Yhteistyö: Seitsemisen Torpat
Vietimme helmikuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna pienimuotoiset yhteiset synttärijuhat Valtterin kanssa. Varasimme juhlia varten Sydänharjun perinnetilan aivan Seitsemisen kansallispuiston kupeesta. Tarkoitus oli alunperin lähteä puistoon hiihtämään jo perjantaina, yöpyä laavulla ja saapua lauantaina paljuilemaan ja saunomaan Sydänharjuun.
Tämän vuoden lumiolosuhteet eivät kuitenkaan tällaista metsähiihtoreissua tukeneet, ja perjantai-illan sääkin muistutti lähinnä vedenpaisumusta. Päätimme siis suosiolla viettää lauantaipäivän Sydänharjussa, lämmittää rauhassa paljua ja ottaa rauhallisesti.
Lauantaiaamupäivän vesisade muuttui päivän aikana lumisateeksi, ja Sydänharjun pihamaa sai kivan valkoisen kuorrutuksen.
Sydänharjun sisätilat ovat siistit ja käsittelemätön hirsi luo sinne tosi kodikkaan tunnelman. Kuvassa yksi yläkerran makkareista.
Kun saavuimme Sydänharjuun, olin todella positiivisesti yllättynyt siitä, miten hieno paikka se on. Kuvat eivät tunnu tekevän sille oikeutta, eikä talon koko pääse niissä oikeuksiinsa.
Vanhoista hirsistä rakennettu talo on kaksikerroksinen; yläkerrassa on kaksi makuuhuonetta, ruokasali sekä tupakeittiö. Alakerrassa on kaksi eri huonetta, joista molemmissa makuupaikkoja. Lisäksi alakerrassa on sauna, jonka eteisestä pääsee kätevästi pihamaalle pulahtamaan paljuun.
Sydänharjun talo takaa päin kuvattuna. Talo sijaitsee rinteessä, ja alakerta on puolikkaan talon kokoinen.
Saatavilla on palju, joka kustantaa erikseen hieman lisää, mutta on ehdottomasti sen arvoinen. Paljussa oli puut jo valmiina, ja pääsimme heti lämmityshommiin. Paljun lämpeneminen kestää joitakin tunteja, joten siihen on hyvä varata aikaa.
Ilta sujui mukavasti saunoen ja paljuillen. Sydänharjussa on onneksi myös runsaasti makuutiloja, joten myös aikaiset nukkumaanmenijät löysivät rauhallisen paikan.
Aivan Sydänharjun vierestä kulkevat retkeilyreitit. Lähellä on laavu, joka sopii hyvin lyhyen päiväretken kohteeksi, jos Sydänharjussa viettää useamman yön. Seitsemisen kansallispuiston Koveron parkkipaikalle on noin kolmen kilometrin matka.
Retkeilyreitit kulkevat Sydäharjun pihamaan sivuitse.
Aurinkoinen päiväretki Seitsemisen kansallispuistoon
Sunnuntaina oli kirkas keli. Syötyämme rauhassa aamupalaa, teimme hieman alle kymmenen kilometrin rauhallisen lenkin. Seitsemisessä on todella paljon merkittyjä reittejä, ja niistä saa helposti räätälöityä itselle sopivatn kokonaisuuden.
Olen käynyt seitsemisessä aika usein, viimeksi joulun alla yhdessä Annin kanssa telttailemassa, josta tein lyhyen klipin YouTubeen.
Seitsemisessä on paljon hienoja paikkoja, mutta omia suosikkejani ovat ehdottomasti Seitsemisjoen varsi ja erityisesti sen varrella sijaitseva mylly. Siellä emme ehtineet käydä tällä kertaa, mutta suosittelen ehdottomasti suunnittelemaan reitin siten, että se osuu matkan varrelle.
Aamu valkeni kirkkaana Sydänharjun korkeista ikkunoista.
Seitsemisessä iltapäivän auringossa.
Lauantain sade oli ripotellut hieman tomusokeria maahankin.
Tumma seitsemisjoki.
Sunnuntain aurinkoinen kahvihetki. Kannatti lähteä Seitsemiseen asti ❤
Suosittelen Sydänhaurjua erittäin mielelläni esimerkiksi viikonloppukohteeksi kaveriporukan kesken. Siihen voi hyvin yhdistää retkeilyä kansallispuistossa, mutta halutessaan Sydänharjulla kuluu myös päivä paljuillen ja saunoen. Itse aion ehdottomasti toteuttaa vielä tälle talvelle alunperinsuunnitellun hiihtoretken yhdistettynä leppoisaan paljupäivään.
Sydänharju on varattavissa sekä Booking.comista että AirBnb:stä nimellä Seitsemisen torpat – tai sitten ihan perinteisesti sähköpostilla.
Verkkosivut: https://www.seitsemisentorpat.net/
Lisää kuvia Sydänharjusta
Pihavaja.
Pihapiirissä sijaitsee myös kylmä aitta, jossa voi majoittua kesällä.
Palju ja takapiha aitalta katsottuna.
Etupiha.
Pihasta lähteviä retkeilyreittejä.