Retkeily Vaellus Yleinen

Lokakuinen Pallas sulattaa sydämen

Nämä maisemat! Joka kerta kun matkustan Lappiin ja näen tunturit ensimmäistä kertaa, tulee suunnattoman hyvä fiilis.

Olen miettinyt, mistä se johtuu. Lapsuudessani matkustimme pohjoiseen kerran talvessa, ja muistan tuon tunteen jo niiltä ajoilta. Autossa piti huutaa tunturin nähdessään aina sen nimi.

Tunturit tuovat aivan erilaisen fiiliksen kuin vuoret. Ne ovat pyöreitä ja lempeitä. Tuntureista huokuu ajan kiertokulku. Ne antavat meidän kiiruhtaa, ja tuulien tuivertaa paljaita lakiaan.

Vietimme pari viikkoa sitten ihanan viikonlopun Villa Sivakassa. Siitä on matkaa Pallakselle vajaa tunti, ja olimme kaikki yksimielisiä päiväretkikohteen valinnasta. Tottakai Pallakselle. Pallaksen Taivaskero on 809 metriä korkea ja sen ”takana” sijaitseva Pyhäkuru yksi Lapin jylhimmistä paikoista. Tunturijono jatkuu pitkälle pohjoiseen kohti Hettaa.

En ole käynyt Pallaksella usein. Vuonna 2007 olimme hiihtovaelluksella Hetasta Ylläkselle (kyllä, minulla oli isän 70-luvun Järviset ja nahkamonot). Hiihtelimme tunturijonon poikki ja poikkesimme Hotelli Pallaksella syömässä hampurilaiset.

Seuraavan kerran olin Pallaksella vasta 2014, kun kävimme Sarvijärven laavulla viettämässä pääsiäistä ja laskemassa Pyhäkurua.

En ole koskaan ollut siellä lumettomana aikana. Oli korkea aika siis! Lähdimme hotellilta kiertämään Pyhäkeron kaakkoisreunaa. Kiersimme sen ympäri ja tulimme Pyhäkurun juurelle, juuri parahiksi lounasaikaan. Keittelimme lounaat ja lähdimme kiipeämään ylös Pyhäkurua. Tuntui hassulta ajatella, että olin laskenut siitä joskus alas. Ilman lumipeitettä paikat näyttävät niin erilaisilta.

Palasimme takaisin pääreitille Pyhäkeron luoteispuolella ja lompsottelimme sitä alas takaisin hotellille. Koko reissuun meni yhteensä viisi tuntia. Näimme paljon poroja!

Lähdimme kulkemaan vanhoja pitkospuita pitkin.

Komeasarvinen poro!

Ja sen kuvaaja. Kuva: Miia Alapeteri

Pyhäkeron kaakkoispuolella kulkeva kuru on nimeltään Palkaskuru.

Miia ja maisemat

Voi mitä metsää!!

Ja pinkkiä varvikkoa!

Minä keittelemässä lounasta.

Jälkkärinä oli Mongoliasta tuttuja Cocovi-herkkuja!

Sitten lähdettiin kapuamaan. Pyhäkuru on varjoisa paikka – aurinko ei osu sinne kovin usein, mutta tuuli puhaltaa ylhäältä. Oli kylmä päivä ja minullakin oli kaksi untuvatakkia softshellin päällä. Toisen untsikan saattoi sentään ottaa pois kiivetessä. Repussa on kiinni myös sauvanpalanen, jonka keräsimme tunturista mukaan. Jäimme vain miettimään sitä hiihtäjäparkaa, jonka sauva oli Palkaskurun laskussa katkennut. Toivottavasti ei käynyt pahasti. Kuva: Miia Alapeteri

Maisemat pohjoiseen päin.

Vaellusystävät. Kuka kulkee milloinkin yksin, kuka jutustelee, kuka pitää perää.

Porot tulivat vielä moikkaamaan ennen kuin laskeuduimme alas tunturista!

 

Varusteyhteistyössä: Halti, Superyellow Headwear, Merrell, Jetboil

6 kommenttia

  1. Kiitos Janna! Hauska kuulla, että olet innostunut retkeilystä vaikka lapsuuden partioreissusta ei jäänyt niin lämpimät muistot. Mahtavia retkiä teille! 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s