polkujuoksu

Pyhän tunturimaraton 43km: juoksutunnelmat ja varusteet

Yhteistyössä: Vandernet

Elämäni pisimmästä juoksulenkistä on kulunut kolme päivää, ja ajatukset alkavat jäsentyä. Kysyjille olen vastannut, että juoksu meni ihan hyvin. Suomesta kansainväliselle termistölle käännettynä se tarkoittaa, että olen todella tyytyväinen siihen, miten pärjäsin.

Edellinen viikko ja kisa-aamu

Elämäni ensimmäisen kerran tankkasin ennen juoksukisaa. Söin tavallista enemmän sushia, nuudeleita sekä riisiä. Töissä täytin 0,7 litran vesipulloni monen monta kertaa päivän aikana. Jo torstaina olo oli tukala, koska samanaikaisesti pyhitin kisaa edeltävän viikon lepäämiselle eikä kulutus ollut normaalilla tasolla. Energiaa tuntui olevan säilössä vaikka napajäätikkövaellukselle.

Lensimme perjantaina pohjoiseen. Tein koko päivän töitä, enkä osannut oikein jännittää. Aikaavievintä oli tavaroiden järjesteleminen Camelbakin juoksuliiviini: mihin taskuun laittaa teippi, mihin nenäliinat, mihin särkylääkkeet. Pyhällä järjestäjien toive on, että energiageelejä ei otettaisi maastoon irtopakkauksissa, vaan ne tulee laimentaa veden kanssa pieniin pulloihin juotavaksi. Tämä vähentää riskiä kansallispuiston roskaantumisesta.

Pyhä tunturimaraton 2017

Perjantaina haimme myös kisanumerot seuraavaa päivä varten! Lieneekö tämä ollut enne: 100 lasissa siis. Polkujuoksukisojen vakiopakettiin kuuluu myös kisabuffi, tänä vuonna sininen.

Aamulla keli näytti hyvältä: poutaa, mutta melko lämmin (16-18 astetta). Laitoin jalkaan lyhyet trikoosortsit ja vedin säärien suojaksi Bridgedalen kompressiosäärystimet. Teippasin varpaat ja kiskoin niiden päälle paksut Bridgedalen merinovillaiset juoksusukat – niillä olin juossut lähes kaikki polkujuoksulenkkini tänä kesänä. Paitana oli Acliman merinovillainen tiimipaitamme, jossa oli lyhyet hihat ja vetoketjullinen kaulus. Kauluksen ansiosta en tarvinnut erillistä buffia kaulaan. Pakkasin Camelbakin Ultra Pro Vest -juoksuliiviini vielä Haltin ohuen Kare-takin, jossa on vedenpitävä Drymax-pinnoite, mutta joka on niin hengittävä, että sillä voi tarvittaessa myös juosta. Iloitsin uudesta Suunnostani, joka mittaa sykkeen ranteesta: ei tarvinnut laittaa erillistä sykevyötä, joka pitkillä matkoilla usein hiertää. Kengiksi olin valinnut Merrellin Agility Peak Flex -kengät, joissa on hyvä vaimennus. Ne eivät ole aivan yhtä nopeat ja tarkat kuin toiset Merrellini, mutta pitkälle matkalle halusin enemmän vaimennusta. Päähän vielä Buffin panta, ja reppuun pakkasin Buffin ohuen lippiksen siltä varalta, että aurinko alkaisi paistaa.

Sen jälkeen söin puoli kahdeksan aikaan puuroa ja yhden karjalanpiirakan. Tämä oli hieman liikaa, sillä ensimmäisen vitosen aikana tuntui, että puklaan. Ruoat hölskyivät vatsassa ja olo oli muutenkin vaikea. Muistiin ensi vuotta varten: aamulla mahaan vain mehukeittoa.

Pyhä tunturimaraton

Ennen starttia otettiin muutama tiimikuva.

Pyhä tunturimaraton

Tässä vaiheessa jalat taipuivat vielä slaavikyykkyyn! Team Camelbak vasemmalta: Heli, Miia, Mari, Jenni ja minä. Kameran takana Janne sekä Markus.

Pyhä tunturimaraton 2017

Sitten mentiin! Jättäydyin suosiolla takariviin, sillä tiesin, että olisin alkumatkasta hidas. Kuva: Teemu Kuisma

Ensimmäiset 12 kilometriä olivat raskaimmat

Maratonin startti oli yhdeksältä. Tajukankaan kohdalla ajattelin ensimmäisen kerran puolivitsillä keskeyttämistä, kun aamupuuro alkoi pyrkiä takaisin suuhun. Niille, jotka eivät tunne Pyhää, tarkennettakoon, että se on noin 400 metrin päässä lähtöviivasta. Laitoin tämän kuitenkin aamupalan ja aikaisen startin piikkiin. Aamu on minulle huono urheiluaika, kun kroppa ei ole vielä hereillä.

Lisäksi Pyhällä reitin ensimmäinen kymppi on ollut minulle aina todella vaikea. Ensin muutamat portaat kuruissa, sitten laskeutuminen pohjoisrinteiden alapuolen laduille, joista en pidä edes sukset jalassa. Karhunjuomalammelle johtava soinen ylämäki on raskas, ja tällä kertaa puurot tuntuivat painavan mahanpohjassa poikkeuksellisen paljon. Sykemittari takoi ennätyksiä, kun kanssakilpailijat viilettivät ohi oikealta ja vasemmalta. Vauhtini ylös kohti tunturia ei ollut hääppöinen.

12km – 32km: hanaa ja hyvää mieltä

Viimein alkoi kauan odotettu lasku kohti Huttulomaa, ja kirmasin hyvillä mielin alamäkeen. Vaikka olin valinnut reitille paksumpipohjaisemmat kengät kuin edellisvuoden puolikkaalla, tuntuma kivikkoon oli alamäessäkin hyvä.

Pyhä tunturimaraton 2017

Alamäessä kohti Huttulomaa hymyilytti jo vähän. Kuva: Teemu Kuisma

Huttulomaan saapuessani en ollut juonut muuta kuin urheilujuomaa juomaliivini etutaskuissa sijaitsevista kahdesta 0,5 litran lötköpullosta. Repun takataskussa olevassa leilissä oli 1,5 litraa vettä, josta olin juonut vajaa desin. Täytin silti sekä leilin että pullot ja jatkoin matkaa.

Huttulomasta eteenpäin maasto oli minulle uutta. Puolikkaan kääntöpisteen jälkeen maraton kiertää noin 20 kilometrin lenkin Huttutunturin, Kapustan ja Latvavaaran ympäri. En tiedä, johtuiko se maiseman muutoksesta, pienestä sykkeentasaustauosta Huttulomassa vai mistä, mutta juoksu alkoi tuntua kevyeltä. Diesel-veturi oli vasta päässyt vauhtiin!

Koko kahdenkympin lenkki sujui mukavissa tunnelmissa. Polku oli monin paikoin niin helppokulkuista, että saatoin kengänkärkien sijaan ihastella pohjoista metsämaisemaa ja yläpuolella kumpuilevia pilviä. Niin hullunkurista kuin se onkin, olin onnellinen, enkä olisi halunnut olla missään muualla. Ja olin sentään keskellä maratonia!

Kääntöpaikalle saavuttaessa olin juonut toisesta energiageelipullostani melkein puolet. Urheilujuomapulloni olivat tyhjät, mutta vesileilissä säälittävä vajaan desin kolo. Pääasia, että jotain on juotu, tuumin täyttäessäni pulloja urheilujuomalla. Aurinko pilkahteli pilvien lomasta ja vaihdoin pannan lippikseen.

Kääntöpaikan jälkeinen nousu sujui sekin mukavasti. Pikkuhiljaa vesi ja geelit alkoivat maistua ja katsoin kelloani: lounasaikahan se! Aloin saada muita juoksijoita kiinni, ja ohittelin heitä yksitellen.

Viimeinen kymppi

Huttulomassa täytin taas molemmat urheilujuomapullot, mutta tällä kertaa en edes vaivautunut katsomaan vesileiliin. Karhunjuomalammen pisteelle oli vain kahdeksan kilometriä, ja sen pärjäisin hyvin. Nappasin hieman suolaa ja jatkoin matkaa pitämättä juuri taukoa.

Olimme menneet erään miehen kanssa jojona jo tovin, hän ohitti minut ylämäissä ja tasaisella, minä taas kiihdytin alamäissä. Hänellä oli polvien kanssa ongelmia, ja annoin hänelle Noitatunturin rinteellä särkylääkkeen. Kiidin alamäkeen Karhunjuomalammelle edelleen hyvissä voimissa, varautuen loppurutistukseen.

Pyhä tunturimaraton 2017

Viimeisellä kympillä pysähdyin ottamaan muutaman kuvan. Tässä olen ylhäällä ennen laskettelua Karhunjuomalammelle.

Pyhä tunturimaraton 2017

Vaikka Pyhän masto siinsi vielä kaukana edessä päin, olo oli huojentunut: tiesin, että jaksaisin hyvin maaliin saakka.

Kohti Pyhän pohjoisrinteitä kulkeva hiekkatie on Pyhän reitin via dolorosa – se tuntuu pidemmältä kuin koko siihenastinen reitti. Nousu Kultakeron päälle sujui hitaasti mutta tasaisesti. Ylhäällä juoksin tasaiset pätkät viimeisillä voimilla ja lähdin tikkaamaan alamäkeen. Olen nopea loivissa, kivikkoisissa alamäissä, mutta jyrkissä mäissä en pärjää. Pari kisaajaa meni ohitseni. Tiesin, että en pääsisi jäljellä olevilla voimilla yhtään lujempaa, joten keskityin alaspäin menemiseen. Loppusuoran jaksoin vielä juosta, mutta maaliin tullessa tiesin, että tällä kunnolla en olisi pystynyt yhtään kovempaan suoritukseen. Aika oli 6:24 ja sijoitus 14/31. Tavoitteeni oli päästä maaliin alle seitsemässä tunnissa, ja se täyttyi.

Pyhä tunturimaraton

Maalissa piti ensin levätä, kunnes jaksoin nousta vapisevin jaloin pystyyn valokuvaa varten.

Kisan jälkeen: skumppaa ja vatsakramppeja

Maalissa ihanat Camelbak-tiimiläiseni olivat vastassa skumppalasin kera. Oli ihanaa rojahtaa maahan ystävien keskelle ja kuulla pikaiset kuulumiset kympiltä ja puolikkaalta, kuin myös maratonin juosseen Jannen fiilikset. Joku kysyi, toimivatko varusteeni. Vasta siinä kohtaa havahduin miettimään asiaa, mikä kertonee siitä, ettei niiden kanssa ollut ongelmia.

Turun maratonin kokemusten perusteella osasin varautua edessä oleviin vatsakramppeihin. Söin kuitenkin pari lautasellista herkullista kisakeittoa. Olo oli onneksi yllättävän hyvä koko illan ja kapusimme hotellille palkintojenjakoon. Ruokakin maittoi ja jaksoimme syömisen jälkeen lampsia vielä Calleen yksille tunturin hämärtyvässä illassa.

 

Varusteyhteistyössä

Vandernet (Camelbak, Buff, Bridgedale, Aclima)
Merrell
Halti
Suunto (katso loki täältä)

 

Seuraa Facebookissa: http://facebook.com/piposilmilla

Seuraa Instagramissa: @milja.maaret

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s