Viime päivinä päässäni on ollut vaikea ajatus. On nimittäin ihan mahdollista, etten pääse ensi lauantain tunturimaratonilla maaliin järjellisessä ajassa.
Osallistuin viime vuonna Pyhällä tunturipuolikkaalle, ja se sujui harjoittelukilometreihin (noin 30) suhteutettuna hyvin. Tänä vuonna olen harjoitellut enemmän, ja juoksin heinäkuussa ensimmäisen tasamaan maratonini. Siitä huolimatta epäilyttää. Tunturimaraton tulee olemaan elämäni pisin korkean sykkeen urheilusuoritus. Jalat saavat 43 kilometrin aikana ryskytystä ja pelkään, että ne eivät kanna maaliin saakka. Paavo Nurmi maratonilla Turussa jalat olivat ylivoimaisesti heikoin lenkki.
Tiedän myös, että en ole harjoitellut tarpeeksi. Facebookin juoksuaiheisista ryhmistä näen, kuinka paljon juoksukilometrejä hyvin onnistuneet kisat vaativat.
Kyse ei ole laiskuudesta, vaan siitä, että haluan tehdä juoksun lisäksi myös paljon muuta. Kiipeillä, uida, retkeillä, pyöräillä, weikata, jumpata. Niiden lisäksi en yksinkertaisesti ehdi juosta niin paljoa, kuin pitäisi.
Miksi sitten juosta, kysyy moni.
Koska juokseminen kiehtoo. Se on omassa mielessäni urheilun kuninkuuslaji. Sen jälkeen, kun näin Forrest Gumpin, olen haaveillut siitä, että voisin joskus juosta järjettömän pitkiä matkoja. Lajin kutsumusta ei vähennä se, että juokseminen vaatii rautaisen kestävyyskunnon. On helppo uskotella itselleen, että arkinen pyöräily, kiipeily tai vuoria ylös skinnaaminen kasvattaa kuntoa samalla tavalla. Totuus on, että moni muu laji on harrastelijatasolla huokoisempaa kuin juoksu. Aerobisen kestävyyden vinkkelistä juoksija voi harrastaa aika montaa muuta lajia, mutta muiden lajien harrastajat eivät voi tuosta vain alkaa juosta viiden minuutin kilometrivauhtia.
Pitäkää peukkuja.
Mistä kaikki alkoi. Kevään ensimmäisiä lenkkejä mökillä. Tein muistaakseni 300 metrin vetoja.
Toukokuun alussa kävin ensimmäisellä waldniel-lenkillä. Siinä kävellään ja juostaan vuorotellen, esimerkiksi kaavalla: viisi minuuttia juoksua, yksi kävelyä. Tältä näytti waldniel-sykekäyrä.
Pian sen jälkeen olikin kevään ensimmäisen polkujuoksulenkin aika. Bodom Night -kisa juostiin pimeässä. Myöhäinen kevät takasi, että sulamisvedet olivat muuttaneet polun paikoin mutavelliksi, ja pimeydessä liukastelevia kilpakumppaneita tuntui lentävän pusikkoon tämän tästä. Aivan huippuhauskaa!
Helatorstain aikaan juoksin useamman pitkiksen – mökiltä löytyi siihenkin parhaat maastot.
Kesäkuussa en ehtinyt juosta montaakaan kertaa, sillä ystävän häät, kymmenen päivän kiipeilyreissu Espanjaan ja juhannuksen pyöräretki Viroon nakersivat kalenteria. Ehdin kuitenkin juosta yhden pidemmän lenkin ennen Turun Paavo Nurmi -maratonia.
Maratonilta selvittiin, mutta rehellisyyden nimissä, ei se hauskaa ollut. Muutenkaan pääsen todella harvoin tasamaalla tai asfaltilla juostessa hyviin tunnelmiin. Sen sijaan polkujuoksussa unohdan kaikki murheet heti, kun pääsen kirmaamaan neulasbaanalle.
Senpä takia loppukesä onkin kulunut polkujuoksun merkeissä. Tässä oltiin sademetsän huuruissa Nuuksiossa heinäkuun puolivälissä.
Polkujuoksuun ei sinänsä tarvi varusteita, mutta itse olen havainnut käyttökelpoisiksi seuraavat: Maastojuoksuun tarkoitetut kengät pitävällä pohjalla, juoksureppu, johon mahtuu juomaa, takki sekä evästä, säärystimet tai korkeat sukat (suojaa risuilta!), buffi tai muu lakki koska se kuuluu polkujuoksijan tyyliin – jos se on vielä polkujuoksukisasta saatu huivi, sen parempi!
Monissa juoksukisoissa on pakollisena varusteena ohut takki siltä varalta, että joutuu keskeyttämään ja odottelemaan apuja. Tunturissa voi paleltua helposti, kun keho viilenee. Täksi kesäksi sain Haltilta käyttöön takin, jossa on todella ohut, vedenpitävä kalvo. Olin hieman epäileväinen sen suhteen, mutta se on alusta saakka kulkenut paitsi juoksurepussa, myös kaikissa mahdollisissa muissa laukuissa mukana – joka päivä. Se pakkautuu naurettavan pieneen tilaan ja on navakan tuulen tai kuuron yllättäessä suojaisampi kuin tavallinen juoksutakki. En ollut sopinut, että kirjoitan takista erikseen blogissa, mutta nostin sen esiin, koska olen ollut siihen niin tyytyväinen.
Sitten olikin jo viimeistelylenkkien aika. Tässä ollaan Miian kanssa Sipoonkorvessa.
Käytän gps-kellon reittitoimintoja polkujuoksussa paljon. Suunnon Movescount-palvelussa on valmiita reittejä, jotka voi siirtää kelloon ja joita on helppo seurata.
Heinäkuun lopussa kävin vielä juoksemassa Bodom Night -lenkin uudelleen. Säärystimet unohtui kotiin. Kuvasta näkyy, mitä siitä seurasi. Tässä myös Merrellin Agility Peak Flex -kengät, jotka valitsin tunturimaratonin kisakengiksi. Lyhyemmät matkat olen joussut ohuemmilla kengillä, joilla saa maastoon paremman tuntuman, mutta pitkälle matkalle haluan vähän enemmän jämäkkyyttä.
Varusteyhteistyössä
Suunto (kello)
Merrell (kengät)
Halti (takki)
Camelbak (reppu)
Buff (lätsä)
Bridgedale (säärystimet)
Pipo silmillä 