Retkeily Vaellus Yleinen

Minusta tuli roskaton vaelluskummi numero kolme

Retkeilyn suosio kasvaa, mikä on hyvä asia. Olen saanut teiltä lukijoiltakin paljon kysymyksiä liittyen lajin aloittamiseen, varusteiden hankintaan tai varustelistoihin retkiä varten. (Kaivattu talviretkivarustelista on muuten tulossa heti, kun pääsen itse pakkaamaan ensimmäiselle pakkasretkelle!).

On ihanaa nähdä, että omaa sydäntä lähellä oleva laji on alkanut kiinnostaa laajemmaltikin ja toivotan mielihyvin kaikki mukaan – Suomen tuntureilla riittää kyllä tilaa. Nuuksiossa voi välillä olla hieman ahdasta, mutta sopu sijaa antaa.

Lajin suosion kasvu tarkoittaa kuitenkin samalla sitä, että meidän luontoon kuljettamiemme roskien määrä kasvaa. Vaikka suurin osa meistä kantaa kaiken mennessään myös pois, roskia löytyy silti hurjan paljon esimerkiksi tulipaikoilta, autiotuvista sekä pelkästään polun varrestakin. Ja niitä on koko ajan enemmän.

Se on tylsää. Roskat eivät kuuluu luontoon, jonne ainakin itse menen rauhoittumaan, nauttimaan kauniista maisemista ja kuuntelemaan puiden huminaa. (Okei, aika usein myös urheilemaan kuin hullu kieli vyön alla.)

Keväällä näin ilmoituksen, jossa haettiin vapaaehtoisia luonnossaliikkujoita ryhtymään Suomen erämaavaelluskillan ja Metsähallituksen vaelluskummeiksi. Ilmoittauduin samantien.

Tänään tapasimme porukalla, pienellä tosin, ensimmäistä kertaa. Oli hauska tavata ihmisiä eri puolilta Suomea. Jaoimme vaelluskokemuksia, joista vanhimmat olivat peräisin 60-luvulta. Oli hauska kuunnella tarinoita siitä, miten 60-luvulla liftattiin nykyisen Urho Kekkosen kansallispuiston alueelle vaeltamaan. Kovin paljoa eivät ole ajat muuttuneet, muistui mieleen se, kun ystäväni kanssa kymmenisen vuotta sitten liftasimme pois Karhunkierrokselta napoja myöten mudassa. On myös mielenkiintoista ajatella, miten maisemat kestävät aikaa – tunturirakka on tismalleen samoilla sijoilla kuin viisikymmentä vuotta sitten.

Kävimme Nuuksiossa läpi yhteisiä toimintatapoja, ja lyhyenä tiivistelmänä koen itse roolini vaelluskummina seuraavaksi:

  • Mietin roskien määrää jo luontoon lähtiessä. Pyrin pakkaamaan kaiken siten, että roskaa syntyy mahdollisimman vähän tai se on kamiinassa taikka nuotiolla puhtaasti palavaa paperia.
  • Tuon kaikki roskani pois maastosta. Tämän lisäksi kerään mahdollisuuksien mukaan pois luonnosta kaikki muutkin roskat, mitä löydän.
  • Kun käytän tulipaikkoja, laavuja tai autiotupia, siivoan myös muiden jättämiä jälkiä ja huolehdin siitä, että paikka jää jälkeeni erinomaisen siistiin kuntoon.
  • Puutun roskaamiseen rakentavalla tavalla sitä kohdatessani.
  • Pidän asiaa esillä blogini ja verkostojeni kautta.
  • Osallistun luontopäivän 20.5. järjestettävään roskattoman retkeilyn tempaukseen eri puolilla Suomen kansallispuistoja.

Täältä voi lukea lisää Roskattoman retkeilyn kampanjasta. Kummiksi voi ryhtyä kuka vain luonnossa liikkuja, joka sitoutuu noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä ja kokee tämän asian tärkeäksi. Lähtekää siis mukaan!

Hmm.. unohtuiko jotain? No roskapussi!

Mongolian yhdeksän päivän vaelluksella syntyi tämän verran roskia.  Olen miettinyt pitkään, että pitäisi ommella itselle kestoroskapussi. Fjällräven Classicissa on ainakin ollut sellaisia jaossa (en ole itse ollut, mutta olen nähnyt), ja idea on minusta kiva. Vaelluksella syntyvät roskat ovat usein luonteeltaan aika kuivia tai vähä-lähmäisiä, joten pussin saisi helposti pestyä aina pesukoneessa, eikä olisi sitä ongelmaa, että rinkan ulkopuolella roikkuvat roskapussit repeävät ja maastoon tippuu roskia vahingossa.

Näiden keskelle roskat eivät sovi.

Tänään palaveerasimme Nuuksiossa Aarnitulen varattavalla nuotiopaikalla.

Tällai voisi useamminkin palaveerata!

Terveisin vaelluskummi numero 3

 

Lisätietoa roskattomasta retkeilystä Metsähallituksen sivuilta

 

Vaellusjuttuja:

Altai-vuorien vaelluksen parhaimmat ja pahimmat jutut

Lokakuinen ensilumen vaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa

Yksin kaamosretkellä Pyhä-Luoston kansallispuistossa

Viikon vaellus Sarekin erämaassa

Vaelluksen jälkeisiä tunnelmia

 

7 kommenttia

  1. Hienoa että pidät tätä tärkeää asiaa esillä blogissasi.Roskaaminen on lisääntynyt joka puolella eikä sille voi tehdä mitään muut kuin just me jokainen ihan ite! Hyvä tapa on pitää koiran kakkapusseja takin taskussa, siihen on hyvä kerätä roskia joita tulee vastaan eikä tarvii liata käsiä.

    Tykkää

  2. Kiitos Suvi! Tuo on mainio vinkki, itse en omista koiraa, mutta niitä pikkupusseja voisi ottaa mukaan siitä huolimatta.

    Tykkää

  3. En oo kuin kerran telttailut (nuuksiossa joku lyhyin matka ja sekin otti voimille. Olis kiva treenata että jaksais kävellä ja kantaa rinkkaa, mutta en ihan tiedä mistä lähteä liikkeelle) mutta myös veneillessä huomaa tuota roskaamista, mikä on inhottavaa.

    Tykkää

  4. Moi Sara! Se on kyllä totta että ensialkuun painavan rinkan kantaminen tuntuu aika raskaalta, varsinkin ensimmäiset kilometrit (myös itselleni, vaikka sitä on kanniskellut aika paljon). Mutta siihen tottuu! Ja on hyvä muistaa, että niitäkin on paljon erilaisia – jos mahdollista kannattaa kavereilta kysyä lainaan erilaisia malleja, niin voi yllättyä siitä, miten joku rinkka tuntuukin paremmalta. Jokaisessa Kaupungissa toimii varmasti myös Suomen Latuun kuuluva retkijärjestö, joka järjestää retkiä, ja usein heillä on myös varusteita lainattaviksi.

    Tykkää

  5. Onko teillä joku syy siihen, ettei tuonne vaelluskummien fb-ryhmään hyväksytä muita kummeja? Oot siellä näemmä ylläpitäjänä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s