Tomasrennan jälkeen kävimme läpi Lakselvbuktin lähellä sijaitsevia mäkiä. Kävimme Rasmustindenillä, Store Durmålstindenillä – emme tosin huipulla saakka – (1567m) sekä Fugldalsfjelletillä (1689m).
Yli 1500 metriset huiput tarkoittivat sitä, että päivistä tuli melkoisen pitkiä. Suunto kellotti monta yli seitsemän tunnin päivää. Seikkailueväinä oli yksi eväsleipä sekä patukoita. Voitte kuvitella ruokamäärän, joka kahdeksan miestä ja minä tuhosimme päivän päätteeksi illallispöydässä.
Omituista oli, että Rasmustindenin alametsikköä lukuunottamatta, emme nähneet ketään missään. Se teki laskemisesta myös erilaista. Saimme vetää oman nousuladun, mikä vaati tarkkaa reitin valintaa kuin yleensä. Seurueemme kovakuntoisimmat tahkosivat polun auki joka päivä – kuten ensimmäisessä osassa kirjoitin, minusta ei tällä reissulla ollut siihen hommaan.
Rasmustindenin metsiköt tarjosivat sumupäivänä puuterikäännöksiä, kuvassa minä. Valtterin kypäräkamera tippui oksaniskusta lumihankeen, mutta se löytyi onneksi naaramisen jälkeen!
Lumisateiden jälkeen taivas kirkastui. Iltamaisemat vuonolle, olkaa hyvät.
Aamumaisemissakaan ei ollut valittamista!
Se, ettei muita seurueita näkynyt, tarkoitti myös sitä, että pääsimme korkkaamaan jokaisen mäen. Juhan telemark-tyylinäyte Store Durmålstindenillä.
Valtteri viihtyy Fugldalsfjelletillä.
Kun kiipesimme ylös Fugldalsfjelletiä, vuoren huippu oli vielä pilvien peitossa. Sää oli ailahtelevaista ja mietimme, onko viisasta jatkaa. Päätimme kuitenkin yrittää huipulle, ja juuri sinne päästyämme taivas aukesi niin, että pääsimme laskemaan alas ilta-auringossa. Fugldalsfjelletillä lähes 1700 metrin korkeudesta aukeni yksi henkeäsalpaavimmista maisemista, joita olen Lyngenissä nähnyt.
Otto Fugldalsfjelletillä.
Kyllä, täällä kelpaa!
Edelliset jutut:
Lyngen osa 1: Kun nousukarvat eivät luista
Lyngen osa 2: Viimeinkin Tomasrenna!
Seuraavassa ja viimeisessä osassa luvassa juttua Godmother Couloirista. Stay tuned!
Varusteyhteistyössä: Halti, Poc, Ortovoc, Mons Royale, Superyellow Headwear
Pipo silmillä 