Kun ulkona ei nukuta

Se tunne, kun on pitkän toimistoviikon jälkeen päässyt luonnon helmaan, kansallispuistoon, erämaahan. Kävellyt ensimmäiset kilometrit ja pystyttänyt teltan tai ripustanut riippumaton. Kömpinyt makuupussiin ja odottanut makoisia yöunia saapuvaksi.

Risahdus. Mikä se oli? Mistään pienestä eläimestä ei voi lähteä noin iso ääni, vai voiko? Sydän alkaa hakata vähän kovempaa, vaikka järki koittaa kertoa, ettei äänestä tarvitse välittää. Suomen luonnossa kun ei ole eläimiä, jotka hyökkäävät riippumatossa nukkujan kimppuun. No olihan silloin se leijonakin.

Syke tasaantuu, mutta uni ei tule. Vessahätä. Pitäisi lähteä vessaan, mutta ei millään jaksaisi nousta lämpimästä makuupussista. Sinnittelen, tunnin tai ehkä parikin, vain todetakseni, että sitten on kumminkin noustava ylös.

Olkavarsi puutuu. Pehmeäkin retkipatja on erilainen kuin oma patja kotona, ja erityisesti jos lihakset ovat treenistä kipeytyneet, ne puutuvat kovalla alustalla. Untuvatakista rakennettu tyyny luiskahtaa jatkuvasti pois pään alta. Vierestä kuuluu kaverin tuhinaa. Miksi sitä nukuttaa, mutta minua ei?

Tässä ollaan arki-iltana Porkkalanniemiessä talvella 2017. Olin ekaa kertaa liikenteessä uuden Cumuluksen untuvapeittoni kanssa, jonka limit arvo taitaa olla jotain -10, mukavuusarvo muistaakseni -1. Pakkasta oli yli 10 astetta, ja kytkettyäni peiton väärin kiinni makuualustaan sen sisällä oli melko ahdasta. Nukuin suhteellisen hyvin siitä huolimatta ja seuraavana aamuna suuntasin suoraan toimistolle.

Jalkoja pakottaa. Kuuma! Pakko nousta kurottautua avaamaan makuupussin jalkopäätä. Suoneveto iskee. Saan vetoketjun auki, vain todetakseni, kuinka hieman liian kylmä ilma hiipii sisään. Kohta herätän koko teltan tässä pyöriessäni!

Aamuyöllä herään siihen, kun lämpötila tipahtaa alimmilleen. Takapuoli on jäässä, sillä makuualusta on livahtanut sivuun yöllä kylkeä kääntäessä. Kylmä leviää pikkuhiljaa laajemmalle ja laajemmalle. Yritän kääriä untuvatakkia takapuolen ympärille siinä onnistumatta. Olen lukenut, että selällään faaraoasennossa, kädet ristissä rinnan päällä on kaikkein lämpimintä. Yritän saada unta. Torkahdan.

Tässä ollaan toukokuun retkellä Repovedellä. Parkkiksella huomasin, että en ollut ottanut makuualustaa ollenkaan mukaan. Otin autosta mukaan siellä lojuvan viltin, mutta ei se nyt aivan kokonaan tilannetta pelastanut.

Hetken päästä havahdun siihen, että aamu sarastaa. Ei voi olla jo aamu! Nyt nukuttaisi. Miksei nukuttanut silloin, kun sen aika oli?

Kuulostaako tutulta? On paradoksaalista, että vaikka pidän retkeilystä ja ulkona nukkumisesta ja minulla on siihen myös verrattain hyvät varusteet, en aina saa nukutuksi. Olen kyljelläännukkuja, ja useimmiten syynä huonoihin uniin on käsivarsien puutuminen, minkä takia olenkin alkanut kantaa välillä mukana kahta makuualustaa. Paleleminen on harvemmin ongelma, ellen ole laiskuuttani jättänyt talvimakuupussiani kotiin, kuten tein kertaalleen viime helmikuussa.

Tässä ollaan parkissa jossain Karigasniemen takana, matkalla Lyngeniin. Pakkasta oli reilut parikymmentä astetta – mutta lumivallit lämmittävät yllättävän paljon, ja sillä kertaa oli talvimakuupussikin mukana.

Yksin retkeillessäni, erityisesti syksyisessä metsässä mielikuvitukseni tekee usein jäynää. Pimeys tekee metsän äänistä pelottavia ja mielikuvitus niistä alkuperäänsä suurempia. Kun primitiivinen pelkoreaktio iskee, uni ei tule millään – siitä on pitänyt evoluutio huolen. Aamulla tuntuu jotenkin nololta: oliko tässä nyt muka jotain pelottavaa? Miksi en olisi voinut vain nukkua aamusta iltaan sikeästi.

Teijon kansallispuistossa syksyllä 2016.

Tästä huolimatta, aion jatkaa ulkona nukkumista aina kun mahdollista. Vaikka unet jäisivät välillä lyhyiksi, luonnon muut virkistävät vaikutukset ovat moninkertaisia.

Hyvää Nuku yö ulkona -viikonloppua kaikille!

Tämä kuva on viime kevään ekalta kiipeilyreissulta Haukkakalliolle. Nukuin riippumatossa 9 tuntia putkeen, herämäättä kertaakaan.

Yö taivasalla Lofooteilla.

 

Seuraa Facebookissa: https://facebook.com/piposilmilla

Seuraa Instagramissa: https://instagram.com/piposilmilla