Polkujuoksu

Kesä ja polkujuoksu: Ukkohallan Vorlokin kierros

Tämä on ehkä ensimmäinen kevät todella pitkään aikaan, kun odotan kesää. Ehkä siksi, että talveen on jo mahtunut niin monta kivaa laskureissua, ja paljon hiihtoa. Olen alannut kaivata juoksemista kevyissä kesävarusteissa, kauniissa kansallispuistojen maisemissa.

Selailin juuri vanhoja kuvia ja reissuja, ja törmäsin Miian kanssa tekemäämme lenkkiin Ukkohallassa Vorlokin vanhojen metsien suojelualueella vuonna 2016. Vorlokin kierros on 13 kilometriä pitkä lenkki aivan Ukkohallan hiihtokeskuksen vieressä, missä voi kesäisin myös kokeilla wake-kaapelia. Vorlokin reitti vie ensin ylös Pienen Tuomivaaran laelle ja sieltä eteenpäin Vorlokin rotkon reunalle.

Katselin näitä kuvia, melkein unohtaneena, että olen edes ottanut sellaisia ja sydän meinasi pakahtua tuosta kesämetsästä. Jos elämässä olisi käytettävänä rajattu määrä aikakoneen ja teleportin yhdistelmää, olisin saattanut käyttää yhden nyt.

Vorlokin kierros 2016

Vorlokin kierros 2016

 

Vorlokin kierros 2016

Vorlokin kierros 2016

Vorlokin kierros 2016

Vorlokin kierros 2016

Vorlokin kierros 2016

Vorlokin kierros 2016

Vorlokin kierros 2016

Vorlokin kierros 2016

Vorlokin kierros 2016

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s