Viime vuonna olin Kalymnoksella kiipeilemässä elokuun alussa – off season aikaan siis. Kiipeilijöitä oli saarella tuolloin ehkä yhteensä 30. Oli melkoisen kuuma, eikä auringossa voinut tietenkään kiivetä. Tänä vuonna halusin lähteä sinne vähän viileempien kiipeilysäiden aikaan, lokakuun kiipeilyfestareiden tuntumassa. Tulin saarelle Turkista: lautta Bodrumista Turkin puolelta Kosille kesti vain 20 minuuttia ja sieltä edelleen Kalymnokselle noin 30-40min.
Kävimme Sashan kanssa Kalymnoksella tsekkaamassa paljon uusia sektoreita – 10 kiipeilypäivän aikana kävin vain kahdella samalla cragilla kuin viime vuonna. Keli lokakuussa oli selvästi viileämpi, ja auringossakin oli mahdollista kiivetä juuri ja juuri. Varjossa oli mukavan lämmintä. Lämpimän kesän jäljiltä vedet olivat vielä lämpimiä.
Saarella on tuolloin meneillään myös Kalymnos Climbing Festival, mutta sen ohjelma jäi vähän etääksi. Tapahtumista ei tullut mitään tarkempaa infoa Facebook-sivuille ja tapahtumakeskus oli aavistuksen syrjässä kyliltä. Emme siis lopulta osallistuneet mihinkään festivaalin tapahtumaan.
Kreiseintä oli kiipeilijöiden määrä! Tuntui ettei koko saarella ollut muita kuin kiipeilijöitä – Myrtiesin ja Massourin kylässä kaikki ravintolat olivat iltaisin tupaten täynnä kiipeilyhousuista porukkaa. Ilmeisesti festivaalin aikaan saarella käy tuhansia kiipeilijöitä.
Crageilla ei silti ollut kovin paljon ruuhkaa. Paikoin hyviin kutosiin joutui vähän jonottamaan, mutta yleensä kiivettävää löytyi heti.
Minä kiipeän Saint Photisin Chapel -sektorilla, Sasha varmistaa. Ohikulkeva haikkailija halusi omatoimisesti ottaa minun puhelimellani kuvia. Mikäs siinä!
Mitä kiivettiin?
Kävimme sekä Massourin lähisektoreilla että kauempana. Ajokortillani ei edelleenkään saanut vuokrattua skootteria, mutta mönkijä irtosi. Sillä ajelimme kauimmaisille sektoreille. Tässä voi vilkaista tunnelmia mönkkäriajelulta:
Uusia suosikkejani sektoreista oli ehdottomasti Saint Photis, jonne kulkee pitkä, 45 minuutin haikki pitkin saaren jyrkkää eteläkärkeä. Siellä on useampikin alasektori täynnä mielenkiintoisia reittejä. Jyrkällä seinämällä kävi mukava tuuli, ja suureksi ihmeeksemme emme nähneet ketään muita kiipeilijöitä, vaikka kaikilla muilla sektoreilla oli näkynyt jengiä kymmenittäin, ellei sadoittain.
Matkalla kohti Saint Photis -sektoria.
Rennon päivän retkenä yksi parhaista on ehdottomasti The Beach, joka on aivan saaren pohjoiskärjessä suojaisessa poukamassa. Siellä voi pulahtaa uimaan kesken kiipeilyjen – ja näkyipä siellä porukka, joka oli tullut purkkarilla kiipeämään. Vaikutti aika voittajakonseptilta.
Yllä the Beach-sektori.
Heti Massourin kylän jälkeen oikealla oleva Afternoon-sektori oli nimensäkin mukaisesti erinomainen iltapäivällä. Auringonlasku kruunasi päivän.
Tutuista crageista kävimme tietysti Ghost Kitchenillä, jossa oleva 6c tuotti hieman hankaluuksia. Tämä meritähti oli vasta alkua:
Viimeisenä päivänä kiipesin Symplegadesilla, ja olin vannoutuneesti päättänyt, että kiipeäisin nyt yhden 6b:n, joka jäi viime vuonna kesken. No eihän siitä tullut mitään – en keksinyt vieläkään kruksimuuvia (jota ei keksinyt kyllä kukaan mukaan sinä päivänä). Mutta ensimmäisen kruksin sain läpi. Kuvassa juuri vasta tulossa siihen:
Kalymnoksella riittäisi kyllä kiivettävä tällä tasolla (6) vielä useammiksikin reissuiksi. Mutta nyt, toisen matkan jälkeen, luulen että on aika mennä seuraavan kerran toisaalle. Olen muutenkin vähän huono käymään samoissa kohteissa kovin monta kertaa uudestaan. Kaksi reissua on jo melkein maksimi. Joten adios, Kalymnos – ehkä tapaamme vielä!
Paluumatka laivalla Ateenaan
Tämän vuoden kiipeilyreissua suunnitellessani, päätin että kulkisin paikan päällä mahdollisimman paljon maitse tai meritse. Matkustin Antalyasta Bodrumiin bussilla, sieltä edelleen muutamalla lautalla Kalymnokselle. Lentäisin kotiin Ateenasta, ja paluumatkaksi olin valinnut yölautan Ateenaan. Jännittyneenä odotin iltamyöhällä, millainen purkki minua tulisi laiturilta hakemaan, mutta yllätyin positiivisesti, kun pimeältä mereltä alkoi lähestyä Blue Star Ferriesin melko uusi eeteläkorealaisen varustamon rakentama laiva, joka muistutti hyvin paljon Tallinnan lauttoja.
Hyttiseurakseni tosin sattui juoppo kreikkalainen täti, joka poltti tupakkaa hytin wc:ssä – mutta sitä lukuunottamatta matka oli oikein suositeltava.
Auringonnousu takakannella.
Saapuminen Ateenaan aamulla.
Lento kotiin Helsinkiin oli jo illalla, mutta varasin silti päiväksi halvan hostellin, jonne sain vietyä kamat säilöön. Halusin käydä lenkillä Ateenaa ympäröivillä kukkuloilla ja hostellissa pääsi sen jälkeen kätevästi myös suihkuun. Valitsin hotellin sijainnin vain katsomalla Ateenan karttaa ja valikoimalla ympäröiviltä kukkuloilta sellaisen, mikä näytti hyvältä polkujuoksuun.
Päädyin kaupungin keskustan koillislaitamille, ja kaupungin läpi puistoon juostessani yllätyin, miten rajulta kaupungin keskusta edelleen näyttää. Olin toki lukenut uutisista Ateenan mellakoista ja ryöstelyistä, mutta vasta nähdessäni omin silmin rikotut näyteikkunat, joka toisen tyhjänä olevan liiketilan ja katujen kamalan siivon ymmärsin mistä oli kyse. Kaiken lisäksi kontrasti vanhoihin muistikuviin oli karmea: olen käynyt Ateenassa viimeksi vuonna 2007, juuri ennen finanssikriisiä, ja silloin mieleen jäivät lähinnä ydinkeskustan kiiltelevät kadut ja sliipattu ilme.
Puistossa sen sijaan ei ollut moittimista. Suunto Movescountista näkee juoksemani reitin – se sopii oikein mainiosti päivälenkiksi, jos sellaista etsii Ateenassa.
Pipo silmillä 