NUTS Ylläs Pallas 55km: Ensimmäinen ultrajuoksuni vahingossa

Yhteistyössä BuffCamelBak Suomi, Merrell, Suunto

Mistä tietää, että on peruuttamattomasti uponnut sisään polku- ja ultrajuoksun maailmaan? Siitä, että huomaa puhuvansa 30, 50, ja 80 kilometrin matkoista ”lyhyinä matkoina”, ”pikamatkoina” tai ”vaan” matkoina.

Pahinta on, että se tapahtuu salakavalasti. Ensin sitä käy muutamissa tapahtumissa ihmettelemässä tätä kummallista touhua. Aluksi hassulta näyttävät reput, omituinen lajisanasto ja pahanmakuiset energiageelit käyvät tutuiksi. Seuraavaksi huomaa tietävänsä nimeltä henkilöitä, jotka juoksevat näitä täydellisen järjettömiä ”perusmatkoja”, eli polkujuoksukilpailujen pisimpiä matkoja. Karhunkierroksella 160 kilometriä, Ylläksellä 134. Sen jälkeen avautuu vuorijuoksun maailma Suomen ulkopuolella. Erilaisia kilpailuja ja tapahtumia on valtavasti, kuten myös harrastajia! On vaikea hahmottaa lajia enää ulkopuolisesta perspektiivistä.

Tajuan, että minulle on käynyt näin. Ajattelin pitkään, että tämä polkujuoksu on eräänlainen kesään sopiva hyvä läppä (koska onhan se nyt vähän hassua lähteä Lappiin viikonlopuksi juoksemaan). Mutta en tiedä lasketaanko sitä enää läpäksi kolmen kesäkauden ja kahdeksan polkujuoksutapahtuman jälkeen?

NUTS Ylläs Pallas -ilmo viime tingassa

Minun ei ollut tarkoitus juosta tässä tapahtumassa ollenkaan, sillä meidän piti olla puolison kanssa kesälomareissussa. No, kuten edellisessä postauksessa kerroin, tapaturman takia lomasuunnitelmat menivät uusiksi ja tämä viikonloppu vapautui yllättäen. Buff-tiimin kautta sain vielä paikan kisaan ja yllytyshullun ystäväni mukaan matkaan. En edes ajatellut sen tarkemmin, että matka olisi ensimmäinen ultrani. Alunperin olin ilmoittautunut kevään Karhunkierroksella jo 53:lle kilometrille, mutta flunssan takia se vaihtui lyhyempään reittiin. Ehdin ohjata ajatukset siihen, että ensimmäinen ultramatka saisi odottaa ensi kesään. Ylläs – Pallas 55km -juoksu tuli siis eteen vähän puskista, enkä ehtinyt sitä enempää kuumottelemaan.

Harjoittelua tältä vuodelta oli alla käytännössä pyöreä nolla – ilman Bodom Trailin ja Karhunkierroksen kisoja tarkalleen 160 juoksukilometriä. Mutta koska rakastan tuntureita, juoksu tuntui hyvältä tekosyyltä lähteä viikonlopuksi pohjoiseen. Sitä paitsi, halusin nähdä tämän tapahtuman.

Ajattelin, että kävelen reitin rauhassa maaliin – onhan aikaa sentään 12 tuntia. Kevät on ollut stressaava, mikä näkyi erityisesti Karhunkierroksella. Sairastelin pitkään ja vasta juhannuksena alkoi tuntua, että olin lopullisesti parantunut flunssasta. En ottanut suorituksesta mitään paineita itselleni (minulla on paha tapa tehdä niin).

Tiesin, että olisi toki järkevää treenata juoksua varten, mutta samalla sisäinen ääni huusi levon tarvetta – sekä mielelle että kropalle. Niinpä käytännössä lepäilin koko kesäkuun, luin kirjoja, ja join viiniä varmaan melkein joka ilta, ja pyrin tekemään arjesta huokoista. Juhannuksena kävin muutaman päivän reissulla pohjoisessa huiputtamassa Haltin, mikä meni jonkinlaisesta treenistä.

Sen jälkeen jatkon lomailua ystävien kanssa Rauman saaristossa (lisää viinä ja lukemista), jonka jälkeen matkustimme Kreikkaan puolison kanssa. Siellä tein muutaman iisin lenkin, mutta pääasiassa sielläkin vain luin, löhösin ja join cocktaileja.

Ja tiedättekö mitä. Kun palasimme Kreikasta, aloin tuntea oloni todella hyväksi ja vahvaksi. NUTS Ylläs Pallas -kisaan oli pari päivää aikaa. En keksi siihen mitään muuta syytä kuin tuon valtavan määrän lepoa, jollaista en ole kokenut tosi moneen vuoteen. Miten suuri merkitys sillä onkaan tällaisen peruskuntoilijan tekemisessä, joka nojaa peruskuntoon eikä erityisesti harjoiteltuihin kuntohuippuihin! Nimenomaan tuolla henkisellä levolla siis. Mutta tämän hyvän fiiliksen varjolla annoin itselleni luvan, että jos tuntuu mukavalta, saisin kipittää Pallaksella maaliin ihan niin kovaa kuin jaksaisin.

Tasaista tepsuttelua maaliin

Ja uskomatonta kyllä, koko kisa sujui mainiosti. Edellinen päivä oli ollut kuuma, mutta Pallaksella aurinko piilotteli pilvien takana. Välillä pilviverho oli ohuempi, välillä paksumpi, mutta keli säilyi silti varsin siedettävänä, eikä minulla ainakaan ollut liian kuuma missään kohtaa. Ukkonen jyrähteli monessa ilmansuunnassa, mutta ei osunut päälle. Join paljon urheilujuomaa ja vettä – yhteensä noin viisi litraa kisan aikana. Sen lisäksi kului neljä pientä tomaatinmakuista geeliä (ne on ihan parhaita!), pussillinen geelikarkkeja, yksi patukka ja varmaan 6-7 hyppysellistä sormisuolaa, jota oli minigrip-pussissa mukana.

Maisemat 10/10!!

Alkumatka reitillä, Pallakselta lähdön jälkeen, on kivikkoista. Kenties siitä johtuen 20-25 kilometrin kohdalla oli hankalinta, ja silloin oloni oli hetken aikaa epätoivoinen. 25 kilometrin kohdalla oli kuitenkin ensimmäinen huolto Hannukurussa. Vaikka en pysähtynyt pitkäksi aikaa, huollon jälkeen fiilis kuitenkin taas koheni ja loppumatka meni melkein rallatellen. Matkalla tuli juteltua monien kanssa, terkkuja vaan jos tätä luette! Ja muillekin kannustajille matkan varrella. Erityiskiitokset kahdelle miehelle, joiden kanssa lasketeltiin alas kohti Pyhäkeron huoltoa – jonka paikkaa oli muuten vaihdettu ennakkotiedoista muutama kilometri lähemmäs maalia, 46 kilometrin kohdalle. Maija meinaa maralle -blogin Maija tiesi kertoa kisaraportissaan, että siirrosta oli ollut lappu Hannukurun huollossa, mutta ei kyllä mitään havaintoa moisesta. Mutta eipä tuo haitannut, roikuin kundien beesissä huoltoon asti mukavissa tunnelmissa kivaa neulaspolkua pitkin.

Viimeisen huollon jälkeiset viimeiset 12 kilometriä tietä pitkin olivat täyttä tuskaa. Onneksi sain pidettyä samaisten kundien selät näköetäisyydellä ja he edestäpäin huutelivat minulle tsemppiä. Samaten Maija tuli takaa ohi ja huuteli beesiin. Yritin, mutta en pysynyt hänen 6 minuutin kilometrivauhdissaan enää 56 kilometrin jälkeen. Olin onneksi varautunut henkisesti tuohon loppupätkään, vaikka olisinkin mieluummin kiivennyt reitin päätteeksi kaksi kertaa Taivaskeron päälle kuin juossut sen 12 kilometriä tietä, jos olisi saanut valita. Lopulta olin niin kyllästynyt siihen halvatun tiehen, että 100 metriä ennen maalia vaihdoin vielä hetkeksi kävelyyn.

Lopulta maalikaari kuitenkin näkyi. En jaksanut edes ottaa loppukiriä, mutta juoksuaskeleen sain sentään taas käyntiin. Kello pysähtyi nettoaikaan 8:29 (kisa-aika 8:31) ja sijoitus oli 52/244. Olin tyytyväinen, sillä sijoitus vastaa harjoittelumäärää ja tasoa – paremmasta on turha haaveilla. Ja vasta tovi maaliintulon jälkeen muistin, että kisahan oli ensimmäinen ultrani. En tiedä, johtuiko juuri tuosta huolettomasta suhtautumisesta, että juoksu sujui niin mukavasti?

Maasto oli tosi kuivaa ja tomua reitin varrella paljon, mikä näkyi jaloissa.

Kisabuffi oli tällä kertaa kivoissa kesäväreissä.

Testissä oli juoksun aikana uusi Suunto 9. Akku riitti hyvin koko matkan träkkäykseen tarkimmalla gps:llä, ja kaksi päivää juoksun jälkeenkin varausta on vielä jäljellä 27%.

Uintiretkellä lompolossa.

Yövyimme Lauran kanssa reissulla teltassa, koska tiimin mökki oli pieni ja siellä oli tuskaisen kuuma (Lapissa harvemmin tarvitaan ilmastointia, joten sitä ei mökeissä useinkaan ole). Koska välillä makuualustalla nukkuessa olkapääni puutuvat, päätin ottaa mukaan kaksi makuualustaa, alle Thermarestin Neoairin – jota yleensä käytän pelkästään – sekä Thermarestin Proliten, jota käytän riippumatossa ja talvipakkasilla. Otin vielä mökistä ihan oikean tyynyn ja ihan kuin olisi kotisängyssä nukkunut!

Kotiparvekkeella reissun jälkeen.

Nyt kesä jatkuu kiipeilyn merkeissä ja jalkoja palautellen kohti Pyhän Tunturimaratonia!

Seuraa Instagramissa: https://instagram.com/piposilmilla

Seuraa Facebookissa: https://facebook.com/piposilmilla

Lisää Polkujuoksujuttuja:

NUTS Karhunkierros 33km – polkujuoksun salaisuus, tässäkö se on?

Kolin vaarojen maratonin pikamatka ja miksi taas harmitti

Pyhän tunturimaraton 43km: juoksutunnelmat ja varusteet

Pyhän tunturipuolikkaalla tajusin, mistä polkujuoksussa on kyse