Matkat

Päiväretki Bostoniin

Päiväretki Bostoniin onnistuu kätevästi New Yorkin Chinatownista.

Tiedän, että lupasin viimeksi kirjoittaa Nykistä ja sen hyvistä puolista. Nyt kuitenkin aivan toisaalle. Tai ei ihan, sillä tämäkin stoori alkaa New Yorkista.

Herätyskellon soidessa aamuyöllä olin kahden vaiheilla, jatkaako unia lämpöisen peiton alla vai lähteä vaeltamaan aamuhuurteisen kaupungin läpi Chinatowniin, josta lähtisi bussi Bostoniin. Olin jo viikko sitten torstaina tehnyt täsmälleen saman suunnitelman, mutta silloin vetelin hirsiä puoleen päivään saakka, ja Boston sai jäädä.

Nyt oli kuitenkin viimeinen mahdollisuus tähän ekskursioon, sillä lauantaipäivänä Finnair singahtaa JFK:ltä ilmaan kohti Suomea kyydissään Milja ja monen moni uusi kenkäpari. Niinpä muutaman (tai siis, kymmenen) kännykkätorkun jälkeen kampesin itseni ylös.

Minuuttia vailla kahdeksan istuin joka tapauksessa bussissa yltäpäältä hiessä juostuani metropysäkiltä ensin katua väärään suuntaan. Tajusin vasta linjurin lähtiessä liikkeelle, että en ollut laisinkaan kysynyt, mihin se on matkalla, olin vain lyönyt rahastajalle rahat käteen. Kyseessä ei siis ollut mikään terminaalista lähtevä bussi, vaan niin kutsuttu Chinatown–bus. Tämä nimike käsittää joitakin firmoja, jotka liikennöivät edestakaisin Nykin ja suurten kaupunkien väliä edulliseen hintaan. Ne lähtevät kukin omalta kadunpätkältään Chinatownista. Onnekseni bussi lähti kuitenkin oikeaan suuntaan.

Neljän ja puolen tunnin köröttelyn jälkeen saavuimme viimein perille, siis todellakin Bostoniin. Kiertelin heti ensi alkuun kaikki kaupungin historiaan, eli lähinnä USA:n itsenäisyystaisteluihin, liittyvät paikat: oli parveketta, pihaa ja tönöä. Hurautin metrolla Harvardiin. Olin toivonut, että siellä vallitseva tiedon ja viisauden ilmapiiri ottaisi minut valtaansa heti porteilla. Kampus näytti aivan samalta kuin elokuvissa. Nuoret ihmiset poukkoilivat ympäriinsä kansiot kainalossa. Suuntasin kulkuni MIT:n kautta bussiasemalle. Kantapäässä oli rakko ja pikkuhijlaa alkoi hämärtää.

Paluumatkalla tutkiskelin vastaantulevia rekkoja: olen aina luullut, että jenkkirekat eivät oikeasti ole sellaisia, joita elokuvissa näkyy – tiedättehän, sellaisia prameita pitkänokkaisia ja metallinkiiltäviä. Mutta kyllä ne ihan oikeasti ovat. Jos joku (muu) on joskus erehtynyt katsomaan elokuvan White Line Fever, niin ne rekat ovat aivan samanlaisia kuin siinä.

Kaiken kaikkiaan Boston oli aika hauska pikkukaupunki, vaikka ajatuksena onkin kieltämättä hieman hullua lähteä New Yorkista bussilla päiväksi Bostoniin, kun matkoihin menee yhteensä kuitenkin noin 9 tuntia. Se on vähän kuin lähtisi Helsingistä päiväksi Kuopioon hengaamaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s