Sapattivapaa Vapaalasku

Zillertalissa pääsee pikkuhiljaa offareille

Todella vähälumisen talven jälkeen Zillertaliin on viimein sadellut lunta. Olemattomat pohjat offareilla ovat pikkuhiljaa vahvistuneet. Tällä viikolla pääsin kurvailemaan ekat kunnon käännökset puuterissa niin suksilla kuin laudalla. Näinkö hauskaa se olikin!

Lyhyt videoklippi ekasta puuteripäivästä (Laatu on huono, koska nettiyhteys täällä on melko hidas)

Huono puoli alkutalven surkeissa keleissä on, että se on tehnyt olemassaolevista lumikerroksista paikoin hyvin epävakaita. Pohjalla on kymmenen sentin kerros sokerilunta, jonka päällä parikin erilaista epästabiilia kerrosta. Vapaalaskijan on siis syytä olla kärsivällinen ja tarkkana siitä, minne menee. Tilannetta ei auta kiristyvä pakkanen. Ensi viikoksi on luvattu jopa kahdenkymmenen asteen pakkasia.

Aamukahvihetki kämpällä, jonka olemme ristineet Valhallan kartanoksi.

Henkisesti lumitilanne on melko raastava. Into mäkeen on kova, mutta lumen epävakaus pelottaa. Olen salaa iloinen siitä, ettemme ole Ranskan alpeilla, jonne lunta on satanut turvallisen laskemisen näkökulmasta aivan liikaa.

Tänään teimme pienen skitourin Gerlossteinin yläasemalta, mutta lumi alkoi yli 2000 metrin korkeudessa olla niin epävakaata, että lumitestien jälkeen käännyimme takaisin.

Lumikerroksien kaivaminen esiin oli varsin opettavaista. Harvoin olen nähnyt kerrokset noin selvinä kuin täällä nyt.

Huimat laskut jäi laskematta, mutta norjalaishenkinen päivä vuorilla voittaa aina sisällä istumisen!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s