Neljä viikkoa sitten makasimme toisen matkapäivän jälkeen havannalaisen vuokrahuoneen sängyillä jalat nostettuna kohti kattoa. Lattialla oli vielä repullinen puhtaita vaatteita ja uutuuttaan hohtava Lonely Planet -matkaopas.
Mietin, miten selviän tukahduttavasta kuumuudesta ja reppureissaamisesta, olen kuitenkin pohjimmiltani talvi-ihminen, joka on tullut vanhemmiten mukavuudenhaluiseksi. Mutta ihan huomaamatta matkajännitys katosi, tavarat löysivät pian paikkansa repussa eivätkä hikinorot enää häirinneet. Viikon päästä tuntui, kuin olisi ollut aina matkalla.
Neljän viikon jälkeen lika on pinttynyt vaatteisiin ja matkaoppaan tahmaantuneet sivut ovat hiirenkorvilla. Jallu on juotu ja repun hihnan tarrassa lukee outojen kirjainyhdistelmien sijaan HEL.
Palasin jo neljä päivää sitten Madridiin. Kaksi asiaa kiinnittivät huomion yli muiden: ihmiset kulkivat nenä kiinni älypuhelimissaan ja melkein jokaisella oli jalassa uudet lenkkarit.
Monet tuijottivat minua epäluuloisesti, takkuinen tukka, likaiset vaatteet, repsottavat kantamukset. Piilouduin hostellin peiton alle ja havahduin vasta illalla, kun huonetoveri tiedusteli oliko mukanani sattumoisin hiustenkuivaajaa. Lyhyen hämmentyneen hiljaisuuden jälkeen sain vastattua kieltävästi. Jätin mainitsematta, että olin aikaisemmin päivällä käynyt toisessa lämpimässä suihkussa neljään viikkoon ja tuijotellut pitkästä aikaa auringossa kurtistuneita kasvojani kirkkaasta, kunnollisesta peilistä.
Matkustamisen tapoja on niin montaa erilaista, kaikki yhtä hyviä. Neljä viikkoa tai neljä kuukautta, hiustenkuivaajalla tai ilman. Keskipitkät, puolisuunnitellut seikkailut sopivat minulle. Olen valmis tinkimään majoituksesta ja ruoasta, mutta en kuukausia putkeen. En myöskään halua säästää surffilaudan vuokrasta tai köysiseikkailusta. Ja matkabudjettiin pitää aina jäädä sen verran varaa, että voi ostaa kotimatkalle puhtaan paidan.
Illan grillaukset granadalaisittain
Illan tullen granadalaiset vierittävät keinutuolinsa jalkakäytävälle, kuin pihanjatkeeksi. Kun katsoo kadulta avoimiin yksikerroksisiin koteihin, voi nopeasti päätellä, että monet elävät köyhästi. Siitä huolimatta näyttää siltä, ettei heiltä puutu mitään. Latinalaisen musiikin rytmit kaikuvat kaikkialta ja elämänilo näkyy ihmisten kasvoilla.
Tuonne ei kantsi pudota!
Masaya-tulivuoren kraaterista nousi savua
Nicaragualaiset elävät kirjaimellisesti tulivuorten päällä. Uusia ja vanhoja kraatereita on joka puolella, ja katukyltit kertovat evakuointisuunnan.
Myrsky nousemassa Apollon kraaterijärvellä
Myrsky nousemassa Granadan ylle
En ole koskaan aikaisemmin matkustanut trooppisissa maissa sadekaudella. Iltapäivän ukkosmyrskyt ovat voimakkaita ja näyttävät noustessaan maailmanlopun enteiltä. Kaikki on kosteaa, eikä mikään kerran kastuttuaan kuiva. Toisaalta, kaikki on ihan uskomattoman vihreää.
Katukoira Granadan helteessä
Minusta tuntui Granadassa samalta kuin kuvan koirasta. Pitkät kadut ja tuskainen kuumuus Ometepen tuulisen saaren jälkeen yhdistettynä orastavaan matkaväsymykseen koettelivat. Onneksi reppu piti pakata enää kotimatkaa varten.
Centennial Olympic Park, Atlanta
Atlantan välipysähdyksellä sai valita monista nähtävyyksistä, kuten World of Coca Cola ja CNN:n pääkonttori. Valitsin tietysti Tuulen Viemää -Museon.
Pari päivää hiipparoin Madridissa tuijottaen muodikkaasti pukeutuneita ihmisiä, ihmisiä urheilutrikoissa, sykemittareita, älypuhelimia, älypuhelimia ja älypuhelimia. Sitten sain kotoa kavereiden mukana toimituksen, jossa tulivat omat urheilutrikoot ja hame. Matkaseurani muistutti ystävällisesti, että Euroopassa on tapana olla haisematta kovin pahalle. Eristin likapyykkipussin repun pohjalle ja laitoin vähän ripsiväriä. Kyllä se tästä taas!
Pipo silmillä 