Matkat

Tulumin kylässä Karibian rannalla

Tulumin raunioilla vilisti liskoja, ja Karibian turkoosissa meressä kelpasi snorklata.

Matka Palenquesta Karibian rannikolle alkoi lupaavasti. Yobussi oli ainoastaan puolitoistatuntia myohassa, ja ehdin nukkua ainakin 25 minuuttia ennen kuin tuli stoppi: Kaikki ulos bussista ja kamat pihalle. Ei, kasipussukassani ei ole rynnakkokivaaria. Se mita laukuistamme olisi kylla loytynyt oli chiapasilaisen kapinaliikkeen, zapatistiarmeijan, johtajan kuvalla varustettu postikortti. Onneksi se sattui olemaan tarkastuksen aikaan nurinpain, eika tarvinnut ryhtya keraamaan koottuja selityksia, miksi kanniskelimme mukana Marcosin kuvaa. Erityisesti sen takia, etta olimme siis armeijan tarkastuspisteella, jossa etsittiin kyseisen jarjeston aselasteja Chiapasin ja Tabascon osavaltioiden valisella rajalla.

Muutenkin siirtyma Chiapasista Jukatanin niemimaalle oli aika muutos: Chiapas lienee Meksikon koyhin osavaltio, jonka lapi Guatemalan rajan myotaista Carretera Fronteraa kulkee maan huumeliikenteen suuri vayla. Sen lisaksi alueella toimii zapatistien kapinallisjarjesto.

Jukatanilla paasimme suoraan nukkumaan riippumattoihin rannan rauhaan. Reppureissareita oli paljon, ja monilla sama ajatus kuin meillä: snorklaaminen koralliriutalla. Kirkkaasta turkoosista vedesta kohoavan Tulumin mayakaupungin raunioilla kiipeilevat yli puolen metrin mittaiset liskot olivat tosi upeita!

Itse snorklaus oli valtaisa kokemus. En voinut kuvitellakaan, etta veden alla tavallisen pulliaisen nakymattomissa voi elaa taysin oma maailmansa, sateenkaaren varisia kaloja, merisiileja, korallia, toinen toistaan kummallisimpia kasveja.

Kolmen päivän jälkeen pakkasimme kimpsut ja kampsut. Oli kuulemma olemassa piskuinen kalastajakyla Jukatanin pohjoisrannikolla, josta ehka kulkisi lautta, joka ehka veisi jonnekin kenties kivalle saarelle.

Menoksi siis. Aamiainen naamaan Cancunissa. Sitten eteenpäin. Löysimme tuon ruosteisen lautan, joka vei saarelle nimelta Isla Holbox, joka ainakin ensivaikutelmalta vaikuttaa ihanan rauhalliselta, vaikkakin pahoin hirmumyrsky Wilman runtelemalta.

1 kommentti

  1. Moi!Antti L meilasi linkin blogiisi ja jäin heti koukkuun(: Tulee ihan omat Lattarireissut mieleen..kaiken lisäksi haaveilen ittekin nyt nimenomaan Meksikosta. Feliz viaje, pasen buen tiempo!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: