polkujuoksu

NUTS Karhunkierros 33km – polkujuoksun salaisuus, tässäkö se on?

Yhteistyössä: Buff CamelBak Suomi, Merrel Finland

En ole koskaan aikaisemmin käynyt niin lähellä henkisen kantin katkeamista kuin lauantaina 26.5.2018 keskellä kuusamolaista suota. 20 kilometriä ja kolme tuntia aikaisemmin olin startannut hyvillä mielin polkujuoksukisaan – toki varovaisin odotuksin, koska tiesin juoksukunnon olevan huono. En kuitenkaan osannut epäillä sitä, että pää brakaisi. Se on se joka minulla yleensä kestää kaikista pisimpään.

Nyt jälkeenpäin jopa naurattaa, kuinka syvissä vesissä hetkittäin köpöttelin eteenpäin. Eritoten, kun kyseessä oli monien mukaan kisan ”nopein” osuus. P****n marjat sanon minä – kilometrikaupalla tasaista nousua kohti Konttaista, poikki hakkuuaukeiden, jotka pölisivät juoksijoiden askelien alla. Aurinko porotti niskaan. Elämäni hirveimmät kilometrit. Kun viimein päästiin nousemaan Konttaiselle, huokaisin helpotuksesta: maisemia. Toki viimeinenkin pätkä oli rankka, kuten alla oleva instapäivitykseni kertoo, mutta kiipeäminen tuolla korkealla toi paremman mielen.

NUTS Karhunkierros 2018

Laskeutumassa Valtavaaran pohjoishuipulta kohti etelää.

Maaliin saavuin ajassa 5:15, ei huono eikä hyvä tulos. Sijoitus 59/538. Mutta olo oli jotenkin tyhjä, enkä osannut edes riemuita maaliintulosta kuten yleensä. Tuo mielentilan droppaus juoksun puolivälissä jätti kummallisen fiiliksen.

Mitä oikein tapahtui? Nyt jälkeenpäin olen miettinyt, että syy saattaa olla koko talven ja kevään jatkunut remontti-, muutto- ja työstressi. Kuormittuneet aivot eivät jaksa psyykata kroppaa äärirajoille normaaliin tapaan. Erityisesti kisaa edeltävät kaksi viikkoa olivat tosi raskaat monistakin eri syistä ja lopulta tuolla minulle fyysisesti vaikealla tasaisella pätkällä tuli jokin raja vastaan. Olin turhautunut, vihainen, surullinen ja epätoivoinen yhtä aikaa. Sitä kesti jonkun aikaa, enkä muista pitkään aikaan olleeni niin lohduttomissa tunnelmissa. Noiden hetkien jälkeen toinen puolikas oli pelkkää jalan tuuppamista toisen eteen.

Muutama tunti maalintulon jälkeen fiilis alkoi kuitenkin pikkuhiljaa kohota ja nyt pari päivää juoksun jälkeen tuntuu kevyeltä (tosin ainoastaan vertauskuvallisesti). Aivan kuin hartioilta olisi tipahtanut sata kiloa. Varisivat varmaan sinne kanervikkoon. Pikainen katsaus Heiaheian statistiikkaan kertoi, että viimeisen puolen vuoden aikana (marraskuu-toukokuu) olen käyttänyt remonttiimme aikaa pyöristettynä 150 tuntia. Lisäksi olen ollut tuona aikana yli puolitoista kuukautta poissa kotoa. Käytännössä se tarkoittaa, ettei marraskuun jälkeen ole ollut kertaakaan hetkeä, jolloin ei olisi ollut mitään pakollista tehtävää. Paitsi juoksun jälkeen sunnuntaina. Rukatunturi oli hiljentynyt kisahulinasta ja korkeiden ja kapeiden kuusten välissä puhalsi ihanan viileä tuuli. Mielessä oli täydellinen tyhjyys.

Ja tässä, juuri tässä, lienee tämän lajin salaisuus. Keskellä tunturi-, vuori- tai vaaramaisemia, kun voimat ovat lopussa, tulee pahimmillaan – tai parhaimmillaan – käytyä kaukana maallisista huolista. Se tuntuu kamalalta siinä hetkessä, mutta silloin osaa usein aavistaa, että tämä on se kaikista arvokkain asia, mikä retkestä jää käteen. Totaalinen nollapiste.

Kotimatkalla mietin, miten laji tästä eteenpäin jatkuu. Koska olen kunnianhimoinen, haluaisin juosta nopeammin. Aion miettiä ihan tosissaan, pystynkö järjestämään aikaa juoksemiselle. Mutta samanlaiseen oravanpyörään kuin tänä talvena en enää halua, joten prioriteettejä pitää nyt miettiä hieman tarkemmin.

Joka tapauksessa elokuulle on buukattu lempijuoksutapahtumani, Pyhän tunturimaraton, jonka reitti on ihana ja mulle sopiva pitkine alamäkiosuuksineen. Ehkä nähdään siellä?

NUTS Karhunkierros 2018

Kuvia reissusta:

 

NUTS Karhunkierros 2018

Torstai-iltana Buffin ständillä. Kuva: Miia

NUTS Karhunkierros 2018

Kisa-aamu valkeni kirkkaana. Keli ei onneksi yltänyt hellelukemiin.

NUTS Karhunkierros 2018

Kisakamppeet kasassa. Camelbakin Ultra Pro Vest, Merrellin All Out Crush 2 Tough Mudder, Brigedalen sukat, tiimisortsit ja tietty hikilätsä.

NUTS Karhunkierros 2018

Hetkeä ennen kuin hypättiin kisabussiin kohti Juumaa. Kuva: Miia

NUTS Karhunkierros 2018

Valtavaaran mökki. Karhunkierroksen maamerkki. Muistan kun 10 vuotta sitten vaelluksen ekana päivänä kiivettiin Rukalta hyvää vauhtia Helin kanssa kohti mökkiä ja ohittamamme seurue kyseli suureen ääneen, että ”ootteko te jotain urheilijoita kun niin kovaa meette?” Silloin en kyllä osannut aavistaa, että jonain päivänä osallistuisin juoksukisaan samalla pätkällä.

NUTS Karhunkierros 2018

Maisemia Valtavaaralta. Nämä kuvat siis otettu sunnuntaina, ei juoksun aikana.

NUTS Karhunkierros 2018

Maalissa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

NUTS Karhunkierros 2018

Maalissa nojailutti vähän.

NUTS Karhunkierros 2018

Sunnuntaina kävelylenkillä Valtavaaralla. Kuva: Janne

3 kommenttia

  1. Kiitos hyvästä rapsasta! Voin yhtyä tuohon tunteeseen. Jos on ollut rankkaa viimeiset kuukaudet ja viikot eikä ole ollut kunnon hengähdystaukoa, niin juoksusta ei nauti samalla tavoin kuin,jos näitä tärkeitä, rauhoittavia hetkiä olisi suonut itselleen ennen H-hetkeä. Niin taisi mullekin käydä tänä vuonna. Liian intensiivinen kuukausi takana. Mutta tsemppiä kovasti tuleviin koitoksiin!

    Tykkää

  2. Kyllä tuossa on jo oivaltamisen makua, noissa ajatuksissasi. Voin hyvin samaistua, paitsi tällä hetkellä en edes haaveile aikojen parantamisesta: sille ei vain ole mahdollisuutta tällä hetkellä. Osallistuin viime vuonna tuolle samalle matkalle ja silloin jäi vielä paljon hampaankoloon, kun juutuin hitaasti kävelevään letkaan (lunta oli niin paljon, ettei ohikaan päässyt) ja siten en päässyt juoksemaan niin paljon, kuin olisin halunnut. Tälle vuodelle ilmoittauduin 53 km:n matkalle, mutta kevään kiireet päivystystyön, opiskelun, kolmen kaupungin välillä pendelöinnin jne jne lisäksi en pystynyt treenaamaan kunnolla, tai se olisi ollut ihan liian rankkaa just nyt. Joten myin osallistumiseni eteenpäin. Ja tässä piilee se viisaus: tunne itsesi ja rajasi. Se on mun mielestä myös osa polkujuoksun lumoa (mulle), toisaalta saa voittaa itsensä, mutta toisaalta oppii tuntemaan kykynsä paremmin ja tarvittaessa sitten hellittämään. Tsemppiä kesän koitoksiin ja vähän alkoi toi Pyhän maraton kiinnostamaan… Pitää tutkiskella!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s