Muut lajit

Lahden MM-kisat ja miksi vuosi 1989 harmittaa vieläkin

Helmikuussa 1989 mummolan sohvalla makasi maansa myynyt tyttö. Serkukset olivat juuri lähteneet katsomaan mäkihyppyä hiihdon maailmanmestaruuskisoihin Lahteen, kuuluisiin Salpausselän kisoihin. Minä jäin mummolaan, koska kuumemittari oli päivällä kohonnut liian korkeisiin lukemiin.

Olin katsonut televisiosta, kun Matti Nykänen hyppäsi olympiakultaa kolmeen otteeseen Galgaryssa vuonna 1988. Isän kanssa olin tuijottanut läpi mäkiviikot ja maailmancupit. Päiväkodin askartelutunnilla olin leikannut otsatukkani kahden sentin mittaiseksi, koska halusin sen näyttävän samalta kuin Matilla. Nyt viimein olisin päässyt katsomaan, kun Matti Nykänen, Ari-Pekka Nikkola, Jari Puikkonen ja Jens Weissflog syöksyisivät vuorotellen tornista legendaariseen mäkimonttuun. Paitsi että minä makasin mummolan oranssilla nahkasohvalla ja tuijotin kilpailua kuumeisin silmin telkkarista. Myöhään illalla sain serkuksilta tuliaisiksi kisamatkalta Nestori-kisamaskotin. Laiha lohtu, mutta jotain sekin. Se seisoi pitkään kunniapaikalla lipaston päällä.

Voitte vain kuvitella, miten paljon viisivuotiasta harmitti. Jos ihan totta puhutaan, sen muisteleminen tuo edelleen karvaat muistot tuoreena mieleen. En nähnyt koskaan Matti Nykäsen hyppäävän. En mennyt katsomaan mäkihyppykisoja. Lahden mäkimonttu jäi, enkä ole koskaan käynyt siellä ennen tätä päivää.

Vunna 2017 pääsin viimein katsomaan mäkihyppyä Lahden MM-kisoihin. Edellisissä kisoissa en ollut, eikä hiihtofanin kannata niitä muutenkaan muistella. Onneksi viimein tuntuu, että viidentoista vuoden kollektiivisen häpeän jälkeen on jälleen ok tunnustautua penkkihiihtäjäksi.

Jos naisten mäkihyppy olisi ollut laji 1980-luvulla, olisi minusta saattanut tulla mäkihyppääjä. Paloheinässä oli 90-luvun alussa rakennettu pienet mäkihyppymäkiä muistuttavat hyppyrit, joista pääsi laskemaan tavallisilla hiihtosuksilla. Ruinasin vuoroin kummaltakin vanhemmalta, että pääsisin hyppäämään. Hyppääminen oli loputtoman hauskaa. En muista laisinkaan, että minua olisi pelottanut, päinvastoin. Vasta nyt aikuisiällä olen tajunnut, millainen sekopäiden laji mäkihyppy on.

Tänään kisatunnelma Lahdessa oli kohdallaan. Koko päivän ripotteli hiljakseen lunta ja pakkanen nipisteli varpaita. Kun sulki silmänsä, saattoi palata mielessään lapsuuden äänimaisemaan; alppikellojen kalkatukseen ja kannustushuutoihin hiihtolatujen varrella. Kotona telkkari oli aina päällä, ja sieltä tuli hiihtoa. Katsottiinkohan niitä kesällä videolta, vai miksi en muista laisinkaan aikaa, jolloin teeveessä eivät olleet jonkin sortin hiihtokisat meneillään?

Siinä se nyt on! Lahden kuuluisa mäkimonttu. Keli oli tyyni. Hyppääjistä mahtaa tuntua taianomaiselta lentää hiljakseen laskeutuvien lumihiutaleiden lävitse kohti mäkimonttua, keskelle huutavaa ihmismerta.

Yhdistetyn joukkuekilpailu meni myös ihan jännäksi! Kuvassa Taylor Fletcher ajaa takaa Eero Hirvosta.

 

Kävin mäkimontun Monttubaarissa! Mitäpäs muuta siellä nyt voisi maistaa, kuin yhden Lahden erikoisen.

Illan hämärtyessä yleisö kertyi mäkimonttuun. Oli hauskaa nähdä myös naisten hyppäävään sekajoukkuekilpailussa.

Mäkihyppytornit ovat aivan hirvittävän kokoisia. Vasta niiden vierellä voi kokea aavistuksen siitä, miltä hyppääjästä tuntuu hivuttautua lähes pystysuoraan alaspäin viettävälle ladulle. Ja kun kerran lähdet penkiltä, on mentävä alas asti. Ei ole vaihtoehtoa, sillä mäkihyppyladulla ei jarruteta.

 

2 kommenttia

  1. voi ei miten paljon tragediaa noihin kisoihin liittyy! itse pääsin samana iltana mäkimonttuun asti mutta juuri ennen h-hetkeä alkoi keltaiset jaffat tehdä tehtävänsä ja piti lähteä sadantuhannen ihmisen ohitse vessajonoon. en nähnyt yhtään hyppyä, mitään. siskot jäi yksin eturiviin katsomaan kisaa ja edelleen on mysteeri miten me sieltä kisan jälkeen toisemme löydettiin.

    löytyisköhän noi kisat jostain dokumentoituna, vois pitää kisastudion nestorin kanssa! 89 on uusi 95!

    Tykkää

  2. Ou nou, MM-mäkihyppy vessajonossa! Mäkimonttuun liittyy kyllä paljon voimakkaita tunteita. Yksi tuttu ihmetteli ottamaani seesteistä kuvaa tänään: ”Entisenä lahtelaisena mäkimonttu on edustanut minulle kaikkea sitä, mikä maailmassa on mätää”
    Mutta niin, löytyisiköhän Ylen arkistoista klippikokoelma? Tai meidän vhs-kaapista (videonauhuri nimittäin ostettiin vuoden -88 olympialaisia varten, ja siinä oli hienot olympiarenkaat).

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s