Laskukausi päättyi, mutta edessä oli vielä yksi työläimmistä urakoista: varusteiden huolto. Olen luonteeltani hieman laiska tällaisissa asioissa, mutta monet vuodet Partioaitan myymälässä opettivat sen, että hyvistä tavaroista kannattaa pitää huolta. Jokaisen retken jälkeen kuivatan ja mahdollisuuksien mukaan tuuletan makuupussin, teltan ja makuualustan. Kuorivaatteita pyykkään usein, ja aina välillä muistan kyllästääkin. Merinovillaa pyrin tuulettamaan ja säilyttämään laatikoissa, johon villatuholaiset eivät löydä. Olen jopa joskus lisännyt Fjällrävenin Greenland -vahaa tuotemerkin puuvillasekoitevaatteisiin.
Ympäri vuoden talven laskuista muistuttaa tämä ihana pyykkipussi, joka on matkamuisto Sapporon kentältä Japanista. Siinä on kätevät rullat ja tukeva kangas, niin että se pysyy itsekseenkin pystyssä. Jos tällaisia sieltä vielä saa, suosittelen!
Tässä omat peukalosääntöni huoltohommiin:
1. Pesen ja kyllästän kuorivaatteet riittävän usein.
Aina joskus kuulen kysymyksen, ”voiko kuorivaatteita pestä”. Vastaus siihen on kyllä, ehdottomasti, ja niitä myös pitää pestä, monta kertaa vuodessa. Takkiin kertyy likaa, joka heikentää sen hengittävyyttä – hajuhaitoista puhumattakaan.
Pesen kuorihousut sekä takin varta vasten suunnitellulla pesuaineella normaalilla 40:n pesuohjelmalla. Myös normaali nestemäinen pesuaine käy, tosin itse ainakin annostelen sitä tavallista vähemmän.
Ensimmäisen pesun jälkeen vaatteet kannattaa laittaa uusintakierrokselle pesukoneeseen, ja pesuaineen tilalle varta vasten kuorivaatteiden kyllästämiseen suunnattua ainetta, jota saa ainakin ulkoiluvarustekaupoista. Ainetta kantsii annostella ohjeiden mukaan, eikä kitsastella määrässä. Usein määrä ilmoitetaan esimeriksi ”kaksi korkillista per vaate”, eli housun ja takin kanssa pitää tuplata. Kyllästäminen parantaa takin vedenpitävyyttä, koska se kyllästää päällikankaan, niin että parhaassa tapauksessa vesipisarat helmeilevät kankaan pinnalta pois. Tämä kylläste kuluu käytössä, joten kyllästäminen on hyvä uusia aika ajoin. Itse kyllästän kuorivaatteet pari kertaa kaudessa.
Huom. tämä on eri asia, kuin vedepitävä kalvo, joka on niin kutsutussa kolmikerroksisessa kuoritakissa laminoituna päällys- ja vuorikankaan väliin. Se ei kulu käytössä, mutta päällikankaan kyllästys vaikuttaa takin vedenpitävyyteen kokonaisuutena.
Vinkki: Jos on kiire, käytä pesuainetta, joka sekä pesee että kyllästää. Minulla sattui olemaan kaapissa Granger’sin 2-in-1 -pesuainetta, jolla pesin sekä kyllästin kelta-pinkin Haglöfsin Vassi -asun.
Pesun jälkeen vaatteet kannattaa laittaa miedolle lämmölle pyörimään kuivausrumpuun. Se aktivoi kyllästeen.
Huom. Itse en kyllästä vaatetta kaikilla pesukerroilla. Pyykkään kuorivaatteita aika usein, ja laitan ne vain normaalisti kuivausrumpuun. Se aktivoi myös vanhaa kyllästettä päällikankaassa.
2. Varjelen merinovillaa turkiskuoriaisilta
Luultavasti paras vaihtoehto merinovillan pesemiseen olisi käsinpesu, mutta tsiisus, kenellä muka on aikaa sellaiseen? Itse pyöritän merinovillat normaalissa 40 asteen pesussa, mikä on luultavasti kuidulle hieman rankkaa, mutta tulevatpahan puhtaaksi. Pakkaan merinot isoihin valkoisin pesupusseihin, jotta ne eivät kuluisi tai nukkaantuisi pesun aikana yhtään enempää kuin tarvis. Käytän nestemäistä pesuainetta, koska se huuhtoutuu käsittääkseni helpommin pois. Merinovillaa ei kannata kuivata kuivausrummussa, sillä se nukkaantuu.
Säilytän merinovillaa läpinäkyvissä muovilaatikoissa, sillä asunnossamme (kuten ilmeisesti suuressa osassa Helsingin vanhoja kerrostaloja) on turkiskuoriaisia, joille merinovilla on mitä suurinta herkkua! Jos olet ihmetellyt, miksi merinovillaisiin vaatteisiin ilmestyy toinen toisensa viereen pieniä pyöreitä reikiä, asialla on mitä luultavimmin turkiskuoriainen. Hassua on, että meidän asunnossamme niille ei kelpaa mikään muu kuin merinovilla. Tavalliset villavaatteet säilyvät kaapissa aivan koskemattomina. Aika kranttuja kuoriaisia siis.
Huom: En pese merinovillaa niin usein kuin keinokuituisia urheiluvaatteita. Talven aikana pesin esimerkiksi merinokerrastohaalarin vain muutaman kerran, kerrastopaidat käytöstä riippuen parin viikon välein – jopa harvemmin. Merinovilla raikastuu mainiosti, jos sen jättää parvekkeelle yöksi tuulettumaan.
3. Talvimakuupussi pesulan kautta varastoon
Kuten lakanat ja peitot, makuupussikin kerää likaa. Untuvaan kertyvä lika heikentää makuupussin eristävyyttä, mistä syystä makuupussia kannattaa pestä tai pesettää usein.
Talvimakuupussin olen pesettänyt aina Suomen Höyhenen pesulapalvelussa, sillä se vaatii ison koneen. Suomen Höyhen tosin ei taida ottaa vastaan muuta kuin heidän tekemiään makuupusseja, joten muut pussit on pestävä muilla keinoin. Kotikoneet ovat usein liian pieniä, ja esimerkiksi meidän alakerran pesulan seitsemän kilon kone tulee aivan täyteen yhdestä makuupussista. Joten itse suuntaisin muiden pussien kanssa johonkin laadukkaaseen pesulaan, esimerkiksi Solille. Edessä on itsellänikin Marmotin kevyemmän pussin pesu, jonka ajattelin viedä juuri sinne.
Parhaiten makuupussit säilyisivät henkareissa pitkittäin roikkumassa, samaan tapaan kuin ne ovat esillä esimerkiksi ulkoiluvarustekaupoissa. Harvalla kuitenkaan on sellaiseen mahdollisuutta, joten toiseksi paras vaihtoehto on hankkia varta vasten makuupussille suunniteltu säilytyspussi, verkkokankainen tai vaikkapa hyvin hengittävä puuvilla. Joidenkin pussien mukana tuleekin valmiiksi tällainen. Pusseissa ne saa hyvin pinottua esimerkiksi yläkaappiin. Kellariin en ole raaskinut näitä viedä.
Nämä ihanuudet tarkoittavat minulle aina makoisia unia jossakin tähtien alla! Vasemmalla Suomen Höyhenen Joutsen Ruka -34 -talvipussini, oikealla Marmotin Never Winter -kevytpussi.
4. Laskukamat kesävahaan
Varsinaiset laskukamat eli sukset ja laudat säilytetään kesän yli meillä näppärässä seinätelineessä, jonka sain 30-vuotislahjaksi. Jossei pohjissa ole kummempia vaurioita, eli harvoin, paikataan pikkukolot ja laitetaan tavallinen vaha pohjaan, muttei siklata sitä pois ennenkuin syksyllä. Jos on isompia vekkejä, eli usein, lankut menevät Ski Servicen kautta kesäteloille. Murtsikoista yritän muistaa poistaa pitovoiteet ja jättää pohjustuvoidetta pohjaan, siklaamatta. G3:n ja Kohlan skinit olen itse säilyttänyt cheat sheetien kanssa, taiteltuna laatikossa. Optimi olisi saada ne ilmeisesti suoraan roikkumaan, mutta meidän kahden hengen 30-neliön yksiössä ei moiseen ole oikein tilaa.
Sitten saakin kesä tulla!