Matkat Sapattivapaa

Älä kuvittele Kuubaa, matkusta sinne

Matkalle lähteminen jännittää. Vieraat paikat, tavat ja ihmiset pelottavat. Mutta se on hyvä asia. Miksi? Siksi, että aina niin ei ole ollut. Matkustelin 2000-luvun puolivälissä paljon, ja vasta jälkikäteen ymmärsin, millaiseksi matkailijaksi muutuin. Minusta tuli ylimielinen ja töykeä. Luulin nähneeni kaiken. En jännittänyt, enkä osannut edes innostua matkalle lähtemisestä. Väheksyin uusien paikkojen tuomia kokemuksia sen perusteella, miten ”tavallisia” ne olivat.

Sen miettiminen hävettää. Tajusin oman hölmöyteni asuessani Intiassa parin kuukauden ajan. Luulin – tietenkin – aiempien matkojeni sekä lukemani perusteella tietäväni maasta kaiken. En olisi voinut olla enempää väärässä. Tajusin viimein, että en ymmärtänyt maasta mitään. 

Siksi olen iloinen siitä, että osaan taas jännittää ja innostua. Helsinki-Vantaalla ennen Kuubaan lähtemistä vatsassa pörräsi kokonainen perhoslauma.

Riku Rantala pohti matkustamista Hesarin kolumnissa taannoin. Rikun mukaan median, tilastojen ja pintapuolisten raapaisujen perusteella mielikuvamme kaukaisemmista maista ovat liian mustavalkoisia. Ainoastaan itse kokemalla ja tarkkaan katsomalla näkee, miltä maailma oikeasti näyttää.

”Onneksi voimme vielä mennä ja katsoa itse”, hän kirjoittaa.


Siispä: Jos olet koskaan haaveillut matkustavasi Kuubaan, lähde. Sillä Kuubaa, jos mitä, ei kannata kuvitella, se pitää nähdä. Rikkokaa säästöpossut, myykää autot, tyhjentäkää pankkitilit. Kuuba on tällainen enää ohikiitävän hetken.


Havannan kaduilla samba raikaa joka kulmasta, 40-asteisessa helteessä muhivat roskat haisevat. Kaiken lian alta paistaa uskomaton arkkitehtuuri ja hymyilevät, ihanat kuubalaiset. Olo ei missään suurkaupungissa ole ollut turvallisempi kuin täällä. Katuparkissa 50-luvun amerikanrautojen joukkoon mahtuu aina yksi Lada.


Kuuban kosteus ja kuumuus peittoaa tähän saakka kaikki maat, joissa olen käynyt, jopa Mombasan ja Etelä-Intian. Lämpötila on yölläkin liki 30, päivällä reilusti yli. Ilma seisoo ja usein iltapäivisin ukkostaa. Kuvassa olemme tulleet syömään aamupalaa terassille klo 8, kun vielä hetkeen ei ole liian kuuma.


Vaikka Kuubassa nykyään saa harjoittaa jonkin sortin yritystoimintaa, mainostaminen on edelleen rajoitettua. Siitä syystä ravintolat, baarit ja kioskit pitää tietää, jotta osaa mennä oikeasta ovesta sisään. Joka puolella on parkissa 50-luvun Fordeja, Chevroleteja ja Buickeja.


Auringonlasku Havannan rantabulevardilla. 8 kilometrin mittaisella kadulla on vain kourallinen terasseja ja ravintoloita – ne löytääkseen pitää katsoa tarkkaan.


Kuuba on kohdellut meitä hyvin.

Matkalla rannalta takaisin majataloon. Kuskimme otti lapset mukaan päiväksi, jotta hekin pääsivät uimaan. Auton soundtrackilla Billboard-listan slovareita 20 vuoden takaa, tietty!


Missä muualla voi huristella 50-luvun Buickilla tyhjää, palmujen varjostamaa moottoritietä, ja kuunnella stereoista sambaa, Roxettea ja Totoa?


Vinalesin laaksossa voi tuntea pysähtyneen ajan. Kylätiellä kopistelevat hevoset ja kuisteilla narisevat keinutuolit. Kanat tepsuttelevat vuokrahuoneemme pihamaalla ennen päätymistään talon illallispöytään, josta mekin saamme syödäksemme. Mutta muutos näkyy jo. Valtion kaupan huonosti varustetuille hyllyille on ilmestynyt Red Bull- ja Pringles -tölkkejä. Kylänraitilla uudet terassikalusteet kiiltelevät, kuin odottaen turistiryhmien saapumista.

Ps.

Mitä Kuubaan oikeasti kuuluu?

Reissuun kuuluu aina vähän muutakin kuin mitä matkablogeissa kirjoitetaan. Sain ratsastusreissulta aika ihottuman (olen allerginen hevosille, tou). Kämpässä oli luteita, ihottumaa niistäkin. Vinalesin mökin kattorakenteissa pesi hiiri, joka tiputti kakkaa sänkyihin. Kukko alkoi kiekua aamuisin puoli neljältä. Itikka pisti yöllä silmäluomeen, joka turposi melkein umpeen. Seuraavana aamuna ampiainen pisti kaulaan. Ja koko ajan laskimme jäljellä olevia pesoja, koska emme tajunneet ottaa mukaan tarpeeksi käteistä. Luottokorteilla ei tee Kuubassa juuri mitään. 

Näistä huolimatta, Kuuba saa matkaraadilta täydet viisi tähteä!