Päivä Pyhätunturin lumiparatiisissa

Tätä olen odottanut! Pyhätunturin huipulla monot siteisiin kloks, kloks, siteet kiinni, naps ja naps. Expressin yläasemalta takaviistoon kohti Karhunjuomalampea. Loiva tunturirinne on täynnä pehmeää puuterilunta. Kun pääsen metsän läpi kesäreitille, en välitä edes laittaa skinejä suksiin. Lykin innostuksissani tasatyöntöä polulla ja vilauksessa olemme Karhunjuomalammella.

Lunta on valtavasti, käkkärät männyt koristavat tunturin reunoja. Hiihtelemme pitkin kesäreittiä kohti Noitatunturia. Sumuinen keli tekee lumisesta maisemasta entistäkin upeamman. En tiedä, johtuuko hiihtämisen keveys uusista kevyistä suksista, kahden kuukauden alppileiristä vai pelkästään siitä, että olen niin onnellinen ollessani takaisin täällä, maailman kauneimman luonnon keskellä.

Pohdiskelemme reitinvalintaa. Haluaisimme mennä käymään Peurakurulla, mutta puurajan yläpuolella näkyvyys heikkenee aika lailla. Päätämme kuitenkin laskea muutaman laskun Kakkoselta kohti Karhunjuomalampea. Loivassa rinteessä on pehmeää lunta, eikä juuri lainkaan jälkiä. Miten ihmeessä kukaan ei ole käynyt täällä? Toki pohjoisen puolen profiili on loivempi, mutta se sopii minulle täydellisesti juuri nyt: olen toista päivää liikenteessä uusilla telemarkmonoilla, siteillä ja suksilla.

Kun olemme lähdössä laskemaan toista kertaa alas, pilviverhoon ilmestyy rako. Aurinko kurkkaa sieltä kuin vaivihkaa tarkistaakseen, mitä tunturissa tapahtuu. Olen pakahtua valkoisen maiseman kauneudesta. Onneksi takamaastossa pitää aina välillä keskittyä laskemiseen, sillä muutoin unohtuisin haaveilemaan lumen kuorruttamien puiden väliin loputtomiksi ajoiksi.

Päivän päätteeksi nousemme vielä ylös laskeaksemme toiselta puolen tunturia Isokurun portaille. Pehmeää lunta sielläkin, mutta jälkiä hieman enemmän. Muistan, miten joulun alla, yhden yön minivaellukseni jälkeen, en meinannut enää jaksaa nousta Isokurun portaita ylös avattuani umpihangessa latua koko päivän. Nyt portaat sujuvat kevyemmin, vaikka ylhäällä on silti taivuttava kaksinkerroin haukkaamaan happea. Lykin menemään viimeiset metrit Isokurulle johtavalla polulla.

Takana on jälleen yksi ihana päivä Pyhän lumiparatiisissa. Kuluneen vuoden aikana olen saanut nähdä nämä maisemat monissa erilaisissa olosuhteissa ja vuodenajoissa. Ihailen niitä joka kerralla yhtä paljon. Ehkä Pyhän konkarikävijät tietävät paremmin, mutta epäilen, että niihin ei voi koskaan kyllästyä.