Polkujuoksu

Jalanjälki-juoksuvalmennuksen ensimmäiset tulokset: Bodom Trail 2019

Yhteistyössä: Jalanjälkivalmennus

Salainen tavoitteeni Bodom Trailille lähtiessä oli, että parantaisin aiempaa tulostani sekä 12,5 kilometriltä että Bodom Night-lenkiltä runsaasti. Jalanjälkivalmennuksen treenit ovat kevään aikana rullanneet hyvin ja pitäisihän sen jossain näkyäkin, mietin.

Bodom Trail 2019

Päätin, että en suhtaudu tapahtumapäivään mitenkään eri tavalla kuin muihinkaan viikonloppuihin. Lopulta, kyseessä oli vain lyhyt 12,5 kilometrin lenkki, jollaisia kuuluu ohjelmaan lähes päivittäin. Juoksuun otin mukaan vain yhden lötköpullon urheilujuomaa. Sitten mentiin.

Bodom Trail 2019

Menin lähdössä oman lähtöryhmäni (3) kärjen taakse, sillä aiempina vuosina oli ensimmäiset kilometrit kuluneet ohitteluun, kun olin startannut ihan perältä. Tämä olikin hyvä ratkaisu, sillä ensimmäistä kertaa osuin sellaiseen letkaan, joka meni juuri minulle sopivaa (lue: vähän liian kovaa) vauhtia. Toisin sanoen, letkassa juostessa sain pidettyä vauhdin hieman korkeampana kuin mitä se muuten olisi ollut. Olen lukenut muiden kisaraporteista näistä tsemppiletkoista, mutta sopivaa ei koskaan ole osunut omalle kohdalle.

bodomtrail2019_net-9476

Kuva: Onevision.fi

Mutta nyt kipitettiin kuin possujunassa konsanaan! Kauhistelin kellostani, kun ensimmäiset kilometrit mentiin paikoin alle 5 minuutin kilometrivauhtia, mutta vauhti onneksi hiipui pian 6 – 6:30 tuntumaan, jossa pysyin nipin napin kärryillä. Ja jo siinä tajusin muutoksen: tätä vauhtiahan olen aiemmin juossut asfaltin lappujuoksut! Tasamaalla askel sujui hyvin, ja paikoin letka tuntui jopa liian hitaalta, mutta ylämäissä sain tehdä todella töitä pysyäkseni vauhdissa, enkä ihan aina pysynytkään. Mäen päällä purin hammasta, ja kiristin vauhta kohti edellä pomppivia selkiä. Sain heidät onneksi aina kiinni. Päätin jo tosi varhaisessa vaiheessa, että tässä porukassa pysyn mukana siihen asti, kun jalat menevät alta.

Jossain 7-8 kilsan paikkeilla syke nakutti pitkään 170 paremmalla puolella, kun mitattu maksimini on 175. Tulisitte nyt mittaamaan sen laktaatin, mietin ja yritin laskea, montako minuuttia matkaa vielä kestäisi milläkin vauhdilla. Montako minuuttia minä kestäisin millään vauhdilla. Yhtälö ei mätsännyt.

12 kilometriä on kuitenkin onneksi niin lyhyt matka, että se on ohi, ennenkuin ehtii vajota epätoivoon. Jossain vaiheessa alkoi näyttää siltä, että keskivauhti pysyisi alle 7 minuutissa per kilometri, mikä oli ollut toinen salainen tavoitteeni. Viime vuonna vauhtini oli huomattavasti hitaampi, koska olin ilmeisesti lievässä kuumessa, mutta toissa vuonna juoksin Bodom Night -kilpailun keskivauhdilla 7,44 – mikä on kelpo vertailukohde. Parannus oli sellainen, että maalisuoralla kyllä hymyilytti: 7:44 –> 6:54! Kello pysähtyi aikaan 1:21 ja olin näin ollen 28.sijalla 170:stä lyhyen lenkin juoksijasta.

Bodom Trail 2019

Vaikka vauhtini ovat edelleen  hitaat, on aivan käsittämätön fiilis kokea se, että on mitatusti ja todistetusti kehittynyt jossain. Sillä näin toimistotyöläisenä, harvassa asiassa saa näin suoraa onnistumisen tunnetta mistään tekemisestä.

Bodom Trail 2019

Maalissa kaverini Johannan kanssa.

Jalanjälkivalmennuksessa talven yli

Vauhtieni kehittymisen takana on tietysti  systemaattinen harjoittelu, jota olen tehnyt Jalanjälkivalmennuksen etävalmennusohjeiden mukaisesti. Ohjelmassa on ollut peruslenkkien lisäksi mukana monipuolisesti myös erilaisia vetoja sekä mäkitreeniä. Tämä on ollut minulle uutta, sillä en ole koskaan aiemmin harjoitellut juuri kenenkään valmennuksessa tai seurassa.

Koko kuluneen kevään seuraavien viikkojen treenit ovat olleet selvillä etukäteen, ja se on muuttanut koko suhtautumiseni treenaamiseen. Impulsiivisen sähläämisen ja ”pitäisi” -mentaliteetin tilalle ovat tulleet selkeät rutiinit. On ennakoitava niin aikatauluja, ruokailuja kuin myös lepäämistä.

Määräajattelun rinnalle on tullut toinen näkökulma, laatu. Aiemmin ajattelin, että lenkki kuin lenkki on aina kotiinpäin ja kaikki lenkit menivät periaatteella ”mitä kovempaa juoksee sitä nopeammin on takaisin kotisohvalla”. Vasta tämän ohjelman myötä olen ymmärtänyt, että on itse asiassa hyvinkin oleellista, miten harjoittelee. Juoksuvauhtini eivät kehittyneet mihinkään vuosina 2006-2018, kun juoksin aina lähes saman lenkin tismalleen samalla vauhdilla. Ja tämä on ehkä se, mikä erottaa kuntoilijan juoksijasta: Juoksemisella on jokin muukin tavoite, kuin kunnon ylläpitäminen.

Mistä kaikki lähti?

Hieman vajaa vuosi sitten Karhunkierroksella idea juoksuharjoittelusta jäi kytemään takaraivoon. Aerobinen kestävyyskuntoni on ollut juuri nipinnapin riittävä vaikkapa reipastahtiseen skinnailuun ikäisessäni miesporukassa, mutta pari vuotta sitten huomasin, että polkujuoksutapahtumissa seinä tuli aina vastaan suhteellisen nopeasti. Karu totuus paljastui: olin kertakaikkisen hidas juoksemaan, vaikka muuten olinkin pitänyt itseäni ihan hyväkuntoisena.

Ryhdyin viime kesän jälkeen yhteistyöhön Jalanjälkivalmennuksen kanssa. Koko alkutalvi meni harjoittelun osalta kuitenkin harmillisen rikkonaisesti, sillä olin yhteensä 8 viikkoa sairaana. Tammi- ja helmikuun hiihdin ja skinnailin vuorilla, kuten olin suunnitellut, vaikka en ollutkaan vielä aivan terve. Maaliskuun tultua pidättelin hengitystä; iskisikö flunssakierre taas vai pääsinkö viimein aloittamaan juoksuharjoittelun isommalla vaihteella?  Joka päivä lähdin lenkille innoissani – ihan vain sen takia, että en ollut kipeä. Jos yhtään väsytti, mietin niitä pitkiä viikkoja, kun olin köhinyt kotona ja masentunut, kun en päässyt ulos hengästymään.

Maaliskuun aikana juoksu alkoi todella maistua. Huomasin, että ne vauhdit, jolla olin syksyllä tehnyt vauhdikkaampia lenkkejä, eivät tuntuneet enää kovilta. Ohjelmaan lisättiin pikkuhiljaa kilometriä ja mäkiä. Kolmen tunnin pitkiksistä tuli salakavalasti normaali osa viikonloppua. Katsoessani ensimmäisiä mäkitreeniohjelmia, ajattelin että niiden täytyy olla vitsi. Tuhat vertikaalimetriä Suomessa, siinähän saa ravata mäkeä eestaas kuin mikäkin hullu. …Vähänpä vielä tiesin..

Pääkaupunkiseudun nyppylät, Swinghill, Paloheinä ja Malminkartanon mäki ovat tulleet jo ihan tutuiksi, vaikka Bodomissa huomasinkin, että mäkiä on treenattava lisää. Samaten tarvitsisin lisää räjähtävyyttä. Harrastin pitkään nyrkkeilyä ja thainyrkkeilyä, josta erityisesti jälkimmäinen kehitti hyvin jalkojen nopeata voimaa. Sen lopettamisen jälkeen siirryin käytännössä skinnailuun (todella hidasta voimantuottoa) sekä pyöräilyyn liian isoilla vaihteilla (vielä hitaampaa voimantuottoa). Päälle vuodet kolmenkympin päälle, jotka käsittääkseni eivät ainakaan helpota nopeudessa, ja seurauksena liikkumiseni poluilla on kuin katselisi diesel-veturia Linnanmäen vuoristoradalla.

Tekemistä riittää vielä, mutta on sanottava, etten olisi uskonut harjoittelun tuottavan tuloksia näin nopeasti. Motivaatio harjoitella lisää on tosi korkealla, ja kiitos Jalanjäljen valmennuksen, joka viikon ohjelmassa on aina jotain uutta ja mielenkiintoista. Sunnuntai-illan lempipuuhaksi onkin tullut käydä aina viikon treenit läpi ja merkkailla ne kalenteriin ja suunnitella ne muiden menojen lomaan.

Kiinnostuitko?

Tsekkaa Jalanjäljen tutustumistarjous etävalmennukseen:

Jalanjalki-Bodom-mainos

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s