Phnom Penh tuntuu ristiriitaisuudessaan hieman luotaantyöntävältä kaupungilta. Se on yhtaalta koyha, mutta esimerkiksi auto- ja mopokanta varsin uutta. Tanaan pyorailimme esikaupunkialueilla, ja siellakaan emme tormanneet samanlaisiin olosuhteisiin kuin esimerkiksi Intiassa.
Pyoraily puolestaan oli hauskaa, ja huomattavasti helpompaa, kuin mita voisi etukateen kuvitella. Touhusta saa hyvan kuvan, jos lisaa Hameentien bussisolaan miljoona mopoa, riksaa, fillaria, ylilastattuja kuorma-autoja ja korvia hivelevan torvikonsertin – seka tietysti myos kaistoja vaaraan suuntaan kulkevan liikenteen. Vaikka kaistatkin lienevat tarkemmin ajateltuna takalaisille melko tuntematon kasite. Kellaan ei kaduilla ole etuajo-oikeutta.
Puurohan siita tietysti syntyy, mutta se tarkoittaa samalla myos sita, etta milla tahansa menopelilla on yhtalainen oikeus tunkea sekaan ja puikkelehtia sopivaksi katsomastaan valista.
Olimme eilen tutustumassa Tuol Slengin kidutusvankilaan, ja selleihin pystytettyjen nayttelysermien valissa oranssikaapuinen buddhalainen munkki alkoi yllattaen flirttailla kanssani. Menin tilanteen johdosta hamilleni, ja munkin lirkutellessa hivuttauduin pikkuhiljaa takavasemmalle ja koitin piiloutua kameran putken taakse. Kaikkea sita nakeekin.. No, yrittanytta ei laiteta, edes munkkia. Kai…?
Pipo silmillä 