Matkat Sapattivapaa Trans-Siperia

Elämäni paras kalakeitto Olkhon-saarella

Lautta kolahtaa Olkhon-saaren rantaan. Matkaa saaren suurimpaan kylään, Khuzhiriin, on vielä jäljellä, vaikka pitkän päivän jälkeen toivoisi olevansa jo perillä. Lautassa olleet muutamat autot kurvaavat pölyiselle ja töyssyiselle hiekkatielle. Letka jättää puuttomalle heinäkentälle tuulessa pöllyävän tomuvanan.

Baikal-järven mittasuhteita ei voi käsittää karttaa katsomalla. Kuva: Guillaume Gagnarde

Vajaan 6000 kilometrin jälkeen olen ymmärtänyt, että Siperian mittasuhteita ei opi karttaa kääntelemällä. Ne oppii kuunnellessa junan kolkotusta vuorokauden vaihtuessa toiseen, auton pomppiessa töyssyltä toiselle, jalkojen väsyessä kävellessä ohi loputtoman pitkien korttelien ja yli leveiden katujen.

Olkhon-saari on 70 kilometriä pitkä. Sama pieni ruipelo, joka kartalla näyttää laulusta tutulta Saimaan saarelta. (Onkohan täälläkin norppia, pohdin.) Ennen kuin ehdimme perille, oppaamme Jack varoittaa, että majapaikkamme isäntä on ammattijuoppo, ”professional drinker” kuten hän sanoo. Edellinen remonttiarvikkeiden santsauskeikka Irkutskiin oli venähtänyt viikoksi. Hollantilais-ranskalainen seurueeni naureskelee tarinalle epäuskoisina – minä mietin, että no, sattuuhan sitä, Suomessakin, vaikkei se mikään naurun asia ole. Majatalon ulkohuussit on onneksi silti saatu uuteen maaliin ajoissa ennen kesäsesongin alkua.

Olkhonin saarella turistikierrokset tehdään UAZ-452 -sarjan nelivedoilla, joita Ulyanovskin autotehdas valmisti alunperin armeijan käyttöön. Nykyään sellaisen voi ostaa uutena vaikkapa omaksi. Listahinta on noin 7000 euroa, pienenä miinuksena kolmen litran bensakone ja moottori, joka kestää kuulemma noin 150 000 kilometriä. Kuten oppaamme Jack kauniisti totesi: ”the engineering is not great.”

Olkhon-saarella turismi on kymmenessä vuodessa ohittanut kalastuksen pääelinkeinona. Perheet ovat pystyttäneet kotiensa yhteyteen pieniä huoneita, jossa voi majoittaa vieraita, ja monet miehet ajavat joko pää- tai sivutyökseen turistijeeppejä. Tiet Olkhonilla ovat siinä kunnossa, että nelivedollakin saaren kiertäminen on hidasta eikä omatoimimatkailu käy päinsä, joten markkinat lisätuloja tuoville kiertoajeluille ovat oivalliset.

Olisihan tällainen skimbamobiili aika hieno, vai mitä?

Olkhonin kesäkauden retket noudattavat kaikki samankaltaista konseptia: Irkutskissa sijaitseva hostelli järjestä kuljetuksen saarelle, yöpymisen kotimajoituksessa, saaren kierroksen harmailla, nelivetoisilla xx pakettiautoilla, (joita kuulemma muuten edelleen valmistetaan xx tehtaalla xx, 7000 euroa!) ja matkan illalla tai seuraavana aamuna takaisin Irkutskiin. Koska olin liikkeellä sesongin ulkopuolella ja pelkäsin, että joudun maksamaan koko retken yksin, otin yhteyttä Irkutskin suosituimpaan hostelliin, Baikaleriin. Onnekseni, siellä oli kolme muutakin saaresta kiinnostunutta.

Vasemmalta: minä, Ton, Guillaume ja Ralph Baikalin auringonlaskussa. Kuva: Ralph Akkermans

Illalla, kun olimme päässeet perille Khuzhirin kylään ja syöneet Baikal-järvestä nostettua omul-kalaa, oli aikaa auringonlaskukävelylle. Tuli mieleen, että voisin olla aikamatkalla. Khuzhirin pölyisiä hiekkateitä reunustavat lautatalot, ja lehmät vaeltelevat vapaana ympäriinsä. Mainoksia, sähkövaloja tai lasia ei näy.

Ralph ja Ton uskaltautuivat illalla uimaan.

Rannassa kävi viileä tuuli. Baikalin vesi on kesäkuun alussa edelleen kylmää, kenties kymmenasteista. Ja täysin kirkasta. Unohdin maistaa sitä, vaikka se taitaa olla juomakelpoista sellaisenaan. Jos Venäjän muut luonnonvarat joskus ehtyvät, ei ole vaikea arvata, mitä laitetaan myyntiin seuraavaksi.

Olkhon-Saaren pyhin paikka on sen länsipuolella sijaitseva Shamanka (Shaman’s Rock)

Seuraavana päivänä kierrämme saarta ahkerina turisteina. Toinen toistaan uskomattomampia maisemia, järveen syöksyviä jyrkänteitä ja sinistä horisonttia. Kamerat räpsyvät. Autosta ulos, takaisin autoon, seuraavaan paikkaan. Käyn uimassa hiekkarannalla, jossa Neuvostoliiton aikana sijaitsi kalatehdas. Oppaamme Jack kertoo, että tehtaan työvoimana käytettiin muun muassa poliittisia vankeja. Neuvostoliiton romahduttua kalatehtaan toiminta loppui ja saarelta hävisivät sähköt, jotka ovat palautuneet vasta nousevan turismin myötä.

Jaiks! Uimaan!

Seurueemme kaksi hollantilaista ovat lintubongausmatkalla kohti Magadania. (Olemme antaneet heille jo lempinimen ”the Bird Brothers”.) He osoittelevat tuon tuosta taivaalle ja heidän ansiostaan näemme useaan otteeseen komeasti liitävän valkopääkotkan.

Saaren pohjoisreunalla kohoammat jylhimmät kalliot. Vasemmalta: Ralph, Guillaume, minä ja Ton.

Ihan oikea norppalive! Baikalinhylje on makeanveden hylje, ja niitä asuu ainoastaan Baikalilla. Kun kysyin oppaaltamme, mikä lajin nimi on, hän sanoi, että sitä kutsutaan venäjäksi nimellä ”njarpa”! Mutta onneksi, toisin kuin sukulaisensa saimaannorppa, laji ei ole uhanalainen: hylkeitä elää Baikalissa jopa 80 000.

Viiden tunnin jälkeen olemme pölyisiä, väsyneitä ja nälkäisiä. Olkhonilla kiertoajeluun kuuluu aina retkilounas. Kuljettajamme valmistaa taukopaikalla meille kalakeiton: Baikalin kalaa, tietysti. Mustassa nokipannussa kiehuu tee, joka on sekoitus intialaista mustaa teetä sekä sagan dalja (саган даля) -yrttiä Siperian vuorilta. Se virkistää, neuvovat paikalliset.

Kohta sinulle kasvaa pyrstö, olisi vaari sanonut syömästäni kalakeiton määrästä.

Sagan dalja -tee oli aivan  mielettömän hyvää!

Minulla on karmiva nälkä junassa kärvistelemieni päivien jälkeen. Syön yhteensä varmasti lähes katiskallisen kalaa. Paluumatkalla nukuttaa, mutta en malta ummistaa silmiäni maisemilta. Olkhon-saari on yksi upeimmista paikoista, joissa olen koskaan käynyt. Siksi, että se on niin kaukana kaikesta. Siksi, että siellä ei ole mitään eikä ketään. Paitsi uskomattomat kallionkielekkeet ja sinisenä kimalteleva Baikal.

 

Yhteistyössä: Onegear.fi (Patagonia), Halti, Suunto

Matkakirjastossa

Maan ääreenMaan ääreen by Kristina Carlson My rating: 4 of 5 stars Uudisraivaajakaupungin elämää ja rajaseudun romantiikkaa 1900-luvun alussa Amurinmaalla, Nahodkassa ja Vladivostokissa. Aikana ennen rautatietä, matka sinne kulki Atlantin kautta. Mikäpä voisi sopia paremmin teemaan? View all my reviews

4 kommenttia

  1. Hyvää uutta vuotta sinnekin! Olipa kiva käydä lukemassa sinun blogistasi myös Mongolian seikkailuista! Teillä on mieletön reissu meneillään, mainiota jatkoa siis 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s