Kömmin ulos Hong Kongin koneesta aamukuudelta punaisin silmin. En ollut saanut nukutuksi, vaikka kahden kuukauden reissu Venäjälle, Mongoliaan ja Kiinaan oli venyttänyt silmäpusseja. Ehdin tavata ikävää potevan äidin, pestä kotona pyykit, syödä vähän puolukoita pakkasesta ja seuraavana aamuna huristelimmekin sitten Valtterin kanssa vitostiellä kohti Ukkohallaa ja ystävämme järkkäämää wakeboard-viikonloppua.
En oikein tiedä, mitä mieltä olen wakeboardaamisesta eli ”weikkaamisesta”. Kävin pari vuotta sitten ekan kerran Hietsun kaapelilla. Se oli ihan kivaa, mutta en jäänyt heti koukkuun, kuten joidenkin lajien kanssa käy.
Ukkohallassa on Suomen ainoa nelitolppainen wakeboard-kaapeli, jossa vaijeri kiertää ympäri eikä edestakaisin (kuten esim Hietsussa). Radalla voi mennä useampi weikkaaja yhtä aikaa, ja nopeus on koko ajan tasainen 30 km/h.
Ei muuta kuin lauta jalkaan, kypärä päähän ja pelastusliivit päälle. Jännitti ihan hemmetisti; olin ehtinyt jo seurata muiden ensikertalaisten lähtöharjoituksia. Harva onnistuu liittymään liikkeessä olevaan vaijeriin ensimmäisellä, toisella tai edes kolmannella kerralla. Taisin itse päästä liikkeelle noin kuudennella yrityksellä. Harjoittelin ensin pelkästään kurvailemalla rataa ympäri – jo mutkissa riittää haastetta. Parin yrityksen jälkeen onnistuin lopulta ajamaan parkin pienimmästä hyppyristä kaatumatta.
Muutaman tunnin molskimisen jälkeen lihakset tärisivät joko jännityksestä tai rasituksesta, luultavasti molemmista. Pahinta oli jännitys ennen ensimmäistä lähtöyritystä sekä ennen ensimmäistä hyppyriä. Kun niissä kaatuu ja huomaa ettei vedessä käy kuinkaan, homma on sinnikkyydestä kiinni.
Kävimme Miian kanssa tutustumassa myös lähimaaston polkuihin. Löysimme täydellisen 13 kilometrin polkujuoksulenkin, joka kulkee ensin Ukkohallan päälle ja sieltä vaaran taakse hienoa kanjonmuodostelmaa seuraillen. Selkäkipujen vuoksi en voinut harmi kyllä juosta, mutta reitti on merkitty ensi vuoden reissua varten.
Jos kutsu käy ensi vuonna samaan tapahtumaan, lähden varmasti mukaan. Tänä vuonna viikonloppu jäi mieleen erityisesti, koska oli ihanaa olla takaisin Suomessa, nähdä pitkästä aikaa kavereita ja nauttia vielä palanen Suomen heinäkuuta ennen elokuun alkua.
Jälkikäteen weikkaus tuntui koko kropassa. Laji on tosi paljon fyysisempää kuin miltä se näyttää. Takajalka menee aivan jumiin alun starttiharjoituksista, ja kädet menivät lähes toimintakyvyttömiksi. Auton vaihteet sai silmään vain juuri ja juuri yhdellä kädellä.
Tässä vaiheessa on vielä tukka kuiva ja jännittää niin että melkein meinasin livistää! Onneksi kaverit kannustivat. Kuva: Miia Alapeteri
Jännitystä auttaa, kun voi tarkastella muita. Olen aina oppinut kaikki liikunnalliset jutut matkimalla, en lukemalla teoriaa. Myös weikissä muiden katseleminen auttoi. Ps. Suunnon kelloni on vielä Kiinan ajassa, oltiin radalla kyllä heti aamupäivästä. Kuva: Miia Alapeteri
Narun saa käteensä siinä vaiheessa, kun se ei vielä ole kiinni liikkuvassa vaijerissa. Vaijerissa on jonkin sortin pylpyrät, joiden osumista kohdalle pitää hetki odotella kuvan mukaisessa asennossa. Kunnes irtonainen naru tarraa kiinni vaijeriin, ja sitten mennään. Kuva: Miia Alapeteri
Usein homma näyttää alkuun tältä. Kuva: Miia Alapeteri
Parin kiekan jälkeen uskaltauduin hyppyriin. Kuva: Miia Alapeteri
Ja sittenhän se onnistui! Ehkä musta vois tullakin wakeparkkirotta? Kuva: Miia Alapeteri
Wakeboard on hauskan sosiaalista touhua: ne, jotka eivät parhaillaan ole ”ajamassa”, kuten termi kuuluu, voivat hillua laiturilla, syödä eväitä, jutustella, ottaa aurinkoa.
Laiturilla lepuuttamassa.
Ilmeisesti joskus kaapelilla on niin ruuhkaista, että joutuu jonottamaan. Itse en kyllä kokenut sitä mitenkään ongelmana: ei siellä aloittelijana jaksa kauaa kerralla kuitenkaan.
Tommi Sintosen tyylinäyte.
Ukkohallan poluilla. Heti kun pysähtyi, sai alkaa läiskiä itikoita! Kuva: Miia Alapeteri
Asuimme Aurinkoalppi-nimisissä kämpissä rinteitä vastapäätä Syvälammen toisella puolen. Niissä taitaa kesäaikaan olla hyvin tilaa, joten suosittelisin niitä ehdottomasti, jos weikkiviikonloppu kaveriporukan kesken kiinnostaa.
Kämpässä oli kiva terassi, josta oli näkymät järvelle.
Aamun innokkaimmat ovat jo jättäneet aamun peilityyneen veteen ensimmäiset aaltokuviot.
Yhteistyössä: Suunto, Superyellow Headwear
Pipo silmillä 