Palasimme juuri viikonlopun mittaiselta reissulta Long Islandin kärjestä, Montaukista.
Siitä mihin New Yorkin kaupunki päättyy, ei normaalin tapaan alakaan maaseutu. Kaupungin jälkeen alkaa automaa. Automaassa kukaan ei kävele. Ja jos joku saisikin päähänpiston kävellä paikasta A paikkaan B, se ei onnistu, sillä kävelyteitä ei ole. Miksi olisi, koska kukaan ei kävele.
Montaukissa soitimme motelliin saadaksemme kävelyohjeet kylän rautatieasemalta motellille. Kysymykseemme ”Is it a walkable distance from the railway station to the motel” vastaanottovirkailija vastasi kummastuneella äänensävyllä: ”..Well, it is basicly walkable, but I really wouldn’t recommend it in this kind of weather.” Päätimme kuitenkin uskaltautua tähän seikkaluun 20 asteen pilvettömässä kelissä, mukavan viileän syystuulen puhaltaessa hiljaa. Hieman meitä arvelutti, sillä paikallisen silmiin näytimme varmaan lähinnä ryöstöretkellä olevilta muukalaisilta.
Päästyämme perille motelliin, virkailija kysyi innoissaan: ”Are you THE guys who WALKED from the railwaystation??” – Jep, mehän ne ollaan. Aika rankkaa oli kyllä. 1,2 km.
Vuokrasimme pyörät mennäksemme Montaukin majakalle. Tiedustelimme vuokraamosta, ehdimmekö käydä majakalla kahdessa tunnissa. Kaveri vastasi, että siihen menee yleensä aikaa noin kahdesta kolmeen tuntiin, mutta jos menisimme suoraa maantietä, niin mitä luultavimmin ehtisimme. Lähdimme siis sotkemaan majakan suuntaan, koukkasimme loppupäässä hieman jopa off-road -maisemareitille, ja pääsimme perille majakalle. Olimme matkan puolivälissä, ja aikaa oli kulunut 20 minuuttia. Yhteensä matkaa oli näin jälkikäteen arvioituna ehkä 16-18km. No, ehkä senkin pyöräilyyn saa kulumaan kolme tuntia. Mistäs sitä kukaan tietäisi, kun ei kukaan pyöräile.
Automaassa kaikki mahdollinen on myöskin suunniteltu siten, että autosta ei tarvitse nousta ylös kuin hätätapauksessa. Paras esimerkki tästä lienee drive through bank, jonka on juuri sitä mitä nimikin sanoo. Pankki, jossa voit asioida takapuoli mukavasti ja leveästi kiinni penkissä.
Montaukin kylässä oli myös rockhistoriallisesti merkittävä paikka: siellä sijaitsee Memory Motel, jossa Mick Jagger on kuulemma aikoinaan piiloitellut lomailemassa. Siellä on myös kirjoitettu Rolling Stonesien samanniminen kappale.
Majakan lisäksi kylässä ei sitten paljon muuta ollutkaan, paitsi biitsi. Ja ihana rauha Manhattanin jälkeen. Oma motellimme oli juuri sellainen, mikä jenkkimotellin kuuluu ollakin. Aamupalaksi saimme kuppilassa pannukakkuja siirapilla, sekä munakkaat. Ja rasva valui suupielistä.
Maistoimme Montaukissa myös paikallista Long Islandin viiniä, joka oli hävyttömän pahan makuista.
Hetkeksi vielä takaisin Manhattanille. Löysin Queensin etnisten lähiöiden ytimestä ”Indiatownin”, jossa myytiin kuin myytiinkin Bollywood –elokuvaa nimeltä Aap ki Khatir. So what, voisi joku kysyä. Niinpä, minäkin kysyisin, jollen arvelisi olevani siinä elokuvassa. Filmi oli siis pakko ostaa, ja kelata läpi heti samana iltana. Se oli, kuten arvattu, totaalista kuraa – mutta kliimaksinaan kuitenkin kohtaus, jossa minä ja matkaseurani jammailimme Lontoon klubiksi lavastetuilla Mumbain studioilla.
Pipo silmillä 