Polkujuoksu

NUTS Hetta-Pallas 58km – Yhtäaikaa epäonnistunein ja onnistunein juoksuni koskaan

Juoksu, jossa meni pieleen kaikki muu paitsi lopputulos. NUTS Hetta-Pallas 58km kisa juostiin tänä vuonna yökilpailuna pohjoisesta etelään, eli päinvastaiseen suuntaan kuin viime vuonna. Pilvetön, kuulas keli ja Suomen kenties paras polkujuoksureitti – mikä voisi mennä pieleen?

Halusin keskeyttää juoksun ensimmäisen 500 metrin jälkeen, kun lähdimme asfalttitiepätkälle Hetasta, eikä fiilis oikeastaan hävinnyt koko matkalla. Jo kisaa edeltävänä keskiviikkona normaalilla lenkillä tajusin, että viikonlopusta tulee vaikea. Olo oli aivan hirveä. Mikä typerintä, tiesin sen johtuvan kuukautiskierrosta, joten sille ei mahtaisi yhtikäs mitään. Niille, jotka eivät tiedä: Olo on jotain flunssan ja ruokamyrkytyksen väliltä; mikään ruoka ei oikein uppoa, vatsa on kuin ilmapallo, joka paikkaan pistää, lihakset ovat hapoilla ja sykkeet korkeammalla kuin Empire State Buildingin näköalatasanne. Olo on tietysti tuttu, kun se toistuu joka kuukausi, ja kestää onneksi vain muutamia päiviä kerrallaan – nyt oli ensimmäinen kerta kuin noille päiville sattui osuman polkujuoksukilpailu tunturissa. (Mietin muuten pitkään, kirjoitanko tätä julkisesti näkyville ollenkaan, mutta rohkaistuin, kun Juoksija-lehdessä oli myös artikkeli samasta aiheesta. Edelleen aihealue tuntuu jotenkin tabulta, vaikka eletään vuotta 2019.)

Tämän lisäksi takareiteni oli reistaillut alkuviikon, ja epäilin myös sen kestävyyttä. Päätin kuitenkin lähteä matkaan. Olin alunperin ilmonnut lauantain 37:lle, mutta perjantaina Kittilän kohdalla tuntureita lähestyttäessä mieleeni välähti, että voisin oikeastaan mieluummin lähteä juoksemaan heti perjantaina, koska olo oli epämukava ja levoton ja kokemuksesta tiesin, että vatsan tilanne luultavasti pahenisi lauantaita kohden. Lisäksi yön keli näytti houkuttelevalta: pelkkää auringonpaistetta! Lapin yötön yö. Koska juokseminen tulisi joka tapauksessa olemaan hirveää, se kannattaisi tehdä parhaissa mahdollisissa maisemissa ja olosuhteissa.

Niinpä kisakylään saavuttuani tein nopeasti sarjan vaihdon kisatoimistossa ja ostin tarvittavat lisägeelit. Laura oli onneksi tehnyt mökillä ruokaa, koska tankkaaminen oli tietysti jäänyt aika vähälle, kun ei vatsa oikein ottanut vastaan mitään. Sitten olikin jo aika haalia kamat kasaan ja lähteä Hetan bussiin.

Hetassa odotteluaika oli aika pitkä, mutta onneksi auringossa oli lämmin. Harmittelin syötyä ruokaa, joka siinä kohtaa kiersi aika pahasti. Otin puhelimeen kuvan raatobussien aikataulusta – sillä hyvin todennäköisesti niitä tarvittaisiin seuraavan yön aikana.

NUTS Ylläs Pallas 2019

Bussissa matkalla Hettaan starttialueelle. Onneksi sentään pakkasin kaikki oikeat kamppeet mukaan, kun lähdön kanssa tuli hieman kiire – saavuin Äkäslompoloon vasta puoliltapäivin ja 14:50 oli oltava jo bussissa.

Lapin joikun jälkeen lähdettiin matkaan. Nyt, kun reitti oli toisinpäin, oli taitettavana ensin viisi kilometriä asfalttitietä ja kuusi kilometriä hiekkatietä ennen kun päästäisiin maastoon. Viime vuonna, kun reitti juostiin toisin päin, meinasin keskeyttää näille viimeisille kilometreille, koska ne ottivat niin paljon päähän. Tänä vuonna olo oli, jos mahdollista, vielä huonompi. Vauhti oli tietysti liian kova – mitä muuta voi odottaa, jos polkujuoksukisan alussa on kilometrikaupalla flättiä? Mutta sen syyksi kisan kärsimyksiä ei voi laittaa.

En tietysti pystynyt juomaan enkä syömään mitään, kun kaikki entisetkin sapuskat morjenstivat jo kurkkutorvessa vastaan. Pyhäkeron nousussa koitin juoda, mutta siitäkään ei tullut mitään. En myöskään hikoillut, vaikka oli tuskaisen kuuma.

En muista noista ensimmäisestä 20 kilometristä juuri mitään, sen verran karseaa oli meno. Huvittavinta on, että koko tämän ajan olen kuitenkin – ainakin Suunnon datan perusteella, liikkunut eteenpäin omaan tasooni nähden ihan hyvää vauhtia.

NUTS Ylläs Pallas 2019

Pyhäkeron nousussa.

NUTS Ylläs Pallas 2019

Ilmeestä näkyy, ettei olo ollut kummoinen.

NUTS Ylläs Pallas 2019

Tämä kuva on jostain 20-25 kilometrin väliltä. Reitti näkyy kauas eteenpäin.

NUTS Ylläs Pallas 2019

Näkymät taaksepäin kohti pohjoista.

NUTS Ylläs Pallas 2019

Tässä ollaan laskeutumassa alas Hietajärven huoltoon. Edessä vielä Pallaksen tunturit, joiden yli olisi tänä yönä kiivettävä. Kuvaa ottaessa kello oli 21:24.

Kun lähestyttiin Hietajärven 30 kilsan huoltoa, jostain kumman syystä päätin, etten keskeytäkään sinne (se oli ollut ajatus aika pitkään). Koska en ollut juonut paljon mitään, eikä syömistä voinut ajatellakaan, täytin vain vajaat lötköpullot edestä vedellä ja jatkoin matkaa samantien. Huollon jälkeen sain ensimmäistä kertaa hetkeksi kiinni juoksemisesta. Hölköttelin parissakin eri letkassa Lumikeron nousuun saakka. Koska olin saanut ensimmäisen geelin alas vasta vähän ennen sitä, ei pelimerkkejä ollut enää oikein käytössä kun lähdettiin kiipeämään. Siitä eteenpäin otin silloin tällöin geelin, mutta eivät ne enää oikein riittäneet pelastamaan tilannetta. Vettä sentään oli alkanut kulua siihen tahtiin, että tajusin sen loppuvan totaalisesti kesken. Onneksi matkalla oli useampikin puro, mistä pullon sai täytettyä. Vatsatauti ei tätä oloa voi enää kovin paljon pahentaa, mietin.

Viimeiset 15 kilsaa olivat epätoivon kilometrejä. Itkin muistaakseni kahteen kertaan, ja ensimmäistä kertaa mietin, että nyt saattaa käydä niin, etten kerta kaikkiaan pääse maaliin. Lohdutin itseäni sillä, että voin tarvittaessa jäädä matkan varrelle autiotupaan nukkumaan.

Jostain syystä reitillä tuntui siinä kohtaa olevan tosi vähän porukkaa. Keskiyön aurinko paistoi selän takaa, ja tuntureiden keskellä olo tuntui yksinäiseltä ja pieneltä.

En ollut tutkinut reittiä kartalta kovin tarkasti, kun vaihdoin matkan viime tingassa, ja yllätyin kun joku sanoi takanani, että ”tuosta satulastahan on vain se kahden kilometrin alamäki maaliin”. Olin siinä käsityksessä, että matkaa oli vielä ainakin viisi kilometriä jäljellä. En muista hetkeen nähneeni mitään yhtä ihanaa kuin maalialueen valot kaukana alhaalla tunturien juuressa. Kello oli vajaa kaksi yöllä ja Lapin kesäyö oli hämärimmillään. Pitkät, loivat alamäet ovat aina olleet oma vahvuuteni, ja nuo viimeiset pari kilometriä pääsin hölköttelemään reipasta vauhtia maaliin.

NUTS Ylläs Pallas 2019

Tunturikoivikkoa Hietajärven huollon jälkeen.

NUTS Ylläs Pallas 2019

On sentään nämä maisemat. Klo 22:46.

NUTS Ylläs Pallas 2019

Tunturisuota ennen Lumikeron nousua.

NUTS Ylläs Pallas 2019

Vieläkään ei hymyilytä oikeasti.

NUTS Ylläs Pallas 2019

Takana maraton. Klo 23:40 ja edessä vielä ihan helvetin monta tunturia.

NUTS Ylläs Pallas 2019

Lumikeron päällä.

NUTS Ylläs Pallas 2019

Edessä siintää jo Pallas, silti vielä aika kaukana. Klo 0:29.

NUTS Ylläs Pallas 2019

Viimeinen kuva reitiltä klo 1:21. Tästä maaliin meni vielä 50 pitkää minuuttia.

Maalissa oli aivan totaalisen tyhjä fiilis. En oikein osannut edes iloita, niin mieltä musertavan kamala oli juoksu kokonaisuudessaan. Kuin psyykkeestä olisi kuorittu kaikki ylimääräiset kerrokset ja jäljellä vain karu mielen luuranko.

Sain jotenkin haalittua eteeni keittomukin ja pari kaurasipsiä. Maaliin tovia aiemmin tullut Laura ilmestyi myös telttaan – hän oli mennyt hyvillä fiiliksillä ohitseni 42 kilometrin kohdalla. Siinä samassa joku tulikin huutamaan, että bussi Äkäslompoloon oli lähdössä. Äkkiä siis drop-bägi mukaan ja bussiin – hyvä sattuma! Äkäslompolon raitilla kello näytti 3:29 ja +5 astetta, kun hoipertelimme kohti mökkiä. Aurinko ei ollut laskenut missään vaiheessa, ja nyt se oli jo reilusti horisontin yläpuolella.

***

Kun mieli on pikkuhiljaa toipunut reissusta, olen tajunnut, että tuloksellisesti juoksu meni ihan hyvin – aika oli 8:12, ja sijoitus 32/222. Luultavasti siis suhteellisesti paras tulokseni koskaan. Viime vuonna aika oli 8:31, joten parannusta siihen tuli myös jonkin verran. Sanoivat vielä, että reitti olisi näin päin haastavampi. Kellon mukaan se oli ainakin 1,5 kilometriä pidempi (59km) ja tänä vuonna myös nousumetrejä tuli Suunnon mukaan 200 enemmän kuin viime vuonna.

Kehityksestä on kiittäminen tietysti Jalanjälkivalmennusta – olen vuoden aikana oppinut heiltä juoksusta ja juoksuharjoittelusta yhtä jos toista. Kun mietin vuodentakaista minää, tuntuu ero aika selvältä. Ehkä pikkuhiljaa olen alkanut pitää itseäni jopa juoksijana. Älkääkä ymmärtäkö väärin, tämä ei liity millään tavalla vauhteihin tai tuloksiin vaan on enemmänkin mentaalinen tila. Juoksijuus tarkoittaa minulle, että turha vouhottaminen ja häslääminen jää pois. Se on malttamista ja kärsivällisyyttä. Sellaista omanlaistaan zeniläisyyttä, joka ennen kaikkea sopii kuin nenä päähän myös Lapin tuntureille.

Kiitos NUTS Ylläs Pallas 2019 jälleen kerran vuoden elämyksestä. Se oli tällä kertaa vähän erilainen kuin mitä ajattelin, mutta pitkällä tähtäimellä varmasti sitäkin arvokkaampi.

NUTS Ylläs Pallas 2019

Tänä vuonna ei tullut Lauran kanssa otettua lähtö- eikä maalikuvia. Mutta after race -diskon jälkeinen kuva sentään. Kuvan nappasi Miia. Oli ihanaa olla näiden mimmien kanssa reissussa 🧡

 

 

Seuraa IG:ssä: https://instagram.com/piposilmilla

Seuraa FB:ssä: https://facebook.com/piposilmilla

Muut juoksuraportit:

Kuuluuko polkujuoksun olla näin kivaa? Karhunkierros 55 km

Aulanko Tower Trail 22km – huh mikä juoksu

NUTS Ylläs Pallas 55km: Ensimmäinen ultrajuoksuni vahingossa

NUTS Karhunkierros 33km – polkujuoksun salaisuus, tässäkö se on?

Ajatuksia kesken jääneeltä NUTS Tunturimaratonilta

 

 

4 kommenttia

  1. Juokseeko noilla matkoilla kaikki koko matkan, vai onko mukana myös ”kuntosarjalaisia” jotka ehkä ottaa myös kävelypätkiä? Kiinnostaisi elämyksenä, mutta pisin matka on puolikas sileällä 🤭

    Tykkää

  2. Suurin osa kävelee pätkiä. Tuossakin on reilusti aikaa cutoffeissa (eli niissä ajoissa, joiden puitteissa pitää olla huolloissa). Itse pyrin juoksemaan kaikki muut paitsi ylämäet. Loivat ylämäet saattaa vielä mennä juosten, mutta noita tunturin ylityksiä ei käsittääkseni juokse muut kuin kärki. Ja siitä tuleekin ne isot erot sitten kärjen ja ”tavisjengin” välille.

    Tykkää

  3. Kyllä pitää nostaa sinnikkyyden kunnioitushattu päästä. Miehenä voi ehkä ihan hippusen verran ymmärtää fiilistäsi. Olisiko kuitenkin niin, että jotain mentaalisella puolella kasvoi tällä reissulla? Itse olen vielä haaveiluasteella näihin juoksuihin.

    Tykkää

  4. Kyllä kaikki jotka tuon matkan hölköttelee maaliin saakka on ihan sankareita! Ja välillä probleemat on jutussa kuvatunkaltaisia, välillä toisenlaisia. Sitähän monesti vitsaillaan että ultrajuoksussa voittaja on se, jolla on paras maha – sukupuoleen katsomatta! Päänuppikin usein tulee ennen vastaan kuin kunto 🙂

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: