Matkat Sapattivapaa SUP, surf & wake

Surffaus Lofooteilla oli kesän siisteimpiä juttuja

Eräänä päivänä Lofooteilla, ajaessamme E10-tiellä huomasimme yhtäkkiä tien varressa rannan, jolla oli ihmisiä surffaamassa. Mitä ihmettä! Kyllä, siellä oli surffiranta, Skagsanden beach ja rannalla kontti, josta vuokrattiin lautoja ja märkkäreitä. Rannan vieressä oli myös Skagen-niminen leirintäalue, johon parkkeerasimme.

Lähdin heti kärkkymään surffikopin seutuville. En oikeasti halunnut mennä surffaamaan edellisen surffimuistoni jäljiltä (Nicaraguasta), mutta kun se nyt kerran oli siinä. Voisihan sitä ainakin kysyä, mitä lautavuokra maksaa.

Kopista löytyi pari mimmiä sekä firma nimeltä Schibevaag Adventure. Heillä oli kuulemma koppi vasta ensimmäistä kesää kyseisellä rannalla. Aalto oli hyvää ja vesi lämmintä (jep, ihan varmaan). Firma oli menossa kiinni, mutta saisimme kuulemma pitää lautoja niin pitkään kuin halusimme. Ei siinä muu auttanut.

Vähän arvelutti, miten vedessä tarkenee. Lofoottisurffista kertovan North of the Sun -dokkarin nähtyäni olin päättänyt, että tuohon minä en sentään lähde: surffata nyt hyytävässä Pohjois-Atlantissa. Hullut.

Parinkymmenen minuutin päästä seisoimme kuusi millimetriä paksut märkäpuvut päällä, töppöset jalassa ja tumput kädessä valmiina tepastelemaan veteen. Jännitti, sillä edellisistä aalloista oli kulunut vuosi. Mutta kun pääsin laudan päälle, ei hommaa tarvinnut edes ajatella. Melominen tuntui luonnolliselta, veden liike kotoisalta ja laudan liikuttelu helpolta. Mitä hittoa, minähän tajuan tästä jotain, mietin.

Ranta oli tasainen hiekkapohja ja vesi alimmillaan. Aalto oli tasaista ja siistiä kuin tehtaasta tulisi. Ei pelottanut ollenkaan. Näin sopivan aallon alkavan kasautua kauempana, meloin, lauta nappasi vauhtia, sain aallon kiinni ja pääsin palan matkaa sen kyydissäkin. Meloin takaisin aaltojen taa, ja näin heti seuraavan. Tuohon mennään, ja mentiinkin.

Setit rauhoittuivat hetkeksi ja vahdimme Helin kanssa horisonttia, jonka päällä aurinko jaksoi kiikkua. Vedessä ei ollut ketään muita, taustalla näkyivät merestä kohoavat vuoret, joiden seinämät ilta-aurinko maalasi oransseiksi. Vesi maistui tutun suolaiselta ja tuntui puvun läpi ihanan viileältä, mutta ei yhtään kylmältä. Kaikki oli täydellistä. Pelkästään kulunut puolituntinen oli riittänyt pyyhkimään mielestäni kaikki ne tuskaiset surffipäivät ja kauhun hetket. En halunnut mitään muuta kuin surffata, kaikki muu oli hetken aikaa turhaa.

Parin tunnin jälkeen käsistä loppuivat voimat. Paksussa märkkärissä melominen oli raskasta. Olin onnellisempi kuin pitkään aikaan. Tämä fiilis kai on se mikä surffauksessa kokouttaa, vielä pahemmin kuin laskemisessa.

Lautoja oli ihan hyvä valikoima ottaen huomioon surffareiden määrän. Minä valkkasin aaltoihin nähden aika pienen laudan, johtuen ihan puhtaasti siitä, että kammoan olkapääonnettomuuteni jälkeen isoja lautoja. Onnettomuus sattui aikanaan Portugalissa niin, että en saanut isoa lautaa ranta-aallokossa oikein käännettyä ja aalto löi laudan vasten minua niin että käsi jäi laudan taakse.

 

surffaus lofootit
Surffikontilla oli tietysti myös oma surffikoira!

 

Menossa tukkahevikaraokeen vai surffaamaan..?

 

Skagen Camping Lofootit
Skagen Camping iltavalaistuksessa. Meidän teltta ja Mitsu kuvan oikeassa laidassa.

 

auringonlasku lofootit
Vedestä ei olisi ollut kiire vielä pitkään; aurinko laski vasta yhdentoista maissa. Mutta harmi kyllä voimat loppui aika lyhyeen.
teltta lofooteilla
Telttapaikkaa ei voinut ainakaan moittia maisemista!

 

auringonlasku lofootit
Miia rannalla katselemassa kun aurinko tipahtaa Atlanttiin.

 

 

suppailijat lofooteilla
Aalto oli seuraavana aamuna liian flättiä surffaamiseen mutta airon kanssa ihan hauskaa!

 

 

stand up paddling lofootit
Ja kyllähän suppailijaakin hymyilytti rannalle palattua.

 

 

Olkapää sijoiltaan ja muita surffimuistoja

Olen surffauksessa täysi aloittelija. Seisoin ensimmäistä kertaa surffilaudan päällä Meksikossa Puerto Escondidossa vuonna 2005. Kävin lyhyen kurssin ja saman päivän illalla koitin sählätä yksinäni laudan kanssa rantavaahdoissa. Sain laudasta päähän eikä homma oikein lähtenyt rullaamaan. Jälkeenpäin olen tajunnut, että kyseinen breikki ei kai toiminut nousuvedellä ja aallot breikkasivat aivan liian lähellä rantaa. No juu. Surffasin seuraavan kerran heti perään Portugalissa vuonna 2012. Keskikesän aallot Algarvessa olivat sotkuisia ja lopulta meni olkapää sijoiltaan. Vahva alku surffiuralle siis! En luovuttanut. Olin kuitenkin ehtinyt saada Portugalissa yhden vihreän aallon (eli sellaisen joka ei ole vielä muuttunut vaahdoksi) ja muisto siitä kantoi pitkälle. Tosin Valtteri totesi, ettei enää lähde mun kanssa surffaamaan, koska kiukuttelin kuulemma koko ajan.
Seuraavana vuonna pääsin laudan päälle Biarritzissa, jossa olimme äidin kanssa reissussa. Cote de Basquesin pitkä, rauhallinen hiekkabreikki ei pelottanut, ja sain rauhassa totuteltua taas laudan päällä olemiseen. Pelotti, että olkapää menisi taas sijoiltaan. Seuraavana vuonna olkapää lopulta leikattiin, enkä uskaltautnut surffaamaan ennen kuin parin vuoden kuluttua. Mutta silloin lähdin, itsenikin yllättäen varta vasten surffimatkalle Espanjaan Santaderin lähelle. Sain lautaan kahden viikon aikana jälleen lisää tuntumaa, vaikka aallot olivatkin välillä mitä sattuu. Pieni surffikipinä jäi kytemään. Sapattivapaani alkajaisiksi lähdin surffariystäväni Viivin kanssa Väli-Amerikkaan. Panamassa aalto oli hieman vähäistä, mutta ihan mukavaa. Taisin saada pari kivaa aaltoakin. (Ja törmäsin paikalliseen tilanteessa, jossa väistämisvelvollisuus olisi ollut minun. Kundi loukkaantui tilanteesta niin, että loikki katkerana tiehensä rannalta.) Nicaraguassa puolestaan oli aivan kauhea keli, eikä minulla olisi ollut mitään asiaa lineuppiin. Typeränä lähdin silti, ja sen seurauksena melkein hukuin erään monsterisetin alle. Ryömin vettä yskien takaisin rannalle ja päätin, että meikäläisen surffit oli siinä. Kaikkea ei tarvitse hanskata. No, kuinkas sitten kävikään? Norjan ihanan surffi-illan jälkeen mietin taas, mihin ne lomaviikot oikein haluaisikaan käyttää. Laskemiseen, kiipeilyyn vai surffaukseen. Vai vaeltamiseen, sukeltamiseen tai valokuvakurssille? Siinäpä pähkinää.
 
Yhteistyössä Superyellow Headwear, Suunto

Yksi kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s