Vapaalasku

Miten minä aloitin vapaalaskun?

Edellisessä jutussa kirjoitin yleisiä vinkkejä vapaalaskun aloittamiseen. Tässä oma tarinani.

Moni teistä ehkä kuvittelee, että olen harrastanut vapaalaskua aina – mutta ei, se on ikääni nähden verrattain tuore harrastus. (Kuulostan mummolta!) Lapsesta lähtien laskin toki serkkujen kanssa Rukan ”metsäreiteillä”, niin kuin varmaan moni teistäkin. Vasta jälkeenpäin olen tajunnut, että vapaalaskuahan sekin oli, vaikkei sitä silloin siksi kutsuttukaan. Levillä vuonna 2000 laskin monta kertaa lumilaudallani rinteiden ulkopuolella johonkin ojaan, josta oli rämmittävä pois metrisessä lumihangessa. Vuonna 1995 yksitoistavuotiaalle Miljalle hankittu miesten parkkilauta ei ehkä ollut kaikista helpoin hanskattava syvässä lumessa.

Skinit väärin päin

Offari-into vähän laantui, kunnes aloitin työt Parti0aitassa vuonna 2003 ja työkaverien kannustamana hankin pian omat telemark-sukset ja monot. Parkkisukset, tietysti, mutta kun halvalla sain.

Liimasin Karhuihini skinit (väärin päin) ensi kertaa vuonna 2009, osallistuessani Pyhä Freekendin takamaastoretkelle. En tiedä johtuiko se taidoista vai niistä parkkisuksista, mutta lasku ei oikein ottanut sujuakseen. Mutta kipinä kyti, ja päivitin siteet ntn:iin ja sukset astetta leveämpiin. Niihinkin tuli vahigossa parkkistanssi – en tiedä yrittääkö universumi kertoa minulle, että kannattaisi siirtyä sinne parkkiin, jota sitäkin kokeilin 90-luvulla, tuloksetta?


Kokeilin vajaa yhdeksän vuotta sitten ensi kertaa skinejä tässä paikassa; matkalla Pyhätunturin Karhunjuomalammelle. Kuva viime vuoden Mimmifreekendistä.

Ensi kertaa Alpeilla

Kävin ensi kertaa Alpeilla vasta vuonna 2012. Otin telemarkien lisäksi varuilta mukaan myös lumilaudan (jolla en tosin ollut laskenut neljään vuoteen paitsi kerran Rukalla krapulassa). Ihan hyvä että otin, sillä pääsin sen kanssa eka kertaa kunnon offareille. Saman vuoden pääsiäisenä Kittelfjällissä pääsin laskemaan puuteria telemarkeillakin!


Kyllä, kädessäni on kahden tähden jallupullo. Kuva Kittelfjällistä keväältä 2012.

Sen jälkeen homma alkoi eskaloitua. Vielä seuraavana vuonna lähdin Alpeille polleasti pelkät telemarkit mukana, todetakseni, että voimani ja tekniikkani eivät siinä lajisssa riittäneet niin pitkälle kuin mieleni halusi.


Monelle tulee vapaalaskusta ensimmäisenä mieleen kuuluisat paikat Chamonix tai Verbier. Kävin ensimmäistä kertaa Chamonix’ssa vasta viime talvena, ja olihan se hieno, mutta en koe menettäneeni mitään. Myös Itävallan puolelta on löytynyt ihan laskettavia mäkiä.

Mopo lähtee käsistä

Puolivälissä tuota toista alppireissuani vuokrasin lopulta laudan ja kotiin tultua tilasin alennuksesta puuterilaudan. Seuraavana vuonna oltiinkin Alpeilla jo kuukausi. Sitten kotiin muutti uusi splitti, ja eikun Japaniin. Ja Lyngeniin! En saanut tarpeekseni laskemisesta, ja halusin ottaa takaisin kaikki ne vuodet, jotka olin haaskannut muihin asioihin kuin laskemiseen. Aloin säästää vimmatusti, jotta voisin toteuttaa haaveeni: ottaa vapaata töistä ja laskea koko talven.


Lyngenin vuonomaisemat ovat mielettömiä, mutta yhden laskun päiväsaldolla ei viikossa vielä saa tuntumaa lautaan. Itse olen ainakin tarvinnut kehittyäkseni myös hissioffareita, jossa saa enemmän toistoja.

100 päivää monot jalassa

Kaudella 15/16 haaveeni viimein toteutui ja pääsin laskemaan koko kauden. Vietin ihanat sata päivää monot jalassa, ja näistä vain muutamana päivänä laskin pelkkiä rinteitä. Keväällä Pyhän vapussa oli viimeinkin sellainen olo, että olin saanut laskea tarpeeksi. Sen jälkeen olen käyttänyt kaikki työstä liikenevät vapaat, palkalliset ja palkattomat, laskemiseen.

Olen siis hieman myöhäisherännyt vapaalaskija, joka johtuu osittain siitä, ettei minulla 19-25 ikävuoden välissä oikein ollut laskukavereita. Ei ketään, jonka kanssa olisin innostunut siirtymään Rukalta Alpeille eikä ketään joka olisi ollut kiinnostunut offareista. Samalla myös välineinvestoinnit laahasivat perässä. Vuonna 2012 ja 2013 löysin kavereiden kautta muutaman eri laskuporukan (ja myös hiihtopummin elämää viettäneen avopuolisoni), joiden kanssa lasken edelleen. Parisuhteen ja vapaalaskun yhdistämisestä kirjoitinkin jo aiemmin täällä.

Samoihin aikoihin, muutamia vuosia opiskelijaelämän päättymisen jälkeen satojen eurojen välinehankinnat alkoivat tuntua viimein olevan mahdollisuuksien rajoissa. (Vuonna 2005 olin vielä matkustanut seitsemän viikkoa intiassa yhden suksiparin hinnalla.)

Tämän kaiken rinnalla olen pyrkinyt opiskelemaan mahdollisimman paljon lumiturvallisuudesta. Minulla on ollut ilo saada liikkua kokeneidempien laskukavereiden seurassa, joilta olen oppinut paljon. Jos mitä, niin vuorten suhteen on oltava nöyrä. Kovimmille lumiturvallisuusammattilaisillekin sattuu virheitä, ja tavallisen harrastajan riski tehdä virheellisiä päätöksiä on huomattavasti suurempi.


Lumiturvallisuusvälineet vasemmalta: nk. paukkureppu eli lumivyöryreppu, piipperi, reppuun mahtuva lapio ja sondi.

Ole urhea!

Varsinainen syvän lumen laskutaidon opettelu ei ole vaikeaa, ja oikeat välineet helpottavat siinä aika lailla. Suurimman matkan olen joutunut taivaltamaan psyykkisellä saralla. Kesti kauan, ennen kuin opin hyväksymään sen että usein offarilla laskiessa pelottaa tai vähintään jännittää. Pystyn sanomaan muutaman yksittäisenkin laskun, jotka ovat olleet minulle suuria henkisiä harppauksia. Yksikään niistä ei olisi voinut olla ennen toista. Eli toisin sanoen, tässä lajissa ei ole oikotietä. On pakitettava reiteiltä, on kaaduttava juuri silloin kun ei pitänyt kaatua. Oltava kärsivällinen, jos olosuhteet eivät aina ole sitä mitä tilattiin. Ennen kaikkea, hyväksyttävä se, että oppimiseen tarvitaan toistoja. Paljon.


Kun hapottaa, muista välipäivä!

Kuvia matkan varrelta

Pyhätunturilla

Ensimmäistä kertaa yksin laskemassa: lyhyellä hiihtovaelluksella Pyhä-Luoston kansallispuistossa.

Lyngen 2016

Ensimmäistä kertaa telluilla Norjassa. Jännitti!

Lyngen 2017

Matkalla Godmother couloiriin. Jännitti tosi paljon enemmän.

Zillertal 2016

Randolla Zillertalissa kaudella 15/16, kun vappu uhkasi tulla kolme kuukautta etuajassa.

Lyngen 2016

Polvi jäähyllä Riksgränsenissä.

Zillertal 2016

Tässä kiipeän elämäni ensimmäistä kurua. Taas jännitti!

Pyhä maaliskuu 2016

Hissioffien Suomen aatelia: Pyhän Jackson.

Mikä on oma vapaalaskutarinasi?

Lisää aiheesta:

 

Mitä jos vapaalasku pelottaa?

Mahdoton tehtävä: vapaalasku ja parisuhde?

Naisten vuoro: Pyhän Mimmifreekend ja miksi se on tärkeä

Seuraa Instagramissa:

http://instagram.com/milja.maaret

Seuraa Facebookissa:

http://facebook.com/piposilmilla

 

2 kommenttia

  1. Mielenkiintoista! En osaa sanoa ollenkaan milloin olisin vapaalaskun aloittanut, eli ehkä sitten vuonna -80 kun eka kerran suksille menin 🙂 Toisaalta terminä se on oikeastaan aika uusi. Offaria on laskettu aina, ja mun mielestä silloin kun ei lasketa rataa lasketaan vapaalaskua. Ehkä vähän niinkun, että rinnelaskun ja offarin vois yhdistää vapaalaskutermin alle. Lasketteluahan se kaikki vaan on 🙂 Sitten taas ensimmäiset randositeet ja skinit olen hommannut alle 10 vuotta sitten. Hissioffari se kuitenkin on sitä mitä pääosin tulee harrastettua, Pyhällä se ainakin onnistuu niin helposti ja toistoja saa valtavan määrän verrattuna vaikkapa Noitatunturilla käymiseen. Joka toki on myös aivan loistavaa hommaa, kovin erilaista vaan. Randoilussa niin suuri osa on ihan vaan se luonnossa liikkuminen. Se itse lasku on niin pieni osa sitä, että jos ei nauti luonnossa liikkumisesta, niin silloin suosittelen hissioffareilla pysymistä 🙂 Rukalla Valtavaaralle eka kerran lumilaudan kanssa oon kävelly latupohjaa pitkin joskus ihan 90-luvun alussa ja sitten vaan piti rämpiä pois sieltä takaa. Siellä tuli käytyä useampaan otteeseen, ehkä ne on niitä ekoja ”randoreissuja” tavallaan. Suksilla myös sinne on tullut hiihdettyä latua pitkin monta kertaa. Jaa mutta nyt kuin muistelen, niin kyllähän Pikku-Syötteellä 80-luvun puolivälissä käytiin monta kertaa siellä takapuolella retkeilemässä ja laskemassa. Joskus saattoi olla jopa kelkkakuljetus alhaalla ladun varressa odottamassa, joka köydellä veti pois sieltä, tai sitten vaan tampattiin takaisin ylös. Alpeilla en ole skinnannut koskaan, hissien kautta on kaikille paikoille menty tähän mennessä, ehkä tähän tulee muutos talven aikana kun pidemmän ajan siellä viettää. Norjassa sitten onkin tullut pääosin skinien kanssa liikuttua.

    Liked by 1 henkilö

  2. Kiitos kun kerroit oman tarinasi! Ja ihan totta, tuo termi on tullut vasta jälkikäteen, ei sitä tosiaan junnuna siellä puskissa rämpiessä ja omia hyppyreitä rakennellessa paljon ajateltu, että ollaan nyt ”vapaalaskemassa” 😊

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s