Elämäni ensimmäisen maratonkesän piti päättyä Kolin vaarojen maratonille. Olin suunnitellut juoksevani leppoisasti koko syksyn, jotta olisin hyvässä iskussa tähän rankkaan kisaan.
Johonkin se syyskuu kuitenkin katosi. Päivät venyivät töissä ja yhtäkkiä kaikki viikonloput olivat täynnä menoja.
Samalla huomasin, että olin aika poikki. Minulle käy kesän jälkeen usein niin; päivänvaloa riittää melkein vuorokauden ympäri ja energiatasoni nousevat liian korkealle. Käytän kaiken vapaa-ajan matkustamiseen ja touhuamiseen. Vasta syksyllä, kun illat jälleen pimenevät, tajuan hengähtää. Tänä vuonna kesälle osui vielä kaksi maratonia, Paavo Nurmi sekä Pyhän tunturimaraton. Molemmat ensikertalaiselle rankkoja suorituksia, joissa käytin kaikki paukkuni.
Syyskuun hiipiessä eteenpäin huomasin, että mieleni kaipasi lepoa, nolla-aikaa, jolloin voisin vain tehdä mitä huvittaa miettimättä koko ajan seuraavaa ja sitä seuraavaa askelta.
Siispä lepäsin. Noudatan elämässä yleensä sellaista periaatetta, että kun tekee mieli heittäytyä sohvalle punkkulasin kanssa katsomaan tositeeveetä, teen niin. Olen krooninen suorittaja, ja nämä viestit, silloin kun alitajuntani ymmärtää niitä lähettää, menevät aina prioriteettilistan kärkeen.
Aloin nopeasti tajuta, ettei tässä henkisessä ja fyysisessä kunnossa olisi mitään järkeä lähteä Kolin maratonmatkalle, jota luonnehditaan Suomen haastavimmaksi. Sain onneksi downgreidattua lippuni pikamatkalle, jonne kaveriseurueeni oli lähdössä.
Pikamatka 13,5km
Pikamatkat ovat polkujuoksukisoissa siitä hankalia, että heti alusta on lähdettävä liikkeelle melko reippaasti. Se ei oikein sovi minulle, koska olen hidas starttaaja ja loppumatkan sinnittelijä. Sen kummemmin suunnittelematta päätin kuitenkin lähteä aika ravia heti alkuun, ihan jo senkin takia että ei tarvitsisi juosta jonossa.
Startissa Jennin kanssa.
Kolin pikamatkallekin mahtuu aika reippaita nousuja, joista ensimmäinen jo ennen viittä kilometriä. Siinä kohdin minua alkoi jo harmittaa koko homma: olin huonossa kunnossa ja kaiken lisäksi minulla oli liikaa päällä. Kolealta vaikuttanut aamu olikin vaivihkaa vaihtunut melko lämpimäksi, kosteaksi keliksi.
Jotain tämän tyyppisiä maisemia reitiltä kai näkisi, jos ehtisi pysähtymään! Kuva otettu kisan jälkeen iltapäivällä.
No, tunkkasin silti menemään. (Opin hiljattain, että tämä termi tarkoittaa sitä kun vuorokäsin reisiin nojaamalla askelletaan ylämäkeen).
Kolin Pielisen puoleisella rinteellä on todella pitkät pätkät pitkospuita ja puisia rappusia loivasti alamäkeen. Tässä kohtaa tein ison taktisen virheen: en kehdannut pyytää heti aluksi päästä ohitse, kun huomasin että edellä menijän kengät eivät pitäneet märällä puulla. Omilla Merrelleilläni saattoi juosta märkää puuta ihan tukevasti.
Juoksutaktiikkani kisoissa perustuu täysin vahvuuksiini alamäissä. Ohitan joka tapahtumissa kymmeniä ja kymmeniä ihmisiä alamäissä – joista suuri osa puolestaan ohittaa minut ylämäissä. Mutta pärjätäkseni kisassa minun on siis päästävä alamäissä juoksemaan omaa maksimivauhtia, koska muuten jään jälkeen. Usein juoksen alamäkeen polun vierellä kanervikossa tai koitan ohitella mahdollisimman vähän muita häiriten.
Kolin pitkospuilla ajattelin niiden loppuvan pian ja jäin jonoon sipsuttelemaan. Luulen, että tämä maksoi minulle arviolta 3-5 sijaa, sillä maaliin oli matkaa enää pari kilsaa. Kun lopulta pääsin eteen, otin nopeasti vähän kaulaa, jonka tuhrasin hetikohta siihen että jäin ihmettelemään, olinko juossut pois reitiltä.
Vikassa ylämäessä koko touhu harmitti jo sen verran, että ulos tuli lähinnä kirosanoja. Ärsytti, että juokseminen tuntui raskaammalta kuin olin ajatellut. Ärsytti, että olin huonossa kunnossa. Typerää, tiedän. Ihan itsehän olin jättänyt juoksulenkit tekemättä ja mennyt sen sijaan kiipeämään.
Eikä se viimeinen nousu tässä auttanut. Helvettiäkö ovat sen maalin sinne mäen päälle laittaneet. Tasaista maalisuoraakin taisi olla kokonaista 20 metriä!
Maalissa sentään vähän hymyilytti. Kiitos kuvasta Sampo.
After run. Ilmeestä päätellen tässä vaiheessa aika (30 minuuttia maaliintulosta) on kullannut jo osan muistoista.
Skumppaa kiulusta ja ensi vuoden kisailmo
Ylitin lopulta maaliviivan ajalla 1:49 ja risat, melko lailla jonossa kaveriporukkamme kanssa. Sijoitus 20. Lähetin ystävälleni viestin, että aion lopettaa tämän harjoittelematta juoksemisen, tämä oli nyt neljäs kisa putkeen muutamilla hassuilla kilometreillä tänä vuonna eikä tässä ole mitään järkeä. Uhkasin lopettaa koko polkujuoksun.
Kisakenkinä pikamatkan kenkäni, Merrell Tough Muddersit. Nappivalinta päivän keliin!
Herkullisen kisalounaan (kana-kookoskeittoa!) päätimme suunnata samantien kylpylään. Respasta sai ostaa paljuun vielä kiulullisen skumppaa mukaan, ja sillä sai huuhdottua karvaimman harmituksen pois. Illalla vietettyjen rapukestien jälkeen mieleni oli jo paljon kirkkaampi.
Kolin kisa on ajallisesti upea: ruska Pielisen rannoilla oli parhaimmillaan.
Autossa paluumatkalla tutkailin Buff Trail Tourin ensi kauden kisoja. Karhunkierroksella olen käynyt vain kerran, ja silloin vaelsimme sen väärään suuntaan muutamassa päivässä. Olin toki juuri kovaan ääneen julistanut, kuinka toukokuussa ei voi mennä juoksukisaan, koska laskukaudella ei ehdi harjoittelemaan.
Pari viikkoa myöhemmin huomasin ilmoittautuneeni Karhunkierroksen 53 kilometrin matkalle, joka juostaan 26.5. Kolin pettymyksen jälkeen halusin revanssin, ja kai se on myönnettävä, että olen jäänyt tähän lajiin jollain kummallisella tavalla koukkuun. Se ei johdu pelkästään itse juoksemisesta, vaan myös näistä tapahtumista. Trail Tourin polkukisat juostaan Suomen hienoimmilla paikoilla ja ne ovat mitä hauskin tekosyy matkustaa näihin kohteisiin viikonlopuksi perinteisen sesongin ulkopuolella.
Tajusin vasta jälkikäteen, että Karhunkierroksen 53 kilometriä tulee olemaan minun ensimmäinen ultramatkani. Vaikka eipä sillä termillä niin väliä, kilometrejä yhtä kaikki. Mutta sen päätin, että tällä kertaa on treenattava. Onneksi hankin viime vuonna Merrellin nastalliset juoksukengät, joilla voi jolkotella läpi talven. Uusi työmatkani tulee muuton jälkeen olemaan 15 kilometriä. Jos ottaisi tavoitteeksi juosta sen kerran viikossa?
Varusteyhteistyössä: Merrell, Camelbak
Seuraa Instagramissa:
http://instagram.com/piposilmilla
Seuraa Facebookissa:
http://facebook.com/piposilmilla
Lisää polkujuoksujuttuja:
Pipo silmillä 