Kiipeily Sapattivapaa

Takaisin kalliolla, takaisin Kalliossa

Tuntuu hullulta ajatukselta, että olen kiivennyt vasta pari vuotta tosi pitkän tauon jälkeen. Se tuntuu hullulta, koska kiipeilystä on lyhyessä ajassa tullut niin suuri osa identiteettiäni. Rakastan kiipeämistä melkein yhtä paljon kuin laskemista, enkä ymmärrä, miten tämä harrastus kymmenen vuotta sitten jotenkin livahti käsistäni. Oli liian kiire suorittamaan aikuisten elämää, kenties.

Sopivien kiipeilykenkien etsiminen on aina yhtä tuskaa. Viime syksynä nappasi: Milletin Cliffhangerit istuivat täydellisesti.

Kun pääsin toissapäivänä ensi kerran kalliolle sitten marras-joulukuun kiipeilyreissun jälkeen, valtavat ihanat fiilikset velloivat yli. Syksyn matka Thakhekiin, Laosiin ja Thaimaan Tonsaille oli täynnä vahvaa kokemista, tuntemista ja olemista. Opin uudestaan kiipeämään, muistin, miksi tämä laji on minun. Laosin syrjäiset kalliot olivat vapaavuoden kiivastahtisen aloituksen jälkeen paikka, jossa monet siihen asti piilossa olleet ajatukset ryöpsähtivät esiin.

Kuva: Sampsa Sulonen

Ei ole ihme, että kiipeilystä muototui tämän vapaavuoteni symboli. Matkustin yksin, tapasin mahtavia ihmisiä, opin liidaamaan, pelkäsin, tipuin, onnistuin. Kiipeily nivoutui osaksi sitä kaikkea. Nykyään pelkästään valjaiden pukeminen ja kiipeilykenkien jalkaan laittaminen tuo nuo mielettömät fiilikset mieleen. On ihana ajatus, että jatkossakin, kun tämä vapaa aika eittämättä joskus päättyy, voin kiipeilyn kautta pitää elossa tuota fiilistä noista aivan täydellisen vapaista hetkistä.

Eka suomiliidaus! Kuva: Heidi Karnaattu

Liidasin ensimmäiset reittini vasta talven reissulla, enkä siis ole liidannut koskaan suomalaisella kalliolla. On hassua, että Laosissa ja Thaimaassa mikään muu paitsi alaköysi oli harvoin edes vaihtoehto. En ajatellut asiaa ennen kuin pääsimme Käärmekalliolle, jossa on paljon helppoja reittejä. Vähän laiskottikin, enkä jaksanut kävellä ylös tekemään ankkuria. No enhän minä nyt voi täällä liidata, ajattelin. Niin miksen? Ennen tropiikin liidi-bootcamppiani näin alaköysittelyn suurena mörkönä, ja meinasin nyt ajautua samaan ojaan. Höh, jatkot vyölle ja menoksi!

Minulla on tavoite, että joskus vielä tulen näyttämään tyylikkäältä kiipeilijältä. Aloittelija saa onneksi paljon anteeksi silläkin saralla. Vantaan gangstan kuvasi: Sampsa Sulonen

Yllätyskesän aurinko paistoi vielä iltamyöhään Käärmekalliolle. Tätä fiilistä ei voi kokea muualla kuin näillä leveyspiireillä. Linnut laulavat, aurinko on lämmittänyt kiveä, joka tuntuu kättä vasten silti vielä vähän kylmältä.

Kesähousut! Oikeiden vaatteiden, siis ei verkkareiden tai laskuhousujen, käyttökerrat viimeisen puolen vuoden sisään ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Olipa ihanaa laittaa eilen kesähousut jalkaan! Ostan melkein aina vaatteeni ulkomailta, koska silloin on aikaa käydä ostoksilla. Vaatteet toimivat samalla matkamuistoina. Nämä jäivät mukaan viime kesän reissulta Irlantiin, ja kengät ovat parin vuoden takaa Lontoon visiitiltä.

Parasta viime päivissä on kiipeämisen lisäksi ollut koti. Olen asunut Kalliossa jo 12 vuotta, kolmasosan elämästäni. Synnyin ja vietin lapsuuteni Savelassa, Pukinmäen juna-aseman ja Pihjalamäen korkeiden kerrostalojen väliin jäävällä vihreällä kaistaleella, jota Vantaanjoki reunustaa. Vaikka lajivalikoimani ei oikein sovi kaupunkiin, tulen olemaan aina helsinkiläinen. Sydän pohjoisessa, jalat Kalliossa. Tai toisinpäin.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s