Olen jo useamman postauksen ajan hehkuttanut lokakuussa tekemääni reissua pohjoiseen. Kerta vielä kiellon päälle!
Kuten on ollut jo puhe, vietimme ystäväni Miian kanssa ihanan viikon Villa Sivakassa. Tein itse arkipäivät töitä, mutta perjantaina illansuussa ehdimme vielä päivänvalon aikaan Saivonkierroksen luontopolulle – polkujuoksemaan tietysti! Suosittelen lämpimästi tuota kierrosta juosten tai kävellen. Se kiertää rengasreittiä pitkin Äkässaivolle, eli syvälle lammelle, jonka reunalla on komeat kalliojyrkänteet. ”Saivo” on pohjoisessa vanha kutsumanimi syvälle lammille, joiden pohjassa uskottiin ennen vanhaan olevan reikä, joka vei toiseen maailmaan.
Luontopolut saattavat patinoituneemmille retkeilijöille kuulostaa haukottelun aiheilta, mutta kannattaa muistaa, että luontopolut tehdään yleensä paikkoihin, joiden luonnossa on jotain erikoista. Lisäksi polun varrella on paljon tietoa helposti omaksuttavassa muodossa – informaatitulvan keskellä opastustauluihin pilkottu tieto tulee juuri sopivina annoksina.
Perjantain onnistuneen luontopolkulenkkimme jälkeen päätimme käydä tutkimassa myös Pallaksen kupeessa olevan Pyhäjoen luontopolun. Usein, kun tulen Lappiin, suunnitelmissa on vaeltaa pitkiä matkoja, eikä pienille elämyksille riitä aikaa tai fokusta. Kerrankin oli!
Kuten Saivonkierros, myös Pyhäjoen luontopolku oli kiva kokemus ja juuri sopiva lauantai-iltapäivän lenkki, ennen siirtymistämme Punaisen hiekan autiotuvalle revontulivahtiin. Koko edeltävän viikon oli ollut pilvistä ja vielä lauantaipäivänäkin pyrytti. Illansuussa tilanne näytti toivottomalta: Pallastunturin päällä roikkui paksu pilvi, kuin alasvedetty rullakaihdin. Mutta kuin tilauksesta, puoltayötä kohden pilvet kuitenkin kaikkosivat ja odottajat palkittiin. Revontulet alkoivat kajastaa pohjoisella taivaalla, navakassa tuulessa aaltoilevan Pallasjärven yllä.
Metsähallituksen mukaan Pyhäjoen luontopolku esittelee Pyhäjokivarren erityisen rehevää lehtomaista kuusikkoa ja sen eläimistöä.
Pyhäjoen kuohut
Minä matkan varrella.
Ihanaa naavaa!
Pallastunturin huiput kurkkivat metsän takaa.
Punaisen hiekan autiotupa.
Olin käynyt Punaisen hiekan tuvalla viimeksi kaksi vuotta sitten keväällä, ollessani yksin reissussa sapattivapaani aikaan. Silloin otin kuvan, josta tämä on uusinto. Vanhan jutun yksin retkeilemisestä voi lukea täältä.
Glögikausikin tuli korkattua revontulia odotellessa.
Kova tuuli toi rantaan vaahtopäisiä aaltoja.
Auringonlasku heijastui vanhan tuvan ikkunoista.
Ja lopulta odotus palkittiin!
Tupa ja revontulet.
Tämä kuva sopi myös Halloween-teemaan.
