Kirjoitin edellisessä jutussa siitä, miksi Pyhätunturin takamaastot ovat suosikkejani. Viime viikonloppuna, kun pääsimme Pyhällä päivän randoretkeltä takaisin hiihtokeskukseen, hiihtokoululta oli lähdössä ystäviä auringonlaskurandolle, ja ajattelin, etten kerta kaikkiaan voi jättää sitä välistä, vaikka suunnitelmana oli kulkea lähes sama reitti, kuin mitä olimme juuri tulleet. Eihän siinä nyt ole mitään järkeä, pääni koitti hokea. Minun kuuluu mennä nyt afterskihin ja lepäämään.
Mutta en halunnut! Eikä minua sitäpaitsi väsyttänyt. Kipaisin hotellihuoneeseen, söin muutaman eväspatukan ja lähdin muiden mukana laskemaan kohti kansallispuistoa.
Arvaatte varmaan, kannattiko?
Auringonlaskun sävyt maalaavat taivaan vaahtokarkkien väriseksi. Maaliskuussa valo on aivan mielettömän hieno, eikä sitä oikein saa tallennettua valokuviin, se pitää kokea.Kun Kakkosen reunaa kiertää hieman pidemmälle, pääsee kurkkaamaan Pikkukuruun joka sijaitsee Ukonhatun ja Noitatunturin välissä. Auringonlaskun aikaan maisemat olivat aika muikeat. Tuuli oli lähes tyyntynyt, ja pehmeä lumi narskui sauvojen alla. Kuvassa Mia, Anna ja Hedi.Pikkukurulta hiihtelimme kohti Kakkosen itäistä huippua. Kuvassa Hedi, Mia ja Anna.Huipulle päästyämme oli alkanut jo pakastaa ja vaatteet peittyivät kauniiseen kuuraan. Nenää kipristeli, ja oli viisainta lähteä alas, jotta ehtisimme laskea vielä luonnonvalolla. Lasku oli hyvä, vaikka tiheämpi ja jyrkempi metsä asetti telemark-taitoni koville.Hämärä laskeutui kun kiipesimme Isokurun pohjalta tulevat portaat niiden vieressä sijaitsevalle Isokurun kodalle.
Isokurun kodalta on enää reilun kilometrin matka takaisin hiihtokeskukseen, jonka voi suksien kanssa hiihdellä ilman nousukarvoja.
Varusteyhteistyö: Halti, Superyellow Headwear, Mons Roayle
Pipo silmillä 