polkujuoksu

Marrasputkesta hyvää iltaa

Olin aivan unohtanut, että minähän PIDÄN marraskuusta.

Sen hiljaisesta melankoliasta, viistosti taittuvasta valosta, märkien lehtien peittämästä mustasta asfaltista. Ulkoiluteiden keltaisista valokeiloista.

Ensimmäisen viikon aikana marrasputki on ollut täysin odotuksien vastainen kokemus. Odotan päivittäistä ulkoilma-annosta aamusta lähtien. Olen juossut niin hiljaa, että lenkeillä ei luultavasti ole suurta liikunnallista merkitystä – mutta se pään sisäinen merkitys, voi pojat ja tytöt sukupuoleen katsomatta! Pohdittavaa on riittänyt. Marraskuun alussa on ollut juoksuputken lisäksi liikkeessä muutakin kuin juoksulenkkarit. Elämän isot palaset tuntuvat nimittäin olevan siirtymässä kohti uusia asemia.

Ostimme avopuolisoni kanssa asunnon, joka ei ole yksiö. Ei edes kaksio, vaan kolmio! Ihan oikea aikuisten ihmisten asunto, jossa suksia ei tarvitse ripustaa sohvan päälle roikkumaan.

Asunnon osto tai sen koko ei silti ole se suurin mullistus – vaan sen sijainti. Isoin asia tässä koko syksyssä on nimittäin se, että olen 14 vuotta Kalliossa asuttuani muuttamassa takaisin lähiöön, kiskojen tuomaksi.

Koko lapsuuteni ja nuoruuteni kuljin keskustaan lähijunalla. Jälkikäteen olen kuullut, että me suurten ikäluokkien lähiöissä kasvaneet lapset olemme junan tuomia. Termi on alunperin hieman negatiivissävytteinen, jota on käytetty kuvaamaan muualta kaupunkiin tulleita (tai pohjoisessa päin vastoin), mutta tämä uusiokäytetty konteksti tuntuu juuri sopivalta kuvaamaan omaa suhdettani Helsinkiin.

Kauempaa katsottuna voi näyttää, että helsinkiläiset ovat kaikki helsinkiläisiä, mutta kaukana siitä. Lähijunan tuoma on aivan eri asia kuin paljasjalkainen punavuorelainen. Ei huonompi tai parempi, mutta eri.

Kaipa tähän liittyy vähän ylpeyttäkin lähiöjuuristani. Lähiöt olivat pitkään kaupungilla lähinnä kirosanoja, mutta kun tarkemmin ajattelee, niissä on paljon hyvää. Kuten esimerkiksi näkymä vielä remontoimattoman makuuhuoneen ikkunasta:


Nyt siis palaan pitkän tauon jälkeen lähiöön, jonne kiskot vievät ja tuovat, jonka 60-luvun rappukäytävissä kaikuvat askeleet, jonka leveissä ikkunoissa puut humisevat, jossa hiekkaiset lenkkipolut alkavat talon kulmalta ja parvekkeelle kuuluu tuttu kehä ykkösen hurina.

Tätä kaikkea olen ehtinyt marrasputkessa miettiä. Juoksua itsessään en ole juuri pohtinut, mikä kertonee siitä, että kaikki on sujunut hyvin. Itselleni lupaamista vapaapäivistä olen käyttänyt yhden, kun remonttiaikataulun myötä sunnuntain työt meinasivat venyä remppatyömaalla maanantain puolelle.


Kotimaastot vielä tällä hetkellä: Kalasatama nähtynä Mustikkamaalta päin.


Uudet kotimaastot: Viikki Hallainvuorelta kuvattuna. Eihän siitä nyt mitään näe, mutta haloo: nyt on marraskuu.


Ennen Vapaalaskuiltamia kävin työpaikalta käsin ihmettelemässä Jätkäsaaren rakennustyömaata.


Onko se työssä viihtymisen merkki, jos maanantaiaamuna haluaa JUOSTA töihin?

img_2342
Tästä tulee mieleen Shiny Toy Gunsin biisi: Rainy Monday. On muuten hyvä juoksubiisi!

 

Blogin varusteyhteistyössä: Suunto, Millet, Camelbak, Superyellow Headwear

Yksi kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s