Olemme tehneet kaksi ja puoli päivää matkaa Väli-Amerikkaa halkovalla pahamaineisella Pan-Americana -valtatiellä. Tänään tosin poikkesimme siitä vähän, palataksemme tielle ylihuomenna.
Mediasta saamani kuvan perusteella ajattelin, että tiellä kulkeva laiton huume-ja henkilöliikenne näkyisi turistinkin silmään, olisi hämäriä huoltiksia, tehokkaasti vartioituja raja-asemia, uhkaavia kohtaamisia. Ylen sivuillakin oli keväällä pitkä juttusarja aiheesta.
Mutta ainakin näillä seuduilla, Panamassa, Costa Ricassa ja pian Nicaraguassa, Pan-Americana on tavallinen maantie. Paikoin kaksi- paikoin nelikaistainen. Joiltain kohdin hävyttömän huonossa kunnossa, paikoin pääsee moottoritienopeuksia. Olemme tavanneet matkalla ihania, ystävällisiä ja auttavaisia paikallisia ihmisiä, tavallisia kyliä, pieniä kaupunkeja, linja-autoasemia, eikä missään vaiheessa ole arveluttanut edes jättää reppua bussin ruumaan. Omituista on ainoastaan se, ettemme ole nähneet yhtä ainutta länsimaalaista turistia, ennen viimeisiä pätkiä Costa Ricassa. Missä kaikki ovat?
