Sapattivapaa Vaellus Vapaalasku

Puuterinmetsästäjät itärajan erämailla

Urho Kekkosen kansallispuisto on 2550 neliökilometrin kokoinen. Puistossa sijaitsevat Itä-Lapin korkeimmat tunturit ja sen korkein huippu, Sokosti. Luulisi sieltä löytyvän siis jotain laskettavaakin? Tosin, tunturit sijaitsevat keskellä erämaata. Hyvä puoli on se, että muita jälkiä tuskin on, sikäli kun lunta löytyy.

Päätimme lähteä yhdistetylle leija-, hiihtovaellus- ja vapaalaskureissulle tutkimaan paikkoja. Aloitimme matkanteon Raja-Joosepista, josta matka jatkui suksin pitkin Luttojokea kohti Jyrkkävaaran autiotupaa. Olin varautunut siihen, että hiihtovaeltaminen telemark-suksilla ja monoilla olisi rankkaa. Ja olihan se. Meillä ei ollut ahkioita, sillä optiona oli kelien mukaan taittaa matkaa myös leijaillen. Repussa olivat laskukypärän, yöpymistarvikkeiden sekä ruokien lisäksi leija ja sen ohjauspuomi. Parikymmentä kiloa selässä siis.

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena. Lumi kimalteli kevätauringossa, ja keli oli upea. Jyrkkävaaran autiotuvalla ei näkynyt muita ja kansallispuiston hiljaisuus oli täydellinen. Hiihtelimme eteenpäin ja tunturit alkoivat pikkuhiljaa näkyä taivaanrannassa. Siitä huolimatta lounaan jälkeen jalat olivat melko puhki. Viimeiset kilometrit Muorravaarakan tuvalle tuntuivat pitkiltä kuin marraskuu ennen ensilumen tuloa.

Vaivannäkö palkittiin seuraavana aamuna, kun lähdimme seitsemältä skinnaamaan kohti Lumipään ja Ukselmapään välissä sijaitsevaa Lumikurua. Aurinko nousi selän takaa ja maalasi edessä olevat tunturit vaaleanpunaisiksi. Noustuamme puurajan yli näimme, että Lumikurun eteläseinä oli valahtanut alas ja jättänyt reunalle komean, monimetrisen lipan. Ainakin lunta oli! Kurun loivemmilta reunoilta saisi vielä hyvän laskun, vaikkei lumi täydellistä ollutkaan. Mutta vielä pehmeää viikonlopun lumisateiden jäljiltä, ilman kivikovaa kuorta. Vapaalaskua erämaassa!

Lennätimme tunturissa ylhäällä hieman leijoja ennen kuin laskimme alas. Erämaan tunnelma teki laskusta yhden kauden erikoisimmista. Olin korvamerkinnyt kartasta Lumikurun jo lokakuussa vaeltaessani UKK-puistossa ja oli hieno fiilis päästä nyt puoli vuotta myöhemmin näkemään samat kulmat lumipeitteen alla ja kurvailemaan sieltä alas.

Seuraavana päivänä lähdimme kulkemaan tunturien ylitse koilliseen kohti Ylempää Kiertämäjärveä. Tarkoitus oli taittaa matka leijaillen mukavassa, navakassa myötätuulessa. Harmi kyllä tuuli yltyi pikkuhiljaa myrskylukemiin, joten leijalla matkustaminen jäi haaveeksi ensimmäisen tunturin jälkeen. Päivästä tuli pitkä. Tuulen nopeus oli 20 m/s paikkeilla ja se lennätti pahimmillaan minut rinkkani kanssa kumoon. Mutta ne maisemat! Bongasimme reitin varrelta myös pari hyvää laskua seuraavaa reissua varten.

Illalla Kiertämäjärven tuvalla oli viimein aikaa syödä loput eväät ja lukea kirjaa, jonka joku kulkija oli seuraaville jättänyt. Sytytimme nuotion, ja pian revontulet valaisivat koko taivaan. Mietin, etten kahden kuukauden alppimatkan aikana ollut kertaakaan näin uupunut. Nämä ”vuoret” saattavat olla matalampia, mutta erämaassa tunnen oloni paljon pienemmäksi.

Näissä kahdessa kuvassa tiivistyy se ilo, jonka lumielämä minulle antaa. Vaikka välillä hapottaakin, niin useimmiten naamalla on silti leveä hymy kuin Hangon keksillä. Kuvat: Sampsa Sulonen

Matkalla kohti Lumikurua auringonnousussa.  

Ylöspäin skinnatessa vielä aurinko paistoi!

Sampsa leijailee

Minä laskemassa telemarkia Lumikurun toisella reunalla komean lipan päällä. Kuva: Sampsa Sulonen

Iltapäivän rauhallinen hetki autiotuvalla, tavarat kuivuvat kamiinan lämmössä.

Minä kirjoittamassa vieraskirjaan reittisuunnitelmaa Petzlin valossa. Kuva: Sampsa Sulonen

Vähän tuulee täällä tunturissa! Kuva: Sampsa Sulonen

Sampsa hiihtelee

 

20 kiloinen rinkka selässä piti ottaa käännökset vähän varovaisemmin. Kuva: Sampsa Sulonen

Tulenteko sujuu edelleen hienolla Moraknivin Survival -puukolla! Tällä reissulla testasin ensi kertaa myös puukon tuppeen kiinnitettyä tulusta. Sillä sai kaasukeittimen mukavasti syttymään kun tikut olivat hukassa.

Olin viimeisenä iltana niin väsynyt, että melkein meinasin jäädä makuupussiin nukkumaan, mutta onneksi en jäänyt. Olisin missannut tämän shown! Kuva: Sampsa Sulonen

Retken viimeinen aamu Ylemmän Kiertämäjärven tuvalla. Edessä vielä päivämatka takaisin Raja-Jooseppiin.  

 

Reitti

12.-16.3.2016

79km, Urho Kekkosen kansallispuisto, tuvat: Jyrkkävaara, Muorravaarakka (2 yötä), Ylempi Kiertämäjärvi

 

 

Yhteistyössä: Vandernet

Yksi kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s