Yhteistyössä Jalanjälki juoksuvalmennus
Ennen kuin päätin aloittaa juoksuharjoittelun, yksi tärkeimpiä pohdinnan aiheita oli, voisinko oikeasti sitoutua harjoitteluun. Kalenterini on jatkuvasti älytön kaaos, ja juoksulle pitäisi ihan tosissaan nyt varata sieltä aikaa.
Kun pohdin asiaa, tajusin myös, että en ole kolmeen vuoteen treenannut. Ennen kuin jäin vuodeksi sapattivapaalle, harjoittelin säännöllisesti. Silloin treenasin pääasiassa salilla kiipeilyä silmällä pitäen, mutta harjoittelin silti. Tarkoitan tässä harjoittelulla sitä, että tekee suunnitelman mukaisesti ”tylsiä” toistoja ollakseen ”kivoissa” asioissa / reissuilla / tapahtumissa parempi.
Vuoden 2015 jälkeen olen vain tehnyt fiilispohjalla asioita, jotka ovat tuntuneet kivoilta ja skipannut toistot. Se ei ole laiskuutta sillä tavoin kuin se perinteisesti mielletään – olenhan liikkunut koko ajan paljon – mutta se on ajatuksellista ja kurinpidollista laiskuutta, jolle olen antanut täyden vallan.
Syksyn juoksuselfieitä. Kuten näkyy, on ollut yllättävän kivaa!
Kun sain elokuun lopussa ensimmäisen kolmen viikon harjoitusohjelman käteen, oli pakko nauraa ääneen. Se sisälsi enemmän juoksemista kuin olin tehnyt koko kesänä yhteensä. Toki tiesin sen, ja olin jo ajatuksissani sitoutunut siihen, sillä tiesin, ettei tämä kunto muulla parane. (Silti vähän hirvitti.)
Ensimmäisten kuukausien jälkeen olen yllättynyt siitä, miten paljon on harjoiteltava matalilla syketasoilla. Alan ymmärtää aikaisempaa ongelmallista suhtautumistani juoksuun: koska olen juossut aina liian kovaa, lenkit ovat olleet kauheita rutistuksia. Sen jälkeen ei ole huvittanut koskea lenkkareihin moneen viikkoon. Nyt, kun juoksulenkkejä on monta viikossa, niitä ei voi vetää täysillä.
Jaksaa jaksaa.
Ja tiedättekö mitä? Juokseminen itselle sopivalla vauhdilla onkin aika kivaa! Olen kuunnellut äänikirjoja ja huomaan kiskovani lenkkarit mielelläni jalkaan. Heikko kohtani on löytynyt yllättävästä kohtaa: ainoa ongelma ovat tällä erää hiukset, joita pitää tiiviimmän harjoitteluohjelman takia pestä koko ajan. Hikoan tosi paljon päästä ja huomaan alitajuisesti välttäväni hikoomista sem jälkeisinä päivinä, kun olen pessyt hiukset – mikä ei tietenkään toimi, koska juostava on lähes joka päivä. Olenkin ottanut testiin erilaisia kuivashampoita, vaikka välttelen muuten ponnekaasupullojen käyttöä.
Toinen haaste on aikataulujen ennakointi. Koska kalenterini on tukossa monta viikkoa eteenpäin, vaatii juoksemisen järjestäminen todella paljon suunnitelmallisuutta. Ja siinä olen luokattoman huono. Olen luonteeltani impulsiivinen taiteilija, joka on tottunut tekemään asiat silloin, kun niiden tekeminen huvittaa – ei silloin kun ne on merkattu kalenteriin. Useimmiten se tapahtuu keskellä yötä. Tässä on ollut ja tulee olemaan iso opettelemisen paikka. Siinä valmiiksi tehty harjoitusohjelma on kultaakin kalliimpi. Voin lisätä usean viikon treenit kalenteriin jo etukäteen sekä ladata ne myös Suunnon kelloon, jolloin näen heti, mitä minäkin päivänä on tehtävä.
Tein myös toisen päätöksen: aikaa juoksulle ei saa nipistää yöunista. Koska harjoittelua tulee nyt määrällisesti enemmän, se vaatii myös enemmän palautumista. Nukuin aiemmin enemmän, mutta olen viime vuosina lipsahtanut jälleen iltaeläjäksi. Kello kymmenen jälkeen aivoni vasta heräävät ja alkavat kehitellä ideoita kaikesta maan ja taivaan väliltä. Tavasta eroon pääseminen vaatii tiukkaa kuria, enkä ole siinä ihan vielä onnistunut.
Slow down! -voisi olla tämän syksyn teema. On pitänyt opetella juoksemaan hiljempaa.
Kolmen viikon ohjelma kerrallaan
Olen näiden kuukausien aikana saanut Jalanjäljen tiimiltä aina kolmeksi viikoksi ohjelman kerrallaan, missä on huomioitu kunkin jakson yksittäiset menot, mitkä olen etukäteen ilmoittanut: työmatkat, viikonloppureissut, juhlat. Ilman tällaista räätälöintiä ei treenejä ei olisi ollut mitenkään mahdollista toteuttaa.
Olen ohjelman aloittamisen jälkeen tehnyt Suunto Movescountin mukaan yhteensä 27 juoksutreeniä (sekä muistaakseni yhden, jota en kirjannut palveluun). Olin reissussa kaksi viikkoa, ja harmikseni noin kolme viikkoa olen ollut kipeänä – en pahasti, mutta juuri sen verran, että juokseminen on ollut pakko jättää pois ohjelmasta.
Mutta tämä siis tarkoittaa, että vajaan puolentoista kuukauden ajan olen voinut treenata kunnolla, ja sen ajan olen yrittänyt käyttää hyödyksi. Tuosta saakin laskemalla suhdeluvun, mitä monet ovat kysyneet: kuinka paljon on treeniä ja lepopäiviä. Kilsoja on turha tässä vaiheessa mitata, sillä suurin osa treenistä on ollut peruskuntolenkkejä, mikä tarkoittaa että 45 minuutin pk-lenkillä ehdin juosta maastosta riippuen noin 6-7 kilometriä. Vauhti on hidasta, mutta äänikirjojen ansiosta en tylsisty.
Nyt toivon, että saan treenata joululomaan asti terveenä. En ole aikaisemmin sairastellut näin paljon – toisaalta pieni köhä ei välttämättä estä salitreeniä tai kiipeilyä, mutta juoksemisen se estää. En siis välttämättä ole edes huomannut näitä pikkuflunssia aiemmin.
Jouluksi on sitten luvassa vähän muita seikkailuja, mutta siitä lisää seuraavassa!
Ai niin, ne äänikirjat. Mua voi seurata Goodreadsissa, mutta tässä nämä, mitä tänä syksynä on tullut kuunnteltua:
Aki Hintsa: Voittamisen anatomia
Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen
Susanna Reinboth ja Minna Passi: Keisari Aarnio: Huumepoliisi Jari Aarnion uskomaton tarina
Antti Aro: Antti Tapani
Pipo silmillä 