Matkaillessa eri paikoissa pitaisi vahintaan kerran sulkea silmansa ja kuunnella, milta jokin paikka kuulostaa. Jokaisella kaupungilla on oma soundinsa, jota ei voi kokea pelkastaan museoita koluamalla tai nahtavyyksia katselemalla. Kaupungin kuunteleminen vaatii aikaa, se vaatii kiireettoman hetken; etta voi vain olla ja maata nurmikolla, istua puiston penkilla tai metrossa, ja kuunnella.
Tahan mennessa interrail-matka on mennyt rauhoittumiseen. Aivan kuin paassa pyorisi filmikela; joka pikkuhiljaa hidastaa vauhtiaan, surina heikkenee ja lopulta kaikkoaa kokonaan. Jaljelle jaavat vain hitaasti vaihtuvat still-kuvat. Silloin on vihdoin aikaa sulkea silmat.
Kuule, se on Pariisi.
Pipo silmillä 
Tähän aikaan vuodesta Pariisin yleisin luonnonääni taitaa olla kaupungin kansoittaman ”poubellen” hätähuudot… Ei kai, kiva kaupunki vuoden ympäri! Pitäkää hauskaa!
TykkääTykkää