Maanantaiaamu New Yorkissa valkeni kirkkaana.
Kömmin parvekkeelle katsomaan maisemia. Tuntui kuin olisin ollut unessa.
Tuntuu käsittämättömältä, että tämä kaupunki on oikeasti olemassa. Olen pikemminkin elokuvakulisseissa, jossa koko ajan odotan jonkun huutavan: ”Poikki!”
Pakko se on kuitenkin uskoa, että täällä ollaan. Lähdin muroaamupalan jälkeen liikkeelle. Ensin kävelin pari korttelia Keskuspuistoon.Se oli käsittämättömän kokoinen, tottakai tiesinkin sen sitä olevan – mutta siitä huolimatta. Hauskinta siinä oli ehkä se, että lenkkeilijöille, pyöräilijöille, kävelijöille sekä rullaluistelijoille oli määrätty kaistat sekä kiertosuunnat!
Jatkoin matkaani downtownia kohden, ensin 5th Avenueta pitkin, sitten Times Squarelle.5Th Avenuella oli alkamaisillaan jokin paraati, enkä tiedä olenko elokuvissakaan nähnyt niin paljon New Yorkin poliiseja.
Eksyin Macy’s tavarataloon ja kävin Sohossa. World Trade Centerin aukiolla olivat siisteissä riveissä USA:n liput, runot, ruusut ja valokuvat.
Ihmiset skeittaavat autojen seassa. Kolikoissa on pienellä se, minkä arvoisia ne ovat. Niiden koolla ei ole merkitystä arvon kanssa. Kaikki jäävät pitämään ovea auki perässätulijoille. Excuse me, excuse me, sorry about that, no problem.
Illalla sain selatuksi televisiossa näkyvät 246 kanavaa, joista tuli lähinnä mainoksia. Eka päivä Amerikassa, tsek.
Pipo silmillä 