vahvasti, eikä sitä voi varsinaisesti luonnehtia kovin kutsuvaksi.

Paldiski sijaitsee niemimaalla, jonka kärjestä avautuu maisema hienoille rantajyrkänteille, joita vasten Suomenlahden aallot hakkaavat.

Pyöräiltyämme niemen kärkeen ja takaisin jatkoimme matkaa etelään, kohti Padisea, jonne on matkaa noin 15 kilometriä. Yövyimme Kallaste Talu -nimisessä leirikeskuksessa hauskassa tynnyrimökissä.

Ensimmäisen päivän matkakaksi tuli kaikkineen noin 36 kilometriä, jos Helsingissä poljettuja kilometrejä ei oteta mukaan. Mukavan pehmeä lasku seuraaviin päiviin.

Toinen päivä: Rummun louhosjärvi ja Riisipere-Haapsalu

Heräsimme tynnyristämme kirkkaaseen, mutta tuuliseen aamuun. Matkalla aamiaiselle löysimme slacklinen, trampoliinin, lemmikkikaneja sekä vaeltavan ankkalauman. Vaikka Kallaste Talu oli paikoin hieman rempallaan, valtavasta pihapiiristä löytyisi vaikkapa lapsille varmasti viikoksi puuhaa: kiipeilytelineitä, köysiä, keinuja, vanhoja autoja, traktoreita, tasapainolautoja.

Poljimme muutaman kilometrin matkan Rummun louhosjärvelle, jonka rannalla sijaitsee myös hylätty Murrun vankila. Kaivoksen toiminta on ilmeisesti loppunut jo aiemmin 90-luvulla, mutta Murrun vankilan lakkauttamisen jälkeen vuonna 2012, myös veden pumppaaminen louhoksesta lopetettiin ja osa rakennuksista peittyi vedellä. Tuloksena on kirkasvetinen järvi, joka on paitsi suosittu uimaranta, myös aarreaitta sukeltajille.

Rummun louhosjärvelle ei ole viitoitusta, mutta se sijaitsee aivan tien numero 17 vieressä. Kiersimme alueelle itäkautta, hylätyn teollisuusalueen poikki. Kiitos tästä vinkistä Haavematkoja-blogin Arjalle!

Juhannusaaton aamuna järvellä oli hiljaista. Jostain syystä sinne vievän päätien portti oli kiinni, joten kenties se verotti kävijöitä.

Taivaalta käsin katsottuna näkyy, mitä kaikkea vesi on peittänyt alleen.

Järven vesi tuntui ainakin pinnalta lämpimältä, mutta tuulisessa kelissä aamu-uinti ei houkuttanut.

Turkoosinväriseltä Rummun järveltä jatkoimme matkaa maantietä pitkin Riisipereen. Sinne oli matkaa noin 25 kilometriä.

Riisiperen rautatieasemalta alkaa itse Tervisetee. Se on vanhan junaradan päälle kunnostettu hiekkatie, joka jatkuu suorana viivana Haapsaluun ja sieltä vielä Rohukülan satamaan asti. Evästauon jälkeen polkaisimme matkaan. Tie oli tasainen, mutta paikoitellen radan pohjana käytetyt parin-kolmen sentin paksuiset sorakivet kurkistavat hiekkapinnan läpi. Niiden lisäksi tiellä sai väistellä irtokiviä sekä valtavia etanoita.

Olin valinnut reissun kulkupeliksi tukevan hybridini juuri tästä syystä. Maantiepyöräni kapeilla ja sileillä renkailla reissu olisi mennyt luisteluksi. Pystyimme kuitenkin pitämään hiekkatiellä parhaillaan noin 24 kilometrin tuntivauhtia.

Menomatkalla pysähtelimme ihailemaan vanhoja, kunnostettuja asemarakennuksia ja muita mielenkiintoisia paikkoja. Ristin aseman vieressä on myös kauppa, josta kesän kulkija voi ostaa vaikkapa jäätelöä. Muita palveluja ei aivan reitin varrella ole.

Vanhat asemat ovat mainioita taukopaikkoja. Monien pihalta löytyy pöytä sekä tuolit ulkoilijoita varten.

Tien varrella näkyy myös useita seisakkeita, jotkut niin metsittyneitä, että niitä ei välttämättä edes huomaa.

Emme ottaneet lainkaan evästä mukaan, koska, no, unohdimme. Sillä mentiin mitä kaupasta löytyi!

Tukevarunkoinen hybridi tuntui oikealta valinnalta reitille.

Suurin osa Terviseteestä on vihreän lehtimetsän reunustamaa. Juhannuksena, kesän värien ollessa kirkkaimmillaan myös lintujen laulu kuului hiekkatien rahinan läpi – sattuipa äänessä olemaan silloin tällöin käkikin. Oli ihana polkea ilman autojen ääniä ja muuta liikennettä.

Neljän jälkeen tien varsilla alkoi näkyä rakennuksia ja lopulta muutama kerrostalokin. Pian olimme perillä Haapsalun vanhalla ratapihalla, jossa veturivanhukset paistattelivat iltapäivän auringossa. Mikä mahtava paikka päättää juhannusaaton pyöräilyt! 80 kilometrin jälkeen Haapsalu Guest Housen lämmin suihku ja tohvelit hellivät väsynetä jalkoja.

Haapsalun vanha asema oli hieno. Ratapihan kruunasivat vanhat veturit.

Kävimme juhannusaaton illallisella Haapsalun Karja-kävelykadulla ja nautiskelimme majatalon terassilla ilta-auringosta ja maisemasta merenlahdelle. Haapsalu yllätti minut aivan täysin. En osannut kuvitellakaan, että hiekkaisen tien päästä löytyisi niin sympaattinen lomakaupunki, jonka ravintolatarjonnassa riitti valinnan varaa.

Kivan pyöräilypäivän jälkeen oli helppo hymyillä!

Kävelykadun tunnelmaa illalla yhdeksän aikaan.

Haapsalu Guest House oli upea löytö, voin suositella sitä lämpimästi. Juhannusaattona takapihalla saattoi nauttia auringonpaisteesta ja merimaisemasta.

Kolmas päivä: Pikakierros Hiidenmaalla

Juhannuspäivän aamuna valmistimme rauhassa aamiaista vanhan puutalon yhteiskeittiössä – jossa tosin ei ollut ketään muita. Sen jälkeen pakkasimme laukut ja polkaisimme Terviseteen viimeiset kymmenen kilometriä Rohukülan satamaan. Maasto muuttui Haapsalusta lähdön jälkeen sekametsäksi ja alkoi paikoin muistuttaa hieman Saariston Rengastien maisemia.

Hiidenmaalle liikennöivä lautta oli uusi ja sieltä löytyi kohtuullisen laaja kahvilavalikoima. Matka Heltermaahan kesti puolitoista tuntia ja maksoi kahdelta hengeltä pyörien kanssa 6,8 euroa. Ja kahvit päälle.

Hiidenmaalla päätimme suunnata kohti eteläkärjen saarta, Kassaria, jonne pääsee tietä pitkin. Se päättyy kapeaan, usean kilometrin pituiseen särkkään, johon Itämeren aallot lyövät molemmilta puolilta.

Lehtimetsän valtaamat rauniot Hiidenmaalla.

Lehmät juhannuspäivän vietossa.

Kassarin särkällä puhalsi kova, mutta lämmin tuuli, etelästä päin. Kuten Valtteri totesi: ”Se tulee niin etelästä, että melkein haistaa paellan.”

Hiidenmaalla sijaitsee myös yksi maailman vanhimmista majakoista, mutta sinne olisi kertynyt päivän aikana edestakaista matkaa 160 kilometriä – liikaa sunnuntaipyöräilijöille! Ainakin etelään menevä tie oli päällystetty tuoreella asfaltilla, josta murskapalat erottuvat selvästi. Se täristi jonkin verran pyörää ja luonnollisesti hidasti hieman vauhtia.

Kassarilta palasimme lauttarantaan, jotta ehtisimme puoli kuudelta lähtevään lauttaan. Viimeiset kympit jouduimme sotkemaan reipasta vauhtia, koska tajusimme aikataulun olevan aika tiukka. Kävin silti nappaamassa vauhdissa kuvan Suuremoisan kartanosta, joka yllätti mahtipontisuudellaan, kuten oikeastaan koko Hiidenmaan saari. Se on yllättävän iso ja elinvoimainen. En ole aiemmin käynyt Viron saarilla, ja joskus olisi mukava viettää niillä enemmän aikaa, kiertää Hiidenmaa sekä jatkaa matkaa edelleen Saaremaalle.

Ehdimme lauttaan, ja sen köysien irrotessa laiturista tarkistin päivän kilometrit Suunnon kellosta: reilut kuusikymmentä kilometriä. Rohukülan satamasta meillä olisi vielä 18 kilometriä seuraavaan majapaikkaan, joka sijaitsi Terviseteen varrella, hieman Haapsalusta koilliseen.

Tuulimyllyjä ei kai ole Hiidenmaalla yhtä paljon kuin viereisellä Saaremaalla, mutta tämä löytyi matkan varrelta. Sinne pääsi myös kurkkaamaan sisään!

Neljäs päivä: Tervisetee toiseen suuntaan ja illallinen Tallinnassa

Sunnuntaiaamuna pakkasin pyörälaukkuja haikein mielin – ihana reissu olisi pian lopuillaan. Onneksi vielä pääsimme rullailemaan Terviseteen toiseen suuntaan. Takapuolemme olivat tottuneet pyöräilyyn ja matka sujui joutuisasti.

Lähdössä viimeisestä majapaikastamme, Käbi Kualistenmajasta. Jo toisen kerran kävi sama juttu: pukeuduin aamulla pitkiin lahkeisiin ja Haltin ohueen Kare-takkiin, ja muutaman kilometrin jälkeen sain vaihtaa t-paitaan ja sortseihin. Tervisetee on puiden suojassa, eikä koko juhannuksen puhaltanut reipas tuuli tuntunut käyvän sinne yhtään niin pahasti kuin muualle.

Junan vessassa (Tallinnan lähijunat ovat samanlaisia Flirt-junia kuin Helsingissä) pesimme pahimmat hiekkatien pölyt, jotta kehtaisimme Tallinnassa mennä syömään ravintolaan. Mainion juhannuksen päätteeksi kylmä olut aurinkoisella vanhankaupungin terassilla maistui melko hyvälle!

Maalissa! Viimeiseksi päiväksi jätimme lyhyen matkan, 45 kilometriä, jotta ehtisimme varmasti lauttaan.

Kun illalla poljin Linda Linen lautalta kohti Kauppatoria, en voinut olla miettimättä miten paljon elämyksiä aivan lähimaisemista löytyykään. On kiehtovaa, että matkalle voi lähteä omasta porttikongista, omalla pyörällä, vain muutama hassu tavara pyörälaukkuihin pakattuna. Suosittelen reittiä ehdottomasti, ja se sopii hyvin vaikka ensimmäiseksi pyöräretkeksi. Virossa ei ole mäkiä, liikennettä on vähän ja pyöräilijöitä väistetään. Majoitus- ja ruokapalveluita löytyy mukavasti esimerkiksi Booking.comista, josta varasin kaikki majoituksemme. Kaiken kaikkiaan matka maksoi meille lauttamatkat, yöpymiset, ruokailut, juomat ja eväät mukaan lukien 140 euroa henkilöä kohden. Onnellisten kilometrien lisäksi juhannusretkestä tuli vahingossa myös budjettimatka!

Varusteyhteistyössä: Halti, Merrell, Suunto, Poc, Superyellow Headwear, Mons Royale