Ruka on kuin vanha rakkaus. Se, jonka kanssa kasvoit ja koit monet seikkailut ennen kuin niitä tallennettiin Instagramiin. Se, jonka tavatessa tulee edelleen hauska, nostalginen fiilis.
Vaikka olen kotoisin Helsingistä, lähes kaikki laskuoppini ovat peräisin Rukalta. 80-luvulta lähtien olen kavunnut nyt jo edesmenneen vanhan Skibistron rappusia, jotka olivat kolmevuotiaalle silloin kovin korkeat. Ravasimme perheen kanssa Rukalla, ja opin ulkoa rinteiden mutkat ja metsien montut. Perhelomat vaihtuivat jossain vaiheessa opiskelijamatkoihin, Tellu Nightin hämyiset tunnelmat uudenkarheaan Piste-ravintolaan ja ne edelleen ystävien ensilumenreissuihin.
Vaikka laskureissuni kotimaassa tätä nykyä suuntautuvat useimmiten toisaalle, Ruka tuo aina lämpimän mielen. Aivan kuin se eksä, jonka nähdessäsi mietit, miten paljon on vuosien saatossa muuttunut, ja toisaalta, miten paljon säilynyt ennallaan.
Tyylikäs skimbaaja Rukalla vuonna 1989.
…Ja vuonna 2016. Väritkin säilyneet aika samana!
Minä ja äiti Vuosselin ala-asemalla. Ehkä vuosi 1990.
Tauolla. Oltiin usein parkissa joko Saaruassa, Vuosselissa tai Mastolla. Istuttiin serkkujen kanssa autojen vieressä maassa ja mutustettiin mökillä tehtyjä voileipiä ja kuumaa mehua termareista.
Huomatkaa ketunhäntä!
Laskutyyliä Rukalla marraskuussa 2016.
Lentokenttäbussissa vuonna 1989. Hieno paita!
Paljon on muuttunut, mutta maisemat tunnistaa aina! Kuva Rukalta marraskuussa 2016.
Pipo silmillä 
Oi, ihana postaus! Onnekas oon, että löysin sut instasta ja samalla tän blogin. Kuinka paljon hymyjä ja iloa oonkaan jo tähän mennessä saanut täältä 🙂 Ja lisää kipinää kaikkiin luonto- ja ulkoilujuttuihin.
TykkääTykkää
Kiitos Ida, tosi kiva kuulla 🙂 Parasta, jos tämä innostaa retkeilemään!
TykkääTykkää