Olen aina tykännyt matkustaa junalla. Junalla matkatessa tavoittaa jotain rippeitä jo kadotetusta maailmasta, sen hitaudesta ja analogisuudesta. Junassa ehtii ajatella, pohdiskella ja tuumailla. Nykyään junamatkailu kiinnostaa myös ympäristönäkökulman takia. Itselleni, lievästi lentopelkoiselle, se on huomattavasti stressittömämpi tapa matkustaa.
Tässä lista mieleenpainuvimmista tekemistäni junamatkoista:
1. Ramnagar – Varanasi, Intia
Matkustimme yhteensä kokonaisen viikon ajan junalla kun kiersimme Intiaa vuonna 2005. Tähän sisältyi lukemattomia erillisiä junamatkoja, mutta yksi niistä on jäänyt mieleen ylitse muiden: Matka Ramnagarista Varanasiin. Matkan piti muistaakseni kestää noin 28 tuntia, mutta juna myöhästyi päivän. Olin onneksi ostanut sukkapuikot ja lankaa, sillä tuohon aikaan, kun digitaalisia kirjoja eikä älypuhelimia ollut, kirjat loppuivat nopeasti eikä tekemistä ollut paljoa.
Matkan aikana, nukkuessani intialaisen sleeper-luokan yläpunkalla oli rosvo käynyt puukottamassa reiän pään alla olleeseen reppuuni jota käytin tyynynä – ilmeisesti siis ns. seinän takaa toisen punkan puolelta. En herännyt tähän, enkä myöskään vielä tänäkään päivänä tiedä, mikä selkärepun kokoisesta pakaasistani olisi hävinnyt. Ehkä varas joutui lähtemään kesken kaiken karkuun, ja saalis jäi saamatta.
10.12.2005 alkoi elämäni ensimmäinen seikkailu ja reppureissu, kun passi leimattiin Intian rajalla. Ajatuksia tuolta reissulta (ja karseita vanhoja kuvia) voit tsekata täältä.
Intialaisella juna-asemalla vuonna 2005.
2. Irkutsk – Ulan Bator, Venäjä / Mongolia
Tämä oli sapattivuoteni (elokuu 2015 – elokuu 2016) Helsinki-Hanoi -reissun yksi hauskimmista junamatkoista. Olin matkustanut Venäjän läpi Irkutskiin ja Baikalille halvimmassa luokassa, jossa ei ollut hyttiä ja tilaa oli todella vähän. Tuolle Mongolian rajan ylittävälle, noin puolitoista vuorokautta kestävälle matkalle olin kuitenkin ostanut kupé -luokan lipun, siis ihan hytillisen paikan. Hytissä oli minun lisäkseni vain vanha venäläinen herra, joka puhui englantia. Hän oli eläkkeellä oleva geologi, joka oli matkalla Ulan Batoriin johonkin geologian alan seminaariin (venäläisillä yrityksillä on kai aika paljon kaivostoimintaa Mongoliassa).
Hän tarjoili teetä ja suolakurkkuja, osoitteli junasta Irkutskin ulkopuolella sijaitsevaa datsaansa ja tarinoi menneestä työurastaan Neuvostoliitossa. Päästyämme Ulan Batoriin hän vaati saada kyyditä minut autokuljettajallaan majapaikkaani.
3. Quilin – Pingxiang, Kiina
Tämä matka oli mieleenpainuva, mutta ei hyvällä tavalla. Vuosi oli 2016 ja olin lähdössä Yangshuosta Kiinasta kohti Vietnamin rajaa. Olin edelleen tuolla samalla junamatkalla Helsingistä Hanoihin, johon myös edellinen kohta kuuluu – välillä oli kulunut puolitoista kuukautta.
Oli kesä ja junat olivat Kiinassa täysiä, joten yöjunalippujen ostaminen oli työn ja tuskan takana. Tässä vaiheessa olin onneksi jo oppinut, että liput kannatti ostaa australialaisella sovelluksella ja käydä vain lunastamassa juna-asemalta- sitäkin varten piti yleensä jonottaa useampi tunti. No, onnistuin saamaan yöjunalipun Pingxiangiin, josta olisi lyhyt matka Vietnamin rajalle. Latasin etukäteen offlineen Pingxiangin kartan, jotta junasta ulos tullessani olisi helppo jatkaa matkaa eteenpäin.
Nukuin junassa yöni hyvin, kuten yleensä. Juna oli perillä aamulla kuuden aikaan. Kävelin ulos, satoi kaatamalla. Näpsäytin puhelimen gps:n päälle katsoakseni, missä olisi bussiasema, josta lähtisi bussi kohti Vietnamia. Ihmettelin, kun gps-pallukka ei ollut lataamani alueen, siis koko maakunnan, sisällä. Epäilin kiinalaista gps-häirintää ja jatkoin pyörimistäni kaupungilla. Kun kartta eikä gps-pallukan sijainti edelleenkään mätsännyt siihen, mitä ympärilläni näin, aloin aavistaa, että nyt oli käynyt jotain todella omituista. Löysin kadulta wifin, joka latasi kartan sille alueelle, missä gps-pallukka sijaitsi. Ei s*****a! Olin kyllä kaupungissa nimeltä Pingxiang, mutta toisessa maakunnassa. Sen sijaan että olisi matkustanut yön aikana 500 kilometriä etelään, olinkin matkannut 600 kilometriä pohjoiseen.
Tarkistin sittemmin kiinalaiset merkit noissa paikannimissä ja kyllä, niissä oli pienen pieni ero. Länsimainen litterointi vaan sattui olemaan sama, milloin olennaista olisi ollut kiinnittää huomiota maakuntaan (Quangxi vs. Jiangxi).
Ei mennyt ihan putkeen. Tämä on itse asiassa ei-lavastettu kuva toiselta kohtaa Kiinan reissua, kun myöhästyin yöjunastani kahden tunnin lippujonojen takia.
Kiinassa junaliput piti lunastaa jonottamalla. Jokaisessa luukussa myydään erilaisia lippuja, kuten tekstistä luontevasti selviää.
Tämä oli jokin junamatka Kiinassa. Juna oli loppuunmyyty, ja sain paikan vain halvimpaan luokkaan, mutta onnistuin silti matkustamaan paremmassa luokassa pakoilemalla konduktööriä.
3. Helsinki – Moskova
Ensimmäinen junamatkani Moskovaan oli huikea. Olin matkanjärjestäjänä 50:lle yliopiston poliittisen historian opiskelijatoverilleni. Tolstoi-juna oli vielä vuonna 2005 täynnä ajan patinaa, ja rajamuodollisuudet tarkkoja.
Jo Pasilassa juhlatunnelma oli sellainen, että mietin, miten ihmeessä tämä porukka saadaan ongelmitta Moskovaan. Kun juna pysähtyi rajavyöhykkeelle Venäjän passintarkastuksia varten, ohjeet olivat tarkat: hyteissä olisi pysyttävä. Jos olet koskaan koittanut saada 50:ttä vodkaa nauttinutta opiskelijaa pysymään tunnin ajan paikallaan, voit kenties kuvitella tilanteen mahdottomuuden. Nykyään naurattaa, kun muistelen välikohtausta, jossa venäläiset rajavirkailijat tulivat huutamaan meidän matkanjärjestäjien hyttiin. Yksi meistä osasi venäjää ja tulkkasi: etsittiin miestä valkoisessa villapaidassa, joka oli juoksennellut ympäri laituria juuri, kun se oli erikseen kielletty.
Vanhanmallinen Venäjän viisumi.
Tottakai ostimme vodkapullon ravintolavaunun pöytään kolmelle hengelle! Oltiin sentään menossa Venäjälle.
4. Jekaterinburg – Astana
Tämä muisto on viimeisimmältä reissultani Kazakstaniin. Kerroinkin jo edellisessä postauksessa, kuinka tuskin koskaan unohdan sitä fiilistä, kun Uzbekistan Railwaysin vaunut kolisivat Jekaterinburgin sumuiselle asemalle. Olin yksin ja reissu maistui vahvasti seikkailulta.
Yöllä Kazakstanin rajavirkailijat tulivat petrolinvärisissä karvalakeissaan tarkastamaan passeja ja toivottivat minut tervetulleeksi maahan. Junan ikkunoista näkyi loputonta aromaisemaa, jonka keskellä lähes kaikki ihmisen rakentama oli petrolinsinistä.
Astanan rautatieasema.
Vahvaa seikkailun tunnelmaa, sanon minä!
Hyttiseurani oli matkalla kotiinsa Uzbekistaniin.
5. Ljubljana – Zagreb (Slovenia / Kroatia)
Huhtikuussa 2008 Kroatia ei vielä kuulunut EU:hun, ja junamatka Ljubljanasta Zagrebiin tarkoitti Schengen-rajan ylitystä. Olin jälleen kerran matkassa yksin, ja olin unohtanut, että passia tarvittaisiin matkan aikana. Nukuin sikeästi, ja heräsin siihen, kun rajavartijan pamppu tökki olkapäätäni. Minulla kesti hetki tajuta, mistä oli kyse, kunnes tajusin, että he halusivat passini.
Juna kulki hienojen vuoristomaisemien läpi Sava-jokea seuraillen ja tämä reitti kannattaakin ehkä kulkea päiväsaikaan, jolloin maisemista voi parhaiten nauttia. Kestoa matkalla on vain vajaa kolme tuntia.
Kuva: Wikimedia Commons. Kuljin tämän itse hämärällä, eikä reitistä ole kuvia. Näissä maisemissa olin juuri ennen pimeän laskeutumista, ja muistan silmissäni vieläkin hienon kevätöisen maiseman.
Vaikka junamatkasta ei ole kuvaa, muistot ja passin leimat ovat tallella.
6. Salerno – Taormina (Italia / Sisilia)
Olimme reilaamassa kaverini kanssa kesällä 2008, ja halusimme mennä Sisiliaan. Junalipun saattoi ostaa Salernosta suoraan Sisilian Taorminaan, emmekä ajatelleet asiaa sen enempää. Aloimme kuitenkin ihmetellä, kun omituisten pysähtelyjen jälkeen huomasimme, että junan vaunut, sen sijaan että ne olisivat peräkkäin olivat yhtäkkiä vierekkäin. Siis hetkinen – olimme laivassa! Kiskot kulkivat siis suoraan laivaan asti, ja juna pilkottiin laivan kyytiin muitta mutkitta matkustajien ollessa kyydissä.
Junat ajettiin Italiassa laivaan.
Odottelemassa junaa Pompeijista Salernoon ja siitä eteenpäin Sisiliaan. En tiedä miten on mahdollista, että näytän kuvassa tolta. Muistaakseni ei ollut edes krapula. Mutta se harmittaa, että hukkasin tuon turkoosin merinopaidan jossain vaiheessa.
Junassa kohti Sisiliaa. Huomatkaa käsissä oleva nokialainen, jolla naputan tekstiviestiä! Tuntuu hassulta ajatella, että vielä 2008 opaskirjoja tarvittiin Euroopassakin, kun internet ei ollut takataskussa.
7. New York City – Montauk (USA)
Ensimmäinen mieleeni juolahtava asia: Pennsylvania stationille rullaava juna oli metallin värinen! Ja siinä luki ”We serve with pride”. Pääseekö tämän amerikkalaisemmaksi enää? Vuosi oli 2006, ja olimme menossa syysviikonlopun viettoon Long Islandille, ja juna oli vaikuttanut kätevimmältä tavalta päästä perille. Perillä kävelimme rautatieasemalta motellille, mille motellinpitäjä pyöritteli silmiään. Ei tainnut olla siellä päin oikein tapana.
Matka ei sinänsä ollut mikään ihmeellinen, mutta muistan edelleen tuon fiiliksen kun Manhattanilta – jossa silloin oli ollut jo kuukauden tehden osin etätöitä, osin lomaillen – päästi lähtemään junalla reissuun. Se tuntui jotenkin todella paikalliselta, sillä useimmitenhan New Yorkiin tullaan vain sitä itseään varten, ei lähteäkseen sieltä pois.
8. Ulan Bator – Zamiin Uud
Hyppäämässä junaan Ulan Batorissa.
Hytti mongolialaisessa junassa.
Tämä oli juuri se sellainen matka, jota kaikki yksin matkaavat naiset varmaan etukäteen kammoksuvat: minä ja kolme tukevaa varakasta, suht nuorta miestä, jotka nauttivat hytissä koko matkan alkoholia.
Tilanteen tajuttuani olin varma, että matkasta tulee katastrofaalinen, mutta yllätyksekseni kundit käyttäytyivät ihan hyvin, häsläsivät vain siedettävässä määrin, eivätkä koittaneet härnätä minua liiaksi. Ehkä näytin valmiiksi – puolentoista kuukauden reissaamisen jälkeen, niin tympääntyneeltä, että he totesivat parhaaksi käyttäytyä ihmisiksi.
9. Glacier Express: After-ski -juna Sveitsissä
Kyllä, tämä juna on oikeasti olemassa. Kyse on linjasta nimeltä Glacier Express, joka kiemurtelee Sveitsissä vuorten rinteitä pitkin Zermattista St.Moritziin. Siinä on – ainakin välillä Andermatt-Sedrun – after-ski vaunu, jossa on pelkkä vaunun mittainen baari ja dj-tiski.
Koko Glacier Expressin reitti on hieno. Sen korkein kohta on Andermattin lähellä sijaitseva Oberalp, 2033 metriä, josta usein hyppäsimme after ski -vaunuun. Tuolla välillä Glacier Express -toimiikin myös ”hiihtohissinä”, ja sen kyytiin pääsee hissilipulla.
Glacier Express alittamassa laskettelurinnettä Andermattissa.
Kuva: Wikimedia Commons (en tullut ottaneeksi kuvaa itse vaunusta)
Matkalla Oberalppassin asemalta Andermattiin
Junassa ehti juuri hyvin juoda afteri-oluen, sillä paluu Andermattiin kesti vähän pysäkistä riippuen 15-25 minuuttia.
Vuorilla kulkeva juna on varusteltu niin, että se kulki kelissä kuin kelissä. Tässä ollaan juuri Oberalpissa, mikä on koko radan korkeimmalla sijaitseva asema (2033m).
Lopuksi vielä junamatkat, joista olen haaveillut, mutta jotka ovat syystä tai toisesta jääneet tekemättä:
1. Peking – Lhasa (Kiina/Tiibet)
Tämä oli alkuperäinen suunnitelmani, jolla oli tarkoitus jatkaa Helsinki – Peking -reissua Kiinassa, mutta huomasin hyvin nopeasti Pekingiin saavuttuani, että olin Tiibetin lupien kanssa aivan liian myöhässä – ja minun olisi pitänyt odotella Pekingissä lähes kuukausi, jotta olisin saanut lupa-asiat kuntoon. Tämä jäi siis tekemättä.
2. Nairobi – Mombasa (Kenia)
Tähän junaan meillä oli jo liputkin ostettuna vuonna 2012. Istuimme Nairobin juna-asemalla odottelemassa junaa, joka ei koskaan saapunut, koska se oli juuttunut tulvaan. Nairobin alueella oli satanut lähes vuorokauden putkeen, ja olimme jo aiemmin juuttuneet myös toisen auton kanssa itse tulvaan tullessamme Masai Maran kansallipuistosta.
Koska junaa ei tullut, ja Nairobin juna-asemakin syttyi lopulta tuleen, pääsimme yöllisen Nairobin keskustassa haahuilemisen jälkeen bussilla matkaan kohti Mombasaa. Tästä seikkailusta voi lukea lisää näistä jutuista: Kahden naisen keikka Keniassa, osa 1: Jouluaatto Nairobissa ja Kahden naisen keikka Keniassa, osa 2: Vuoristotaudissa Mt.Kenialla
Nykyään tämä junayhteys on kuulemma uusittu ja Nairobiin rakennettu uusi, moderni junaterminaali turvatarkastuksineen.
3. Irkutsk – Vladivostok
Tämä on Trans-Siperian toinen haara, jonka haluaisin ehdottomasti vielä jonain päivänä matkustaa. Vladivostok, tuo idän San Fransisco, kiehtoo minua hurjasti, kuin myös ajatus siitä, että Irkutskista, jossa itse tunsin olevani jo todella kaukana idässä, on matkaa sinne junalla melkein viikko.
Pipo silmillä 