Yhteistyövarusteet: Buff Camelbak Suomi, Merrell, Suunto
Ennen kuin mennään Via Dinarican vaellusreissun postauksiin, pikainen raportti Aulanko Tower Trail 22k kisasta. Ajankohta oli haastava; tultiin reissusta torstain ja perjantain välisenä yönä ja perjantaina oli jo eka duunipäivä. Lauantaiaamuna olikin sitten jo aika pakata kamppeet ja lähteä kohti Hämeenlinnaa.
Pride-kulkue jäi kisan takia välistä, joten sateenkaarilipun sijaan pukeuduin sateenkaaren väreihin.
Reitti oli mahtava
Vaikka reissuväsymys painoi silmiä, olen todella tyytyväinen, että lähdin, sillä nyt toista kertaa juostava reitti oli todella hyvä. Vaihtelevaa, hyvin juostavaa mutta paikoin sopivan kivikkoista (eli slangitermein teknistä). Nousua tuli kellon mukaan vähän päälle 500m, joten Hämeen kukkuloista oli otettu kaikki irti!
Reitti lähtee aika suoraan mäkeen, jossa varmasti on tarkoitus karistaa jyvät akanoista ja purkaa ruuhkia. Lähdin itse toisen lähtöryhmän kärkeen, ja sehän olikin kyytiä se. Mäet paineltiin minulle tosi reipasta vauhtia, mikä kostautuikin heti viiden kilometrin kohdalla.
13,5km vai 22km?
Tapahtumassa saa itse valita, juokseeko koko 22 kilometriä vai kääntyykö 6 kilometrin kohdalla lyhyemmälle 13,5 kilometrin lenkille. Kääntöpaikalla olin aivan loppu, ja sykkeet hakkasi tapissa. Tarkoituksena oli juosta koko 22km, mutta päätin, että jos sen hetkisestä letkasta yksikin kääntyy lyhyemmälle lenkille, niin käännyn perään. Yksin en kehtaisi luovuttaa. No, ei kääntynyt. Kirosin mielessäni ja seurasin selkiä eteenpäin peltoaukean reunaa. Onneksi seurasin, sillä tuo lisäkympin lenkki oli todella helppoa, juostavaa neulaspolkua, ja aika pian huomasin lisäksi juoksevani yksin. Totesin, että on pakko hidastaa tahtia tai matkanteko loppuu pian. Seuraavan vitosen meninkin sitten vähän iisimmin ja päästelin porukkaa ohitse.
Kun sain keräiltyä palaset kokoon ja laskettua sykkeitä aloin taas juosta vähän reippaammin. Tämähän sujuu, mietin! Olin yllättynyt siitä, että palauduin alun seinää päin -juoksusta niinkin nopeasti.
Loppumatka sujui ihan ookoosti, muutamia juoksijoita meni vieläkin ohitse, mutta parissa letkassa roikun pidempäänkin mukana. Kun lähestyttiin maalia, päätin kiristää hieman vauhtia, mutta aloitin loppukirin hieman aikaiseen. Viimeinen kilometri menikin sitten aivan höyryillä ja maksimisyke nousi kolme pykälää korkeammalle kuin koskaan testissä mitattu.
Juoksu meni siis vauhdinjaollisesti aivan puihin – vieläkin on tosi paljon hakemista siinä, mihin kohtaan lähtöryhmiä sitä oikein pitäisi asettua, jotta en lähtisi liian kovaa liikenteeseen letkan mukana. Positiivista oli kuitenkin se, että väsymyksestä huolimatta pystyin pitämään jonkin sortin tahtia yllä koko matkan. Bodom Trailin 12,5 kilsalla vauhti oli 6:54/km (eli 8,7km tunnissa) nyt 7:27/km (eli 8,05km tunnissa).
Maalissa hapotti
Jälkeenpäin katselin statseja, ja aika punaista näytti koko matkalta.
Edit: Meinasi unohtua tulos! 2:45 ja sijoitus 51/130.
Treenit ennen kisaa
Karhunkierroksen jälkeen otin hyvin iisisti juoksun kanssa, sillä sain reiteen lievän venähdyksen. Juoksin jonkin verran lyhyitä lenkkejä mökillä.
Sitten olikin aika lähteä reissuun Balkanille. Siellä vaelsimme yhteensä viisi päivää, joista neljän ensimmäisen aikana kertyi hieman vajaat 4000 metriä verttiä. Kantamuksia oli mukana teltoista makuupusseihin, joten vauhti oli hidas, eikä se sinänsä mennyt juoksutreenistä, mutta tuskinpa se tunkkaus hukkaankaan meni. Jalat olivat ainakin melko hapoilla, kun siirryimme Montenegron rannikolle, jolloin palasin taas Jalanjäljen valmennusohjelman pariin. Tein muutamia mäkilenkkejä – lisäksi asuimme n. 200 verttimetrin korkeudessa joten pelkästä liikkumisesta rannalle ja takaisin kertyi metrejä. Lisäksi kaupunkikävelyä kertyi noin 20 000 askelta päivässä reissun vikana kolmena päivänä. Sarajevossa kävin tekemässä viimeisen lenkin torstaiaamulla ennen kotimatkaa, ja silloin onneksi saatoin todeta, että pahimmat vaelluksen ja sen jälkeisten mäkitreenien aiheuttamat hapot olivat kadonneet. Toki venäytin niskan kun hyppäsin Mostarissa 8 metrin telineestä jokeen aivan päin honkia, mutta ei se näin lyhyttä kisaa onneksi haitannut.
Vaelluksella päästiin vielä Balkanin lumillekin.
Budvassa iltapäivälenkillä.
Budvan läheisillä kukkuloilla. Tällä juoksulla kulkukoirat hyökkäsi päin (eivät onneksi purreet). Samoja ongelmia on ollut Kreikassa ja Turkissa aiemmin. Harmi, koska lääniä olisi mäkijuoksuun vaikka kuinka!
Mostarissa piti päästä hyppimään jokeen! Se meni kirjaimellisesti persiilleen.
Aamulenkillä Sarajevossa.
Pipo silmillä 