Olen tullut jättiläisten maahan. Kaikki, mitä myydään, tarjotaan, tilataan tai tehdään on suurta. Tämä koskee kaikkea shampoopulloista, sipsipusseista, ruoka-annoksista aina vaatekokoihin ja rakennuksiin saakka. Täällä olen ensimmäistä kertaa nähnyt myytävänä useamman litran saippuapurkkeja. Naisten kenkiä on jopa numeroon 44 asti.
Ruokahaluni ja jalkateräni sopivat siis tähän maahan kuin valettu, muuten tunnen oloni hieman liian pieneksi.
Ja nämä käsikuivaajat! Dyson Airblade. Normaalisti käsien kuivaamiseen kuivaajan alla kuluu vähintään 5minuuttia, mutta täällä se hoituu nopeammin. Kun ensimmäisen kerran työnsin käteni kuivaajan alle, sain naamaani asti roiskeita, jotka hurrikaanin voimalla puhaltava masiina heitti kasvoilleni, kun en ollut ymmärtänyt ravistella käsiäni kunnolla etukäteen. Käteni olivat kuivat alta minuutin, ja vältyin inhottavalta keskikuivien käsien pyyhkimiseltä farkkujen takamukseen.