Teksti vuodelta 2007:
”En ole aikaisemmin hiihtänyt 110 kilometriä rinkka selässä. Itse asiassa en ole aikaisemmin ylipäätään hiihtänyt rinkka selässä. Itse asiassa en ole koskaan elämässäni hiihtänyt kerralla 15 kilometriä pidempää matkaa.
En ennen viime viikkoa. Jälkikäteen on helppo todeta , että reissu oli hieno, mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin matkalla oli kyllä useampia sellaisia etappeja joissa meinasi usko loppua.
Tunturien ylitykset, umpihankiosuudet (ja myös näiden kahden yhdistelmät) jäivät kukin vuorollaan onnillisesti taakse päivä päivältä, kun matkaa tehtiin Enontekiöstä Äkäslompoloon. Pystymetsästä reissuun lähteminen oli siinä mielessä järkevää, ettei etukäteen osannut edes pelätä, miten rankkaa touhu tulisi paikoitellen olemaan. Sitten kun oltiin paikan päällä, ei enää ollut muuta vaihtoehtoa kuin rämpiä eteenpäin.”
Täydennystä vuonna 2018:
Pääsiäisen reittimme kulki ensin junalla Kolariin, josta jatkoimme bussilla Muonioon ja edelleen Hettaan. Ounasjärven ylityksen jälkeen ensimmäinen yöpaikka oli Pyhäkeron autiotupa. Sieltä jatkoimme seuraavana päivänä Hannukurulle saunomaan.
Emme olleet juuri hiihtäneet aikaisemmin, ja sukset oli haalittu autotalleista; omani isän vanhat latujärviset nahkamonoilla.
Pyhäkeron autiotupa. Pakkasta oli liki 20 astetta.
Tuossa näkyy lukevan, että etäisyys Hettaan oli 7 kilometriä, ja Pallakselle 48km.
Minä 11 vuotta sitten. Selässä upouusi Deuterin rinkka – joka oli ensimmäinen anatominen rinkka putkimallisen Savotan jälkeen!
Hannukurulta hiihdimme ttuntureiden yli kohti Pallasta. En muista, missä olimme yötä, mutta Montellin majalla ainakin pysähdyimme.
Kyllä vain, näillä mentiin, umpihanget sun muut.
Jotenkin eri näköistä tuo outdoor-muoti. Käytin kyseisen hiihtoasun kyllä aikoinaan aivan loppuun.
Pallakselle hiihdimme iltapäivästä, ja kerkemsimme vielä syömään hampurilaiset hotellilla. Jatkoimme samantien matkaa ja yövyimme Keimiöjärven autiotuvalla. (Pieni mahdollisuus on, että se oli myös Mustakero, mutta luultavasti ei.)
Siitä alkoi matkan vaikein osuus. Tarkoituksenamme oli ylittää Jerisjärvi hiihtäen, mutta epätasainen lumipeite jäällä vei innon jo alkumatkasta. Soitimmekin taksin viemään meidät Jerisjärven toiselle puolen, josta aloitimme hiihdon kohti Yllästä. Kahlasimme yöksi Pahtavuoman autiotuvalle, joka on sympaattinen pieni tupa – tuotu paikalle jostain muualta.
Pahtavuomalta lähdimme kohti Äkäskeroa ja Ylläksen latuverkkoa, mutta matkaa jouduttiin tekemään metrin umpihangessa. Latusuksilla se oli hieman hidasta, ja hukkasin kertaalleen muun muassa sauvan lumihankeen, jota ei meinannut hevin löytyä.
Viimein pääsimme kiinni jokin aika sitten ajettuun yksinäiseen latuun, joka johti meidät hotelli Äkäskerolle – josta iloksemme saimme lämpimän lounaskeiton. Sen voimin jaksoimme hiihtää yöksi Kotamajan kodalle, josta seuraavana päivänä jatkoimme Äkäslompoloon.
Matka ei siis sinänsä ollut kovinkaan raskas, mutta välineemme tekivät siitä aika seikkailun. Matkaseurallani oli armeijan puusukset ja kumisaappaat, jotka toimivat jotenkuten umpihangessa, mutta eivät tietenkään ladulla. Minulla taas oli latusukset jotka pärjäsivät ladulla, mutta eivät umpihangessa.
Pipo silmillä 