Töitä ja luteita Mumbaissa

Mumbain arkipäivä on alkanut asettua uomiinsa. Aamulla kymmenen minuutin kävely töihin aamutoimiinsa heräävän kalastajahökkelikylän, pulskan lehmän sekä mehukojun ohitse. Päivä töissä, jutustelua kollegoideni Sudarshanin, Ashishin ja Jayn kanssa, illalla kaupan kautta kämpille ja sitten nukkumaan Suomi-ikävän kera.

Toimistomme on hyvin varusteltu. Sisällä istuessa voisi välillä jopa hetkeksi unohtaa olevansa Intiassa, kun pomoni käy puhelinkonferenssia Helsinkiin ja seniorikonsulttimme Ashish imitoi suomalaisten hotelliketjujen puhelinvastaajia.

Toissapäivänä toimistolla oli poikkeuksellisen vilkas keskustelu edellisen päivän vaaleista. Äänestämistä pidetään täällä kunnia-asiana, ja kullakin työtovereistani oli puoli päivää vapaata äänestämistä varten. Vaalioikeutensa käyttäneet merkataan etusormeen laitettavalla merkillä: mustalla väriaineella värjätään kynnen alusta sekä kynttä. Ainetta ei saa pois muutamaan päivään.

Nyt kyseessä olivat osavaltiovaalit. Vajaan sadan miljoonan asukkaan Maharahstran osavaltiolle valittiin hallinto. Spekulaatioita riitti jälkipuinnissa suuntaan sekä toiseen; ainoa varma seikka lienee, että jos hallinto vaihtuu, työnantajani tarvitsee luoda jälleen uudet suhteet tärkeisiin henkilöihin.

Työkaverini ovat myös kertoneet minulle monia asioita Mumbaista, joita en ennen tiennyt. Kuten sen, että joka päivä kaupungin kaduille ilmestyy 400 uutta autoa. Ottaen huomioon nyt jo täydellisesti tukossa olevan liikenteen, kehitys on huolestuttava – tätä mieltä ovat myös mumbailaiset itse. Toisekseen he kertoivat, että Intian kansallislajin, kriketin otteluiden pituuksia on jouduttu rajoittamaan, sillä ihmisten on täällä käytävä töissä länsimaiseen rytmiin. Mumbain 100 000 henkeä vetävällä stadionilla ottelut saavat nykyään siten kestää maksimissaan 4 tuntia.

Olen myös tottunut hiljalleen omaan pikkuruiseen huoneeseeni. Tai ehkä sitä pitäisi kutsua asunnoksi, sillä takapihalta on sinne oma sisäänkäynti. Olo oli eilen illalla McDonald’sin take away -sapuskoiden, intialaisten Bollywood-juorulehtien ja muiden kirjakauppalöytöjen jälkeen oikeastaan aika mukava – kunnes löysin jalastani luteen pureman. Toisen – kolmannen – neljännen. Seitsemännen kohdalla lopetin laskemisen, ja sänkyvaatteet lensivät kämpän toiseen nurkkaan.

Viime yön vietin puulaverilla selälläni maaten, valot päällä. Tänään alkaa operaatio myrkytys, joka toivottavasti tehoaa, sen verran traumaattiset muistot jäivät edellisestä kohtaamisestani luteiden kanssa Italiassa. Se retki päättyi Venetsian sairaalaan, toivottavasti nyt selvitään vähemmällä. Ainakin sain kaverit kiinni teoistaan heti alussa!

Nyt perjantaina täällä ovat jo täydessä käynnissä vuoden suurimman juhlan, Diwalin valmistelut. Juhlapäivää vietetään lauantaina, ja maanantai on paikallisilla työntekijöillä vapaapäivä. Eilen kotikadulleni ripustettiin valtavia koristeita talojen välille, kymmenen metrin korkeuteen. Oikeastaan kaupunki on tuntunut valmistautuvan sadonkorjuuta juhlistavaan päivään koko viikon. Sudarshanin mukaan lauantaina koko kaupunki kiedotaan koristevaloihin kuin Suomesssa jouluna konsanaan.

Sitä odotellessa halauksia kaikille sinne Pohjolan alkavaan talveen. Täällä Suunto näyttää iltaisin kymmenen aikaan sängyn vieressä + 31°C.